Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pääsimme penkomaan vaalitavaroita tamperelaiseen kellariin – viikon päästä äänestyspaikoilla on yli satavuotiaita ”tirkkosia” ja vankilassa tehtyjä puu-uurnia

Kiinnostuksemme pääkohde Rollikkahallilla oli vaaliuurna. Mielenkiintoinen vaalien yksityiskohta nekin. On aika jännittävää, että monella äänestyspaikalla pudotetaan laput "museoesineeseen". Yli satavuotiasta tavaraa voi hyvin sellaiseksi nimittää. Meillä oli oppaana keskusvaalilautakunnan järjestelyvastaava Sauli Petäjistö . Uurnien säilytyspaikka on ollut jonkin aikaa Rollikkahallin kellari. Sitä ennen niitä säilytettiin linja-autoaseman kellarissa. Sepä vasta hankala paikka olikin, sillä sinne meni portaat. Se paikka meni alta, kun linja-autoaseman remontti alkoi. Tähän Rollikkahallin kellariin Pyynikillä pääsee sentään luiskaa pitkin. Vanhassa on vara parempi Näitä peltisiä ikivanhoja vaaliuurnia on kymmenkunta, ehkä vähän enemmän. Eikä niistä aiota luopua. – Nämä ovat hyvässä kunnossa, joten ei ole mitään syytä niitä hylätä. Paremmin nämä peltilootat kestävät kuin puiset, arvioi Sauli Petäjistö. Uurnassa on pieni messinkikyltti, jossa on valmistajan nimi: K.C. Tirkkonen. Helsinkiläinen yritys teki vuosina 1907–1917 vanhoja vaaliuurnia. Toinen valmistaja oli oy G.W. Sohlberg ab, mutta Tampereella on näitä "tirkkosia". – Aikaisemmin kaupungin miehet kuljettivat vaaliuurnat kouluille ja muille äänestyspaikoille. Nyt tämä on ulkoistettu kuljetusfirmalle, Petäjistö kertoo. Hän näyttää, miten hyvin ikivanha uurna pelaa. Jokaisessa on luonnollisesti avain. Jotkut valvojat ovat vielä laittaneet sinettiteippiä uurnan varmistukseksi. Vaaliuurnan päällä kannen etureunassa on kaksi metallilenkkiä, joiden avulla kansi on voitu lukita langalla, joka pujotettiin lenkeistä ja sidottiin ja sinetöitiin. Kannen alla on vielä toinen lukittava kansi. Kaksi erillistä avainta on numeroitu ykköseksi ja kakkoseksi. Kukaan ei siis yksin uurnan auki saanut. Sauli Petäjistö on ollut vaalien järjestelyissä mukana 1990-luvun loppupuolelta. Rollikkahallin kellarissa säilytetään myös vaalikoppeja sekä muuta materiaalia, mitä äänestyspäivänä tarvitaan. Uudet tulevat vankiloista Vertailun vuoksi otimme valokuvaan uuden vaaliuurnan. Nämä puiset tehdään tätä nykyä vankiloissa. – Ennakkoäänestyspaikoilla taasen on muoviset vaaliuurnat, mainitsee Sauli Petäjistö. Yli 100 vuotta sitten uurnia tarvittiin, sillä maassamme valmistauduttiin ensimmäisiin yksikamarisen eli nykyisen kaltaisen eduskunnan vaaleihin. Säätyjen muodostama vanha nelikamarinen eduskunta sai väistyä. Sen tilalle tuli nykyinen yksikamarinen 200-jäseninen eduskunta, joka valittiin silloin kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Lue myös: Eduskuntavaalit 2019: Aikataulut, Pirkanmaan ehdokkaat ja kaikki mitä vaaleista tarvitsee tietää Suuriruhtinas Nikolai II oli vahvistanut Suomen uuden vaalilain ja valtiopäiväjärjestyksen 20.7.1906. Vaalit järjestettiin 15. ja 16. maaliskuuta vuonna 1907 ja eduskuntaan valittiin silloin 181 miestä ja 19 naista. Suomesta tuli näin maailman ensimmäinen maan, missä naisia valittiin kansanedustuslaitokseen. Näin siis äänioikeus tuli kaikille 24 vuotta täyttäneille miehille ja naisille. Äänioikeutettujen määrä siis kymmenkertaistui kerralla aiemmasta 126 000:sta 1 273 000:een. Ensimmäiset kansanedustajat ehtivät istua kuitenkin täysistuntojaan vain runsaan vuoden ajan, sillä eduskunta hajotettiin jo 6. huhtikuuta 1908. Jälleen oli siis uusien vaalien aika. Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 3.–9.4.2019. Eduskuntavaaleissa voi äänestää joko vaalipäivänä sunnuntaina 14.4. tai ennakkoon ennakkoäänestysaikana 3.–9.4. Äänestää voi vain omassa vaalipiirissä ehdokkaana olevaa henkilöä. Oma vaalipiiri mainitaan äänioikeusilmoituksessa. Äänestäjän on esitettävä selvitys henkilöllisyydestään niin vaalipäivän äänestyksessä kuin ennakkoäänestyksessäkin. Henkilöllisyyden voi todistaa kuvallisella asiakirjalla esimerkiksi ajokortilla tai poliisin myöntämällä henkilökortilla tai passilla. Vaalihuoneistot avautuvat vaalipäivänä 14. huhtikuuta aamuyhdeksältä ja äänestys jatkuu kello kahdeksaan illalla. Mikäli äänestyspaikalla on jonoa kello 20, saavat kaikki siihen mennessä paikalle saapuneet äänestää rauhassa ennen äänestystoimituksen lopettamista.