Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Poliisin rynnäkkö New Yorkin homobaariin oli käänne – seksuaalivähemmistöjen taistelu oikeuksista alkoi toden teolla 50 vuotta sitten

Kun Tree Sequoia osallistui New Yorkissa järjestettyyn mielenosoitukseen 50 vuotta sitten satojen seksuaali- ja sukupuolivähemmistön edustajien kanssa, homoseksuaaliset suhteet olivat kiellettyjä yli sadassa maassa, ja Yhdysvaltojen jokaisessa osavaltiossa oli antisodomistisia lakeja. Poliisi teki Stonewall Inniin rajun rynnäkön 28. kesäkuuta vuonna 1969, jolloin modernit sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen liikkeet saivat alkunsa, Sequoia kertoo Stonewallin edustalla Thomson Reuters -säätiölle. – He iskivät väärään henkilöön, joka iski takaisin. Ennen kuin kukaan ehti huomata, poliisia pahoinpideltiin ja alkoi mellakka, hän kertoo. Kuolemanrangaistus yhä uhkana Samaa sukupuolta olevien seksi on yhä kielletty 69 maassa, ja seitsemässä siitä voi seurata kuolemanrangaistus. Vuonna 1989 Tanska salli maailman ensimmäisenä maana samaa sukupuolta olevien avioliitot. Vaikka seksuaalivähemmistöjen asema on parantunut monissa maissa, kehitys on hidastunut, sillä konservatiivien ja uskontojen asema on voimistunut. – On tärkeää, että ihmiset huomaavat miten helposti saavutettuja oikeuksia voidaan menettää ja kuinka hauras ote ihmisoikeuksiin on, sanoo Lisa Power, yksi Stonewall-kampanjan perustajista. Thomas Reuters -säätiön mukaan 1970–1990-luvuilla valtiot rynnivät kumoamaan homoseksuaaleja syrjiviä lakeja. 1970-luvulla 13 valtiota salli homoseksuaalien väliset suhteet, ja 26 valtiota 1990-luvulla. Aids hidasti kehitystä Maailmanlaajuinen hiv- ja aids-epidemia sai muutaman maan lykkäämään asian käsittelemistä. Hiv- ja aids-tiedotusjärjestön johtajan Matthew Hodsonin mukaan se hidasti matkaa kohti sosiaalista hyväksyntää. Vuosituhannen vaihteen jälkeen 12 maata luopui homoseksistä rankaisevista laeista ja 13 maata on luopunut kielloista vuoden 2010 jälkeen. Botswana ja Angola muuttivat lakejaan tänä vuonna. Suurin osa Euroopan maista on poistanut homoseksuaalisuutta koskevia lakeja 1990-luvulta saakka, mutta Afrikassa vähemmistöjen asema on yhä huono. Afrikan 54 valtiosta 32:ssa homoseksuaaliset suhteet ovat yhä laittomia, ja homoseksuaalisuutta pidetään “länsimaisena sairautena”. Kenia korotti homoseksuaalisista suhteista asetettavia rangaistuksia vain kuukausi sitten. Jatkossa siitä voi seurata Keniassa jopa 14 vuoden vankeusrangaistus. Muslimimaat pelottelevat Aasiassa homosuhteet ovat kiellettyjä 18 maassa, ja saman sukupuolisten välinen seksi on laitonta kymmenessä Lähi-idän valtiossa. Brunei ilmoitti määräävänsä jatkossa kuolemanrangaistuksia homoseksistä, raiskauksista ja aviorikoksista. – Muslimienemmistöiset valtiot, kuten Brunei, Indonesia ja Malesia ovat iskeneet seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Hallitukset nostattavat asenteita seksuaalivähemmistöjä vastaan ja käyttävät hyväkseen kauhistuttavia pelottelukeinoja, sanoo maailman ihmisoikeustilannetta seuraavan järjestön edustaja Phil Robertson . – Valtioissa, joissa on samankaltaiset, hyvin organisoidut konservatiiviset protestanttikirkot, kuten Singapore ja Pohjois-Korea, uskontoa käytetään hyväksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien polkemiseen. Lännen nopea liberalisoituminen on laajentanut kampanjointia homoseksuaalisten suhteiden sallimisesta homoavioliittojen laillistamisen sekä homoparien adoptio-oikeuden puolesta. Pride-kulkueet yleistyivät Siitä on 50 vuotta, kun poliisi teki rynnäkön homobaariin, jossa Sequoia tanssi, mutta haasteet ovat yhä samoja. Hän kertoo olleensa vankilassa homobaarissa oleskelun vuoksi yli kymmenen kertaa. Tuona yönä homoyhteisö taisteli vastaan. Irti revittyä parkkimittaria käytettiin muurinmurtajana. Ikkunan läpi heitettiin kivi, jota seurasi palava roska-astia. Sequoia kertoo, että taistelu ei ollut vain homomiesten, vaan myös drag queenien ja lesbojen. – Tämä sai aluille liikkeen, joka toimii tänäkin päivänä. Se oli käännekohta, joka voi innoittaa ihmisiä kaikkialla, sanoo seksuaalivähemmistöjen oikeuksien historiasta kirjan kirjoittanut Eric Marcus . Vuosi Stonewallin mellakan jälkeen tuhannet ihmiset valtasivat Chicagon, New Yorkin, Los Angelesin ja San Franciscon kadut juhliessaan mellakan vuosipäivää. Nykyään yli 60 maata järjestää vuosittain Pride-kulkueen, mutta monissa maissa tapahtumat ovat yhä kiellettyjä. Trumpin hallinto linjasi, että Yhdysvaltain suurlähetystö ei nosta sateenkaarilippuja tankoihinsa Pride-kuukauden aikana. – Sateenkaarilippu loukkaa kristittyjä ja miljoonia uskovaisia, ei vain Yhdysvalloissa vaan kaikkialla maailmassa, Billy Grahamin evankelisen yhdistyksen puheenjohtaja Franklin Graham kirjoitti Facebookissa.