Tuukka Virtaperko - Taiteilija ja eksistentialisti Sieluntila-näyttelyllä huomiota herättäneen nuoren, lupaavan, mänttäläisen taiteilijan, Tuukka Virtaperkon teoksia katsellessa luulisi, että kyseessä on lapsesta asti maalaamista harrastanut luonnonlahjakkuus. Lahjakas Tuukka kyllä on, mutta täysipainoisen maalaamisen hän aloitti vasta alkukesästä 2003, pohjatietona muutamat kansalaisopiston maalauskurssi. Innostus maalaamiseen syntyi Kalervo Palsan maalauksista, joista hän oppi uuden tavan ilmaista itseään ja tuoda ajatuksiaan julki. Kysymykseen "teetkö töitä omaksi iloksi vai tietoisesti näytille?" Tuukalla on selkeä vastaus. "Omaksi iloksi maalaaminen on kuin käteen vetämistä." Vaikka maalauksen lähtökohdat ovatkin egoistiset, töiden pitää kestää myös 'päivänvalo,' eivätkä ne saa olla niin outoja, ettei ulkopuolinen saa niistä mitään irti. Lähtökohta onkin, että taideteos herättää tunteita. Ei ole väliä ovatko tunteet positiivisia vai negatiivisia. Mutta kuinka aloitteleva taiteilija sai taulunsa kaupungintalolle näytille? Kyse oli onnekkaasta sattumasta, sillä Tuukka tapasi kaupungintalolle näyttelyä puuhaavan Harri Mäcklinin valintatalon parkkipaikalla. Aikansa keskusteltuaan näyttely tuli puheenaiheeksi ja Tuukka ohimennen kysyi Harrilta mahdollisuutta lähteä mukaan näyttelyyn. Kaikeksi onneksi ajatus toteutui, sillä herrojen työt täydentävät toisiaan. Saa nähdä jatkuuko yhteistyö tulevaisuudessa? Mitään selvää linjaa Tuukka ei omista töistään löydä. Jokainen taulu on oma työnsä, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä muiden töiden kanssa. Yleisellä tasolla hän kuitenkin mainitsee pääteemoikseen eksistentialismin ja mielenterveyden. Taulut eivät missään nimessä ole ideologista taidetta. Ideologian tunkeminen töihin vaatisi suunnitelmallisuutta ja syrjäyttäisi luovuuden, joka on Tuukan töissä kantava voima. Vaikka taulut ovatkin ensi näkemältä synkkiä ja mustan puhuvia, Tuukka ei itse pidä töitään synkkinä. Jokainen tulkitsee taulua omalla tavallaan, ei siitä ole pakko tehdä synkkiä tulkintoja. Useassa työssä on löydettävissä humoristisia näkökulmia. Huumori ei ole kuitenkaan pääasia, vaan se ainoastaan tekee taulusta monitulkintaisen. Katsojaa Tuukka kehottaa käymään näyttelyssä, ennen kuin alkaa lukemaan näyttelyarvosteluja. "Jos lukee toisen arvion jostain työstä ja saa jonkinlaisen ennakkokäsityksen, teosta ei voi enää katsoa omalta kantilta, vaan silloin lähtökohtana on toisen ihmisen subjektiivinen tulkinta." Mahdollisesti tästä johtuen Tuukalla ei ole esikuvia. KMV-lehdessä toimittaja vertasi Tuukkaa sarjakuvapiirtäjä Gary Larsoniin. Tiettyä samankaltaisuutta taiteilijoiden huumorissa kyllä on ja Tuukka kertoo lukeneensa paljon Gary Larsonia, mutta mitään vaikutusta Larsonilla ei ole ollut hänen tyyliinsä. Kalervo palsaakaan Tuukka ei miellä esikuvaksi, ainoastaan innoittajaksi. Innoitusta työskentelyyn ei ole tullut myöskään muista kulttuurin osa-alueista, sillä Tuukka paljastaa ettei juurikaan harrasta taidenäyttelyitä, elokuvia tai kirjoja. Vaikutusten vähäisyys ainoastaan korostaa hänen omaa persoonallista tyyliään. Tähän asti palautekin on ollut ainoastaan positiivista. Taiteilijan ammattia Tuukka pitää ideaalitilana, muttei todennäköisenä uravaihtoehtona. Kaikki suomalaiset täysipainoiset taiteilijat kun ovat taloudellisesti erittäin tiukoilla. Raha ei ole pääasia, mutta jollainhan itsensä on elätettävä. Sivutoiminen maalailu voisi olla yksi vaihtoehto.

MK