Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tampere on minulle tärkeä – Jos sinullekin, kerro meille, mitä kaupungissa erityisesti rakastat

Minä rakastan Tamperetta. Kolmessa paikassa ajatus iskee tajuntaan voimakkaammin kuin muualla. Se välähtää mieleen joka kerta, kun ajan moottoritietä Helsingin suunnasta Tampereelle ja loivassa alamäessä suunnilleen Koivistonkylän Prisman kohdalla kaupungin silhuetti alkaa näkyä. Se hiipii turvallisena läikähdyksenä sydämeen iltahämärässä Kalevan kirkkopuiston poluilla, aivan entisillä kotikulmilla. Siellä on eletty merkittäviä hetkiä, muun muassa työnnetty puolison kanssa huutavaa vauvaa vaunuilla keskellä yötä samaan aikaan, kun juhlijat tulivat baarista kotiin. Viimeisen sinetin tunne saa joka kerta, kun kävelen Hämeensillan yli – siis aikana ennen kuin se oli remontin runtelema. Nyt saman asian ajaa Palatsinraitin silta. Tämä on minun kotini. Aika tarkalleen 19 vuotta sitten muuttokuormani saapui Tampereelle. Isä ajoi peräkärryn kanssa Hämeenkadun kautta, vaikka se täristi kuormaa kamalasti. Se oli ainoa reitti, jota pitkin osasimme suunnistaa Nekalaan. Sittemmin kaduista on tullut tuttuja. Osaan nykyään jopa Lamminpäähän ja Lukonmäkeen ilman karttaa, joskin Hervannassa tarvitsen vielä navigaattoria. Tamperelaista minusta ei tule koskaan, mutta Tampereella asuvan pohjalaisen mielenmaisemaan Tampere ja kaupunkilaisten suuruudenhulluutta lähentelevät hankkeet sopivat. Ei pääse naapuri sanomaan, ettei tehdä komiaa. Tampere on samaan aikaan iso ja pieni, kaupunki ja kyläyhteisö, yllytyshullu ja vaatimaton. Siis kerrassaan rakastettava. Lisäksi täällä asuvat maailman parhaat tamperelaiset, joiden sekaan junantuomat tuovat omaa maustettaan. Tampere täyttää tänä vuonna 240 vuotta. Sen kunniaksi keräämme teiltä perusteluja siitä, miksi Tampere on niin rakastettava. Vastausten perusteella koostamme Tampereelle syntymäpäiväjutun. Asiat voivat olla isoja tai pieniä, henkilökohtaisia tai kaikkia koskettavia. Ainoa kriteeri on se, että juuri tästä syystä Tampereella on paikka sydämessäsi. Voit lähettää vastauksesi alla olevan lomakkeen kautta. Arvomme vastanneiden kesken elokuvalippuja. Rakas Tampere