Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tampereen Pyrinnön B-tyttöjen apulaisvalmentaja raiskasi yökerhosta mukaan lähteneen naisen ystävänsä kanssa – Tuomioita kovennettiin

Turun hovioikeus on koventanut Tampereen Pyrinnön B-tyttöjen koripallon SM-sarjajoukkueen apulaisvalmentajana toimineen James Phillipsin ja hänen kaverinsa Muhamed Tourayn saamaa raiskaustuomiota. Aamulehti uutisoi Pirkanmaan käräjäoikeuden antamasta tuomiosta viime keväänä . James Phillips oli yhdessä kämppäkaverinsa Muhamed Tourayn kanssa kohdannut tamperelaisessa yökerhossa naisen, joka lähti jatkoille heidän asuntoonsa. Asunnolla he olivat useita kertoja ja eri tavoilla olleet sukupuoliyhteydessä vieraansa kanssa. Järkyttynyt nainen soitti heti paikalta pois päästyään siskolleen. Sisaren mukaan hän oli tuolloin hysteerisessä tilassa. Uhri tarvitsi sittemmin psykiatrista hoitoa. Syyttäjä vaati mieskaksikolle rangaistusta törkeästä raiskauksesta. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että teko on perusmuotoinen raiskaus. Phillipsille käräjillä luettu rangaistus oli kaksi vuotta ja kuukausi ja Touraylle kaksi ja puoli vuotta. Käräjäoikeus passitti heidät suoraan vankilaan. Valitus hoviin Sekä syyttäjä että raiskauksen uhri valittivat Pirkanmaan käräjäoikeuden viime keväänä antamasta tuomiota Turun hovioikeuteen. He vaativat miehille rangaistusta törkeästä raiskauksesta. Syyttäjä korosti sitä, että tekijät toimivat yhdessä, yhdyntöjä oli lukuisia, ne olivat tapahtuneet osin yhtäaikaisesti ja olleet suojaamattomia. Uhri puolestaan korosti anaaliyhdynnästä aiheutunutta voimakasta kipua, verenvuotoa sekä tunnetta paikkojen kipeytymisestä. Myös vaginaaliset yhdynnät olivat kivuliaita. Uhri sai traumaperäisen stressireaktion. Oireet vaikeuttavat edelleen hänen elämäänsä. Väite kolmannesta miehestä Syytetyt kiistivät teon. Tourayn mukaan hän oli ollut asianomistajan kanssa sukupuoliyhteydessä, mutta tämän suostumuksella. Hän oli lopettanut heti, kun nainen oli todennut, ettei halua enää jatkaa. Phillips kiisti ylipäätänsä olleensa sukupuoliyhteydessä. Phillipsin mukaan asianomistajasta löydetty toinen miespuolinen DNA on peräisin kolmannesta miehestä, jonka tämä oli kohdannut jo yökerhossa. Henkilöllisyys ei uhrista otetusta DNA-näytteestä selvinnyt, ainoastaan se, että DNA on peräisin kahdesta eri miehestä. Kohta vuosi vangittuna Turun hovioikeus ei pitänyt kummankaan vastaajan väitteitä uskottavina. Hovioikeus toteaa, että Touray ja Phillips ovat yhdessä raiskanneet uhrinsa. Törkeän raiskauksen tunnusmerkistö täyttyy jo tältä osin. Lisäksi teko sisälsi lievää väkivaltaa: ”jonkinasteista kiinnipitämistä sekä esimerkiksi asianomistajan jalkojen avaamista”. Hovioikeus korotti Tourayn rangaistuksen kahdeksi vuodeksi yhdeksäksi kuukaudeksi ja 15 vuorokaudeksi. Phillipsin uusi rangaistus on kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta. Hovi määräsi molemmat pidettäväksi edelleen vangittuna. Kumpikin on ollut lukkojen takana viime marraskuun 14. päivästä alkaen. Uhrilleen kaksikon tulee maksaa korvausta 10 500 euroa sekä oikeudenkäyntikuluja. Pelaajaksi Tampereelle Tourayn tuomioon luettiin mukaan toisessa yhteydessä tapahtunut seksuaalinen ahdistelu. Phillipsin tuomioon puolestaan lisättiin ulkomaalaisrikkomus. Yhdysvaltain kansalaisena hänellä oli ollut oikeus oleskella maassa 90 vuorokautta, mikä aika oli tullut täyteen lokakuussa Phillips tuli alunperin Suomeen pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa Tampere Saints -joukkueessa. Sittemmin hän hakeutui Tampereen Pyrinnön koripallovalmentajan avuksi, mihin tehtävään hänet hyväksyttiin. Hän sai pientä palkkiota ja hoiti velvoitteensa joukkueessa tiettävästi asiallisesti. Tampereen Pyrintö purki sopimuksensa Phillipsin kanssa heti rikosepäilyn tultua seuran johdon tietoon.