Koko autokannan sähköistyminen vie yhden ydinvoimalan tuotannon

29.10. - 07:31 (Luotu: 07:31) - Kommentit: 28

Sähkö: Tarve kasvaa eniten palvelualalla ja liikenteessä

Sähköautojen ja ladattavien hybridiautojen yleistyminen moninkertaistaa liikenteen sähkön kulutuksen.

Henkilöautoliikenteen arvioidaan käyttävän sähköä 2,4 terawattituntia, TWh, vuonna 2030. Määrä vastaa noin viidennestä Olkiluodon rakenteilla olevan ydinvoimalaitoksen vuotuisesta sähkötuotannosta.

Autojen tuleva sähköntarvearvio sisältyy keskiviikkona julkaistuun raporttiin Suomen sähkön kysynnän muutoksesta.

Raportin ovat laatineet Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Energiateollisuus ry.

- Jos koko henkilöautoliikenne kulkisi sähköllä, kulutus olisi noin 8-9 terawattituntia. Se pystyttäisiin tuottamaan yhdellä tuhannen megawatin ydinvoimalalla, sanoo johtaja Jukka Leskelä Energiateollisuus ry:stä.

Lisää ydinvoimaa

Raportissa lasketaan, että vuonna 2030 sähkön kulutus nousee 100-111 terawattituntiin viime vuoden noin 90 TWH:sta.

Uutta voimalaitoskapasiteettia tarvitaan raportin mukaan 7 000-8 000 megawattia.

Investoinnit korvaisivat vanhenevat laitokset, vastaisivat kysynnän kasvuun ja poistaisivat nykyisen tuontiriippuvuuden.

- Kaikille kolmelle ydinvoimalaitoshakemukselle voidaan antaa lupa. Valtiovallan ei pitäisi rajoittaa investointeja, sanoo Leskelä.

Valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija, kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) kiittää raportin olevan realistisempi kuin teollisuuden aiemmat arviot, mutta se on edelleen ylimitoitettu.

- Teollisuus puhuu siihen malliin, että kaikki poistuva tuotanto pitäisi korvata ydinvoimalla, Tynkkynen sanoo.

Hänen mielestään 100 TWh:n kokonaiskulutustaso olisi todennäköisesti mahdollista kattaa ilman lisäydinvoimaa.

Jukka Leskisen mukaan pelkällä ydinvoimalla sähkön lisätarvetta ei ratkaista.

- Varmasti tarvitaan myös paljon tuulivoimaa sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantoa, jossa hyödynnetään bioenergiaa, Leskelä sanoo.

Palvelualalla kasvua

Teollisuuden sähkön tarve kasvaa 2-16 prosenttia.

Haarukka on lavea ja kertoo vaikeuksista arvioida teollisuuden rakennemuutoksen vaikutuksia.

Sähkön kulutus on lisääntymässä merkittävästi kasvavalla palvelusektorilla, jopa 40 prosenttia nykyhetkeen verrattuna, noin 22 terawattituntiin vuonna 2030.

Kotitalouksien käyttämien laitteiden energiatehokkuus kasvaa, mutta samalla kasvaa myös laitteiden määrä. Raportin mukaan uudet laitteet kumoavat säästöpotentiaalin, ja ominaiskulutus pysyy ennallaan.

Kari Happonen

Aamulehti

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 
28 kommenttia
1

Hiukan hilpeetä, samaan aikaan autoteollisuuden kehitysjohto myöntää että sähköautot ovat seuraavan kymmenen vuoden aikana saavuttamassa ehkä täysin marginaalisen 5-10% osuuden markkinoista...

No oukkei, nuo Oras Tynkkysen kommentit taasen ovat toisesta ääripäästä, eli ääriasenteellisen (joka on tullut tunnetuksi siitä että tosiasiat eivät haittaa toimintaa mitenkään) lausumia.

Toivottavaa olisi että ydinvoimaa rakennettaisiin muttei siten että investoinnit siihen (rakennusurakat) valuvat yli maamme rajojen - se näyttää olevan melkoisen hankalaa. Teollisuuden johdon luulisi tähyävän toiminta-alueille jossa ei olisi niin yhtäältä EU:n valta-asemassa olevien ja toisaalta suomalaisen ympäristöliikkeen painostuksen alaisena. Meillähän ympäristöporukka on päässyt tavallaan vähemmistövaltaan - täytyy myöntää että oman etunsa ajossa ovat tehneet hyvää työtä. Eri juttu on kokonaisuus sitten. Ehkäpä semmoisia toiminta-alueita ei olekaan?
2
Lähtöoletuksena on, että nykyinen autoilukulttuuri sähköistetään. Eli ylipainoisilla ja tehokkailla autoilla ajetaan kulutuksesta välittämättä.

Jos taasen ajatellaan, että vuoteen 2030 mennessä voidaan autoja merkittävästi keventää aktiivisten turvajärjestelmien estäessä onnettomuudet. Nykyään auton painoa selittävät raskaat passiiviset turvarakenteet.

Tästä ei tällä hetkellä puhuta, koska
- energiateollisuus haluaa luvat lisäydinvoimalle
- autoteollisuus haluaa jatkaa mahdollisimman pitkälle vanhaan malliin
3
Jutussa ei mainittu sitä, että koko autokannan sähköistyminen tarkoittaisi käytännössä bensan ja dieselin myynnin lopettamista Suomessa.

Minkälainen vaikutus sillä olisi ympäristöön?
4
Ei osaa silti automieskään laskea... Eikä jutun kirjoittajat. Kokonaisenergian määrä siis ehkä pystyttäisiin tuottamaan tommosella voimalalla joka jauhaisi sitä sähköä niihin autoihin 24/7, oikee ongelma tulee sitten kuitenkin siinä kun kansa haluaa autonsa latinkiin noin suunnilleen yhtä aikaa... Työpaikalla tai kotona. Piikkikuormat on semmosia että sähkönjakeluverkko joudutaan miettimään vielä aika moneen kertaan uusiksi ennenkö tuo "sähköautoilu" on mahdollista aikuisten oikeasti. Tommonen normaali lämmitystolppa 16A sulakkeella, ulos saatava energiamäärä on lähinnä vitsi tarpeeseen nähden.

Ja maailmanlaajuisesti jos ajatellaan, niin se tarvittavien uusien ydinreaktorien määrä on melko kosminen. Ei ne voimalat eikä jätteet mahdu mihinkään jos meinataan sähköistää kaikki autoilu, ei mahdu siltikään, vaikka liikenteen energiakulutus tiputettas puoleen.

Hienoa on, että kaikkea uutta testataan, mutta nykyisen kaltaisilla ratkaisuilla sähköauto on todella epäkypsää tekniikkaa. Sitten kun on olemassa toimivat ratkasut sen energian siirtoon sinne ajoneuvoon (siis se määrä energiaa jolla matkataan se ~500km, noin minuutissa) ollaan lähellä pistettä jolloin nuo voivat oikeasti yleistyä.

Sitte on huomioitava vielä sekin, että kun tämän hetken mallissa autoilijat pitävät suomen pystyssä, pitää päättäjien siirtää nuo nykyiset autoilun sakkoverot jotenkin myös näihin uusiin ja ympäristöystävällisiin "ydinautoihin". Viimestään kalliiseen tekniikkaan päälle tulevat sakkoverot tulevat pitämään huolen siitä, että siirtymäaika on pitkä ku nälkävuosi. Eli jopa tuon 10% osuuden saavuttamiseen tulee menemään aika pitkä aika.
5
MIKSI MUKA YDINVOIMALAN TUOTANNON???

MIKSI EI KASVAVAN UUSIUTUVAN SÄHKÖNTUOTANNON TUOTANTOAQ?

TUULI- JA BIOSÄHKÖ KASVAVAT NOPEIMMIN!

YDINVOIMA ON TUHON TIE, SUURI RISKI, KALLIS JA URAANIN KAIVAMINEN PILAA YMPÄRISTÖÄ JA TAPPAA IHMISIÄ MONESSA MAASSA!
6
Ja nyt ovat ymmärtäneet senkin, ettei se sähkö itsestään niihin autoihin ilmesty. Joko ydinvoimalla, turpeella, öljyllä, tuulivoimalla, hiilellä, aaltovoimalla, biokaasusta...
7
Jos energiaa tarvitaan lisää 7000 megavattia, niin kuinka monta tuulimyllyä tarvitsisi rakentaa? Esimerkiksi Porin Reposaaressa on kymmenen myllyn tuulipuisto, 8 myllyä jauhaa 1 MW ja kaksi muuta 2 MW ja 3 MW. Jos tuulimyllyistä saadaan irti 1-4 megavattia niin minne ihmeeseen suomeen saadaan mahtumaan 2000-3000 tuulivoimalaa, kysynpä vaan.
8
Niin siis pääsääntöisestihän autojen lataus tapahtuu aikavälillä ilta - aamu.

Silloin teollisuuden sähkönkulutus on minimaalista ja ydinvoimalat käyvät siksi öisin "tyhjäkäynnillä".

Siksi olisikin hyvä asia, että sähkönkulutus olisi myös yöllä yhtä korkeaa kuin päivällä.

Asia on juurikin näin.
9
Ne ydinvoimalat millään tyhjäkäynnillä koskaan ole. Vai meinaatko ettei ylimäärää myydä johonkin? Esimerkiksi Ruotsiin, josta taas sähköpulan vuoksi välillä ostetaan. Meneppä katsomaan joskus jonkin tehtaan (jos pääset) sähkönostoon (esim. elektrolyysiä käyttävän sinkkijalostamon, nimeä en mainitse mutta sijaitsee Kokkolassa), niin välillä ostavat Ruotsista ja välillä milloin mistäkin, mikä nyt sattuu olemaan kulloinenkin KW/h-hinta.
10
Aikamoista propagandaa.

Kyllä aina täytyy katsoa ensin, että mistä tieto on peräisin ja sitten vasta alkaa lukea juttua. Uutinen kertoo, että Aamulehden toimittaja on päättänyt tukea EK:n ja Energiateollisuus ry:n ydinvoimakampanjaa, joka pyrkii ajamaan maksimimäärän ydinvoimaloita maahamme. Eduskunta tekee juuri asioista päätöksiä, joten nyt energiateollisuuden lobbaus on kuumimmillaan.

Olkiluodon kolmannen reaktorin valmistuessa Suomessa 45% sähköstä tuotetaan jo ydinvoimalla, eikä sitä ole tarvetta enää kasvattaa. Onhan se selvää, että maan koko energiantuotanto ei voi olla käytännössä yhden (täysin ulkomaisesta tuesta riippuvan) tuotantotavan varassa.

Teollisuuden sähkön tarpeen kasvu on puuta heinää. Paperiteollisuuden meneillään olevat jatkuvat leikkaukset aiheuttavat maassamme todellisuudessa suuren sähköntarpeen laskun. Vuonna 2007 paperiteollisuus kulutti 60% kaikesta teollisuuden sähkönkulutuksesta ja 30% kaikesta sähkönkulutuksesta. Siihen verrattuna palvelualasta puhuminen on huono vitsi. Paperitehtaiden mennessä etelän maihin puoli-ilmaisen eucaliptuspuun perässä, sähkönkulutus tippuu varmasti ja vääjäämättä.

Pitää muistaa, että ydinenergia tarkoittaa miljardisijoituksia ulkomaiseen teknologiaan, eli voimaloihin, jotka vieläpä rakennetaankin puolalaisella ja venäläisellä työvoimalla. Ydinpolttoaine ostetaan ulkomailta ja se on rikastettava ydinasevaltioissa, kuten Ranskassa tai Venäjällä.

Tuulivoiman ja bioenergian mittava rakentaminen ruokkisi kotimaista alan teollisuutta ja toisi kaivattuja työpaikkoja ja tulevaisuudenuskoa maahan. Jostakin käsittämättömästä syystä Kokoomus ja EK eivät tästä seikasta välitä pätkääkään. Teollisuuden rakennemuutos tulee siis Suomeen kun herrat juoksevat laput silmillä siihen suuntaan, mihin on ennenkin juostu.

Ei siitä hyvää seuraa.
11
Duoda duoda! Jos nyt mietitään, kuinka paljon akun lataaminen kuluttaa virta, niin ei se kyllä paljon akkua kohden ole. Vaikka Suomen kaikki autot olisivat sähköautoja, ei niidenkään lataamiseen nyt ihan ydinvoimallisia virtaa kulu. Joku insinöörin alku voisi vaikka laskea meille ajankulukseen töissä tuo kulutuksen määrä.
12
# 10: Miksi ihmeessä ulkomaalaiset ovat vallanneet kutakuinkin kaiken kaivosoikeuden Suomessa oleviin uraanilöydöksiin? Selitä se, ja myös se, että olet kokenut insinööri.
13
Vituttaa olla insinööri. Tosin en kokenut, niinkun eräät, mutta kuitenkin tälle energia puolelle, jossa kannatan biovoiman tuottamaa energiaa. Mutta eihän siitä mitään tule. Aina jotakin politiikkaa vastassa. Vituttaa että tuli tehtyä inssityökin turhaan. Kuka sen nyt olisi tosissaan ottanut? Ja ydinvoima on tervetullutta. Ja sitä todella tarkoitan.
14
JS suorastaan atomiydinsi sen kaavan millä tullaan johtopäätökseen, että ydinvoimaloita pitää saada monen monta lisää, ennekuin "sähköautohörhöily" voi onnistua

Autoilija ei voi tapojaan muuttaa. Ei edes 2030 mennessä. Edelleen pitää tankki saada täyteen minuutissa ja tankillisella päästä vähintään 500 km. Kaikki vaihtoakkujärjestelmät jne. ovat haihattelua, koska oma akku on rakas akku. Näihin ei voi löytyä mitään ratkaisua, sillä lopullinen keksintö on polttomoottori.!

Eli ydinvoimalat pitäisi mitoittaa siten, että kaikki autoilijat voivat samaan aikaan ladata minuutissa n. 250 kWh. Jos nyt vaikka 500 000 autoilijaa joulun menoliikenteessä sattuu lataamaan samalla minuutilla, niin 7500 MW siinä tarvitaan. Eli nykyisen kapasiteetin suunnilleen kolminkertaistaminen...

Tämä on ainoa vaihtoehto. Mistään ei anneta periksi, eikä saavutetuista eduista luovuta. Joukkoliikenne, energiatehokkuus, kevyemmät autot, yösähköllä tankkaaminen, akkugridi jne. ovat kaikki viherpiipertäjäidologistihörhöjen (kuten minä) propagandaa. Ne hölmöt eivät vain tajua kuinka näppärä, kompakti, luotettava ja lopullinen energiamuoto on tuo tankkereilla kriisialueilta rahdattava öljy.
15
Lasketaanpa:
Sähköauto kuluttanee noin 150Wh/km. Jos ajetaan vaikka keskimäärin 60km/vrk, niin siitä tulee noin 10kWh/vrk/auto. Jos autolla ajetaan 350 päivänä vuodessa niin vuoden sähkönkulutus on noin 3500kWh/vuosi/auto.

Jos autoja on liikenteessä 2 miljoonaa, niin kulutus olisi yhteensä 7000GWh vuodessa.

Suomen sähkönkulutus on nyt noin 84800GWh vuodessa. Kun paperiteollisuuden kulutus on tuosta noin 30%, niin se on siis 25500GWh. Jos paperiteollisuudesta 25% poistuu Suomesta, niin sähköntuotantokapasiteettia vapautuu 6400GWh. Se on melkein sama kuin kahden miljoonan sähköauton tarvitsema energiamäärä.

Tässä laskelmassa voisi tietysti ottaa mukaan sellaisiakin vaihtoehtoja, että yksityishenkilöllä voisi olla pihallaan oma tuulivoimala, joka tuottaa yöaikaan keskimäärin esim. 20% sähköauton tarvitsemasta lataussähköstä. Tällä keinolla sähköautojen sähköverkkoon aiheuttamaa kuormaa saataisiin kevennettyä merkittävästi ja samalla tuulivoimalan omistaja saisi selvää alennusta sähkölaskuunsa, joka kuitenkin olisi joka tapauksessa minimaalinen verrattuna nykyisiin bensalaskuihin.
16
"Duoda duoda! Jos nyt mietitään, kuinka paljon akun lataaminen kuluttaa virta, niin ei se kyllä paljon akkua kohden ole. Vaikka Suomen kaikki autot olisivat sähköautoja, ei niidenkään lataamiseen nyt ihan ydinvoimallisia virtaa kulu. Joku insinöörin alku voisi vaikka laskea meille ajankulukseen töissä tuo kulutuksen määrä."

Sinä kuitenkin taidat nyt verrata vähän väärin sen normaalin auton yhden lyijyakun lataamista sähköauton akuston lataamiseen. Kokeilepa joskus huviksesi kuinka pitkän matkan se yksi lyijyakku jaksaa starttimoottorilla autoa liikuttaa.

Wikipedian mukaan sähköautot kuluttavat energiaa tyypillisesti noin 0,2–0,3 kilowattituntia kilometriä kohti sisältäen akkujen lataushäviöt. Jos vaikkapa keskimääräinen päivittäinen ajomatka olisi 50 km, niin päivässä tarvitaan sähköä keskimäärin 15 kWh autoa kohden. Olkiluoto 3:n teho on 1600 MW ja siten päivittäinen tuotto 38 400 MWh, jolla lataa keskimäärin 2 560 000 sähköautoa.

Suomessa on kolmisen miljoonaa henkilöautoa. Laskelmissa ei ole otettu huomioon, että autoja sähköautojen matkustamoa tulee myös lämmittää talvikeleillä, mikä osaltaan lisää sähkönkulutusta.
17
# 16: Jos vielä joskus luen, että joku on ottanut jotakin tietoa Wikipediasta, niin luultavasti kuolen nauruun.
18
Uusi akkuteknologia kai mahdollistaa pienen akun latauksen parissa minuutissa. En sitten tiedä, mistä pistokkeesta saisi bensatankillisen verran virtaa parissa minuutissa ja paljonko iso akku lämpenisi pikalatauksesta. Mutta kännyköihin nuo pikalatautuvat akut tulevat.

Sellaistakin on mietitty, että autojen älykkäät akut ostaisivat yöllä halpaa sähköä ja myisivät ylimääräisen päivällä. Tässä on tietysti hyötysuhteen oltava hyvän. Älykäs akku voisi myös tankata tuulivoimasähköä enemmän ja muuta sähköä vähemmän.

Luulen kuitenkin, että puusta valmistettava biodiesel tulee ja jyrää polttoaineena, kunhan tarpeettomiksi käyneet paperitehtaat vaan saadaan ajettua alas pois kehityksen tieltä.

Onneksi sentään vetyhörhöilystä on luovuttu mediassa. Jos vedestä tehtäisiin vetyä polttoaineeksi suurella energiamäärällä niin miksei saman tien tehdä hiilidioksidista bensiiniä. Bensiinille sentään on jakeluverkosto ja autot olemassa, toisin kuin vedylle.
19
Suomi on kyllä ihme maa! Aina tuulee jos tuulivoimaloita tehdään tai kennoihin paistaa jatkuvasti aurinko. Aletaan heti kaikki viherpiiperöiksi - tuulimyllyt takapihalle ja kennoja joka paikkaan...
20
# 16: Jos vielä joskus luen, että joku on ottanut jotakin tietoa Wikipediasta, niin luultavasti kuolen nauruun.

Wikipedia on siitä mukava, että lähteet on siellä myös lueteltu. Jos tuo Wikipeadiasta "lainattu" sähkönkulutus kilometriä kohden ei sinua miellytä, niin osoita toki jokin lähde tietämyksellesi.

Wikipedia perustaa tietonsa näihin:
Idaho National Laboratory (2006) "Full Size Electric Vehicles" Advanced Vehicle Testing Activity reports at avt.inel.gov accessed 5 July 2006
Idaho National Laboratory (2006) "1999 General Motors EV1 with NiMH: Performance Statistics" Electric Transportation Applications info sheets at inel.gov accessed 5 July 2006
21
Huonohyötysuhteisen polttomoottori AUTON tankiin mahtuu
n, 50 l, bansiiniä 95 okt.(keskiarvo)

Tämä edustaa n. 500 000 kcal tehoa

joka on n. 581,395348 kwh

Huomioiden polttomoottorin huonon hyötysuhteen (n.40 % )

VASTAAVAT ominaisuudet omaavan sähköauton "tankkiin pitäisi mahtua" siis, n.232,558 kwh

Lähtekääpä unelmoitsijat ja viisaat säköinsinöörit laskemaan tankkaus nopeuksia ja sulakkeeiden kestävyyksiä
valtakunnan verkosta puhumattakaan

Virheeeni voitte korjata, jos löydätte
22
# 21: Eli sinun laskujen mukaan sähköautoon tarvitaan vähän yli kaksi kertaa polttomoottorin kWh määrä? Laskitko myös mukaan sen, että sähkömoottorin hyötysuhde on noin 0,9 (eli 90 %)? Vai menikö pilkku vähän väärään kohtaan? Jos tuloksesi pyöristetään lähimpään kokonaislukuun niin saadaan seuraavat luvut: Polttomoottori 581 kWh (50 litralla 95 oktaanista), sähkömoottori 234 kWh.
23
*22*

Aivan juuri sitä yritin kertoa, huomioiden polttomoottorin huonon hyötysuhteen ja s-autolle jalomielisestin 100 % hyötysuhteen (ikiliikkuja on keksitty huraa).

Ja ottamatta huomioon polttom.-auton hyödyntämää hukkalämpöään joka jo näillä keleillä on todella tarpeellista. muut aputoimintojen energiathan otetaan polttoaineesta

Olisi mielenkiintoista tietää mitä 5 hengen "jääkaappin" tarvitsee lämmitysenergiaa (sähkönä)- 15*C kelillä , välillä tre - hki.

Tämäkin parantaa polttomoottorin hyötyä, vertailussa sä-autoon huomattavasti paljonko tankista (akusta)löytyy potkua matkalle
24
Eli sähkön hinta tänä päivänä siirtokustannuksineen tavalliselle kuluttajalle on noin 11,2 senttiä kilowattitunnilta. Jos halutaan 50 polttoainelitran tuottama kilowattituntimäärä, niin kuluttaja maksaa siitä noin 65 euroa. Bensiiniä ostettaessa sama määrä maksaisi kutakuinkin saman. Päästöt olisivat kuitenkin eriluokkaa, äläkä väitä että sähköntuottamiseen on tarvittu energiaa (kyllä on), ja Porvoon jalostamolla voi käydä katsomassa paljonko siellä käytetään energiaa bensiinin tuottamiseen. Mikä hiertää? Ydinvoimaa kun on vaikea muuttaa bensiiniksi.
25
Kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä pointtia!

Suurin osa ihmisistä, ehkä noin 70% ajaa päivittäin alle 50 km. Itse ajan alle 30km.

Tälle "suurimmalle osalle ihmisiä" riittää että "tankissa" on energiaa 50 km:lle kerrallaan. Ei tarvita mitään muuta kuin asenteen muutos, töpseli aina kiinni kun tullaan kotiin.

Sitä paitsi suurin osa ihmisistä nukku öisin, mikä on pois muusta energian kulutuksesta. Sähköä kun tuppaa olemaan verkossa saatavilla tasaiseen tahtiin, niin siinähän on pelkkää järkeä että autot ladataan öisin, huom! taas suurin osa autoista.

Menee hienosti päittäin, ylimääräsähkö yöllä akkuihin. Päivällä, jolloin siis suurin osa ihmisistä on liikkeellä, yöllä talteenotettu "ylijäämäsähkö" tulee käytettyä.

Pelkkää järkeä!
26
-25-
miksi et ole jo ostanut, anna toisten olla niin järkeviä kuin haluavat

Sinulle sopii vanha Volgan mainos:
Volga vie perille, (mutta milläs tulet takaisin)

Mistä löydät kymmenen vuotta vanhan auton jolla on ajettu alle 90 000 km, paitsi se sinun jolla on ajettu alle 60 000 km
27
Ydinvoimalla voidaan turvata raideliikenteen ja teollisuuden perusvoiman tarve. Teollisuuden ja palveluiden toimiva logistiikka tarvitsee myös sähköllä toimivaa kalustoa. Tätä ja biopolttoaineella toimivaa kalustoa tullaan kehittämään ja ottamaan käyttään lähivuosina. Mikäli teollisuuden ja logistiikan tarvitsemaa energiantarvetta ei voida tyydyttää, loppuvat teollisuuden ja palveluiden työpaikat suomesta. Sähköllä kulkeva henkilöauto on siten triviaali asia energiantuotannon kokonaisuuden kannalta.
28
On ihan turhaa puhua autokannan sähköistämisestä, jos akuilla pystyy ajamaan max. 50 kilmometria ja sitten pitää 10 tuntia ladata akkuja. Toimintasäteen pitää olla vähintään 300 kilometria. Akuston pitää olla sellainen, että sen voi helposti autoon vaihtaa. Huoltoasemalla vaihdat vaan uudet täyteenladatut akut ja matka jatkuu. Siinä sitä on insinööreillä miettimisen paikka.

Rengaskauppa lähti kaksinumeroiseen nousuun

Tiistai 16.03.2010 klo 13:48


Renkaiden myynti on alkuvuodesta noussut kaksinumeroisesti ylöspäin verrattuna edellisen vuoden ensimmäiseen kvartaaliin.

Lue
Kauppalehden uutiset

Yrityshaulla löydät helposti suomalaiset yritykset.
Hae vaikka Aamulehti

Yrittäjänaisetkin paheksuvat ahtaajien lakkoa: "Moraalisesti arveluttavaa"

Tiistai 16.03.2010 klo 13:22 Kauppalehti

Yrittäjänaisten Keskusliitto paheksuu pitkään jatkunutta ahtaajien lakkoa, koska kohtuuttomat vaatimukset eivät sovi nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen.

Lue

Päivän talous

Kauppalehden uutiset

Päivän nousija
Elcoteq +17.54%

Lisää osakkeista
Kauppalehti.fi:ssä

Kauppalehden uutiset

Korot
12 kk Euribor 1.217%

Lisää koroista
Kauppalehti.fi:ssä

Kauppalehden uutiset

Valuutat
USD 1.3704 euroa

Lisää valuutoista
Kauppalehti.fi:ssä