Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Dramaattinen toinen kausi: Naiset kestävät armeijassa rautaisella asenteella

Naissotilaat ☆☆☆☆ Sarjassa seurataan neljän naisen asepalvelusta alusta asti. Jokainen on tullut armeijaan vapaaehtoisesti, ja motivaatio on kova. Pelkkä motivaatio ei kuitenkaan varmista palveluksen onnistumista. Nostan hattua naisille, jotka uskaltavat lähteä armeijaan kokeilemaan rajojaan. Naissotilaat -sarja kertoo, ettei naisen osa ole helppo. Intti on edelleen miesten maailma, jossa perustaso mitataan miesten fysiikan mukaan. Marssivasta tai juoksevasta joukosta ei voi jäädä jälkeen sillä perusteella, että on nainen. Varusteista ei ole olemassa kevyempää versiota naisille. Asennetta ja terveyspulmia Ensimmäinen viikko helteisessä metsässä on kova koulu myös vapaaehtoiselle naisalokkaalle ja saa pohtimaan armeijaan lähdön järkevyyttä. Osa naisista kuitenkin korvaa fyysisen takamatkan asenteella. Monessa tehtävässä ei ole kyse siitä, kuka on vahvin, vaan kuka jaksaa pisimpään. Joillakin terveys pettää ja päättää vapaaehtoisen palveluksen. Monen naisen tavoitteena on pitkä palvelus ja jopa reserviupseerikoulu. Sinne pääsy vaatii uskomatonta fyysistä ja ennen kaikkea henkistä kovuutta. Jännittävintä on seurata, valitaanko nainen johtajakoulutukseen. Heille se on isompi asia kuin monelle miehelle. TV2 maanantai 21.10. klo 21.00