Pitkämäki kiskaisi Suomen mitalitilin auki
01.08.2010 - 13:34 (31.07.2010 - 22:32) - Kommentit: 15
STT
Thorkildsen piti pintansa ja uusi mestaruutensa heitettyään 88,37. Kisan yleisön suosikiksi ja yllätysmausteeksi nousi hopeamitalisti de Zordo, joka petrasi ennätystään lukemiin 87,81. Kaikkiaan hän kiskaisi kolme kertaa yli 86 metrin.
Pitkämäki sai myötätuulen siivittämässä kilpailussa heiton uomiinsa kolmannelle ja neljännellä kierroksella heitettyään 82,30 ja 83,96. Kisan pisimmän ja kesän toiseksi pisimmän heiton 86,67 hän kiskaisi viidennellä heitolla. Kuudeskin kantoi 86,31.
Teemu Wirkkalan heitto koheni loppua kohden ja hän sijoittui viidenneksi tuloksella 81,76.
Barcelonan EM-kilpailun jälkeen Thorkildsenilla on yhä hallussaan yhtä aikaa lajin Euroopan- ja maailmanmestaruudet ja olympiavoittajan titteli. Kuluvan kesän aikana hän on ollut omaa luokkaansa Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n Timanttiliigan kisoissa ja pokannee kauden päätteeksi lajivoitot tuomat dollarit ja timantin.
EM-kisoissa Thorkildsenin, 28, heittäminen oli tutun tehokasta ja vaivattoman näköistä. Tällä kaudella ainoana keihäänheittäjänä 90 metrin rajan rikkoneen norjalaisen keihäs kaarsi kolme kertaa yli 86 metrin.
Kuvateksti on niin väärin, että se on jo hauska.
Loppuun vielä totean että jos jonkun muun kuin suomalaisen pitää sitä kultaa keihäskisasta saada niin mieluiten sen suon nimenomaan norskille! Onnittelut hänellekin! Ja jatkossa seuraamme mielenkiinnolla saksalaisen kehitystä, eikö!
Helppo arvostella, kun ei tartte muuta kuin aukoa päätään.
Toiset sentään yrittää ja on kova tulos olla Euroopan kolmanneksi paras. Toiset ei yritä ja mässyttää sohvalla sipsejään ja arvostelevat niitä, joissa on edes miestä yrittää ja vielä pärjäävätkin.
Katkeruusko se siellä huutelee?
Viitossija EM-kisoissa ei ole huono saavutus sekään ja toki heittäjä itse on silti siihen pettynyt ja osaa parhaiten analysoida myös sitä mikä meni vikaan. Silti, onnittelun arvoinen tuokin on.
Päivän suosituimpia juttuja
Poliisi: Enon turmarekka ajoi ylinopeutta
78
- Eerola lehdelle: Työ meni, koska minulta varastettiin tietokoneita
13
- IS: Vartija katkaisi 17-vuotiaan reisiluun - ei tuomiota
38
- Mainos opiskelijoiden oppaassa: Tienaa seksityöllä
- Stephen Hawking: Jumalaa ei tarvittu
43
- Eroon Acutasta? Tampere harkitsee omaa ensiapuasemaa
58





