Savuale: H&M:n ruuhka haittasi jo liikennettä Hämeenkadulla
31.07.2010 - 17:01 (12:33) - Kommentit: 17
Torstaina päivällä kattotöistä alkanut tulipalo Pellavatehtaankadulla haittasi keskustan liikennettä vielä lauantaina. Savuhaitoista kärsineet liikkeet tyhjennettiin eilen uhkaavan tulipalon vuoksi. Samassa korttelissa sijaitsevat yleistavarakauppa Claes Ohlson ja vaateliike H&M kärsivät jonkin verran savuhaittoja.
H&M:n hajuhaitat vaatteisiin tarkoittivat sitä,että liike laittoi koko valikoimansa 50 prosentin alennukseen. Tämä puolestaan keräsi liikkeen ovelle jonon jo ennen pulta päivää, kun liike aukeni. Pahimmillaan lauantaina jono ulottui ulos kaupasta, kun ihmiset rynnivät hakemaan halpoja vaatteita itselleen.
Paikalla ollut Aamulehden toimittaja kertoo tunnelman olevan runsas ja tiivis. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, tungos haittaa jopa Hämeenkadun etelänpuoleisen pyörätien liikennettä.
Tuli levisi ilmastoinnissa
Savu levisi nopeasti ilmanvaihdon kautta liikkeeseen, ja markkinointipäällikkö Maisa Korhonen kertoo, että kaikki liikkeen kolmessa kerroksessa myynnissä olleet vaatteet kärsivät savuvahinkoja.
- Savun tuoksu tarttui vaatteisiin. Nokivahinkoja niissä ei ole, joten ne ovat myyntikelpoisia.
Liikkeen vaatteet myydään alennushinnoin. Korhonen ei osannut sanoa vahinkojen rahallista arvoa.
Toinen savuvahingoista kärsinyt liike on samassa kiinteistössä sijaitseva kodinkone- ja tekniikkaliike Clas Ohlson. Aluepäällikkö Tomas Lajunen kertoo, että savuvahinkojen rahallinen tappio jäi muutamaan tuhanteen euroon.
- Lähinnä tekstiilituotteet, kuten rantapyyhkeet, kärsivät savuvahingoista. Vedimme ne pois myynnistä.
Toasille ei vahinkoja
Hämeenkatu 11:n isännöitsijä Esko Sivula kertoo, että irtaimiston lisäksi savuvahinkoja tuli ilmanvaihtohormistoihin ja -laitteisiin, jotka puhdistettiin perjantaina.Samassa kiinteistössä sijaitseviin Toas Centrumin opiskelija-asuntoihin ei tullut savuvahinkoja, ja asukkaat pääsivät koteihinsa jo torstai-iltana.
Hennes & Mauritzin ja Clas Ohlsonin liikkeet olivat perjantaina suljettuina, mutta ne ovat saaneet terveys- ja palotarkastusinsinööreiltä luvan avata ovensa lauantaina.
Kirsi Romppanen
HM:n rettuja en ottaisi edes ilmaiseksi. Kuinka jotkut viitsii savullehaisevia sekundarettuja jonottaa ja tonkia kauheassa ryysiksessä? Ottaen huomioon, että varmaankin 100% korvauksen kuteista saivat vaakuutusyhtiöltä...
On tullut ostettua joskus itsellekkin, emäntä ja tenavat jonkin verran. Ihan kertakäyttövaatteita suurin osa, ekan käytön ja pesun jälkeen entisiä. Mutta mitä muuta voi odottaa lapsityövoimalla tehdyiltä vaatteilta.
Kun ostaa 2-3 kertaa kalliimpia kuteita, niin ne kestää käyttöä ja pesua huomattavasti paremmin. Hinta/laatusuhteelta HM:n kuteet ovat todellisuudessa todella huonoja.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Bangladesh+l%C3%A4hes+kaksinkertaistaa+tekstiility%C3%B6l%C3%A4isten+palkat/1135258944760
Millaista haittaa toimittaja näki? Vai koki? Jouduitko kenties hiljentämään mankelisi vauhtia, kun tielläsi oli jalankulkijoitakin? Ja missä? Hämeenkadun etelänpuoleisella pyörätiellä? Pyörätiellä? Onko sinne tullut sellainen?
Missä luulet huippumerkkien vaatteensa valmistavan? Katsohan joskus lappuja ja yllätyt: Made in Asia. Sieltähän ne kaikki nykyään tulee, oli kyseessä halpismerkki tai kallis boutiquekama.
Ostin Gerry Weberin kalliit housut ja niin vain saumat aukesi viikon jälkeen. Ei se merkki takaa nykyään laatua.
Olin paikalla Henkkiksessä tänään ja hauskaa oli
Intian vaatetustyöntekijöiden lakoista, kuvista
näkyi kuinka kyynelkaasulla ja pampuilla sadaan
aikaiseksi teille todella edullisia vaatteita
Merkki ja kova hinta ei kuitenkaan varmuudella takaa muuta, kuin oman lompakon nopean tyhjenemisen..
Vieläkin löytyy muutama pusero kaapista joka on tuolloin ostettu, ja edelleen ovat uuden veroisia, vaikka todella paljon on käytetty. Hinnat olivat silloin samoissa kuin nytkin, mutta laatu on vuosien aikana laskenut, huomattavasti.
Miten muuten Ikean kohdalla on lapsityövoiman käyttö?
Aina lapsityövoiman käyttökään ei ole ollut väärin. Isoäitini isä oli kova teettämään töitä jälkikasvulla. Lapset opetettiin kovaan työntekoon pienestä pitäen. Onko tämä ollut väärin? Lapsista kuitenkin myös pidettiin oikein hyvää huolta. Näin siis Suomessa 1900-luvun alkupuolella.
Päivän suosituimpia juttuja
BB-viharyhmään tulvii jäseniä
46
- Nyt se löytyi: Tämä on ilmainen laihdutuslääke
13
- Onko Power Balance -ihmeranneke sittenkin vain uskon asia?
48
- Kangasalan raivoisa palo saattoi olla tuhopoltto
4
- Miksi rekkakuskit vetoavat poliisiin?
10
- Teini-ikäinen yritti ostaa huumeita - tekstari päätyi sheriffille
1








