Lempäälässä sivakoitiin, vaikka lämpötila oli reilusti plussalla

21.11. - 19:17 (Luotu: 19:04)

Latu kesti kuin kestikin. Kuva: Jukka Vuokola - Aamulehti

Ulkona säteilee aurinko, maa vihertää ja säämittari näyttää lähes seitsemää plusastetta. Ei haittaa. Hiihtäjät lyövät suksea toisen eteen tykkilumiladulla kuin missä tahansa kilpailussa.

Lempäälän Hakkarissa järjestettiin lauantaina Etelä-Suomen kauden ensimmäiset hiihtomittelöt. Matkat vaihtelivat yhdestä neljään kilometriin, ja yli sadan osallistujan joukkoon kuului Suomen kärkipään hiihtäjiä, kuten Matias Strandvall ja Kalle Lassila.

Tapahtuman järjestäjät selättivät epävarmuustekijät. Latu oli saatu olosuhteisiin nähden hienoon kuntoon. Vain muutamaa päivää aiemmin näytti huonolta.

Latu suljettiin ja peitettiin pressuilla tiistaina sään lämpiämisen ja sateen vuoksi. Lumetus aloitettiin vasta kuudelta kisa-aamuna.

Rata oli sulanut oletettua enemmän. Kolat ja lapiot heiluivat taukoamatta, kun Lempäälän Kisan 15-henkinen talkooväki paiski hartiavoimin töitä. Valmista oli puoliltapäivin, tunnin aikataulusta myöhässä.

Lempäälän rata avattiin ensimmäistä kertaa marraskuun alussa. Se on Etelä-Suomen ensimmäinen ja maan toiseksi eteläisin keinolumilatu Imatran jälkeen.

Suuri osa lumesta on peräisin viime talvelta. LeKi vuokrasi lumitykin Himokselta. Silloinkin pakkasen puute aiheutti alkuun ongelmia.

Syksyn aikana lisää täytettä on saatu Ideaparkin edustaa auraamalla ja Lempäälän jäähallista. Rataa huolletaan ja tarkkaillaan päivittäin.

Pitkän pohdinnan jälkeen latu avattiin jälleen hiihtäjille sunnuntain kilpailun jälkeen.

Riku Roslund

Aamulehti, Lempäälä Lue kilpailusta lisää sunnuntain Aamulehdestä.

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti