Vaikuttaako kohu Anna Tapion koulun hakijoihin?

03.03. - 10:30 (Luotu: 02.03. - 21:37) - Kommentit: 2

Anna Tapion koulu on Pälkäneellä sijaitseva yksityinen sisäoppilaitos 7.-9. luokkalaisille. Kansanedustaja Marja Tiura toimi koulun hallituksen jäsenenä samaan aikaan kuin Nova Groupin on arveltu havitelleen urakkaa koulun peruskorjauksessa. Nova muun muassa lahjoitti koululle 21 000 euron arvoiset pesukoneet.

Hakuaika kouluunne on maaliskuun loppuun saakka. Onko lahjuskohulla ollut vaikutusta hakijamääriin, rehtori Elisa Torvinen?

- Kiinnostus on kasvanut. Meillä oli juuri tutustumispäivä ja vierailijoita saapui yli odotusten. Täytyy myöntää, että vähän kyllä pelotti, miten kohu vaikuttaa. Onneksi näin päin.

Olisi tosiaan voinut kuvitella, että kohulla olisi ollut päinvastainen vaikutus?

- Lehdistö on kirjoittanut kohusta paljon, mutta eihän se ole koulua yrittänyt mollata tai kritisoida. Päinvastoin, tietoisuus koulusta on levinnyt laajalle lehdistöuutisoinnin takia.

Minkä luulette erityisesti kiinnostavan hakijoita sisäoppilaitoksessanne?

- Olemme pedagogisesti hyvin erilainen koulu kuin tavallinen peruskoulu. Meillä on paljon käytännön opetusta. Esimerkiksi kakun tekeminen on oikeaa työtä. Minulla on sellainen mielikuva, että käytännön työ ja tekemällä oppiminen kiinnostavat nuoria tänä päivänä.

- Monet oppilaiden vanhemmat tekevät iltatöitä esimerkiksi sairaalassa tai lentoyhtiössä. Lapset asuvat täällä arkisin eivätkä joudu olemaan yksin kotona iltoja.

Kuinka paljon hakijoita odotatte tänä vuonna?

- Ehkä noin 150 hakijaa. En uskalla sanoa vielä tarkkoja lukuja, mutta jo tähän mennessä hakemuksia on tullut enemmän kuin yleensä. Kiinnostusta on ollut tavallista enemmän. Myös soittoja ja paikan päällä kävijöitä on ollut keskimääräistä enemmän.

Kirsi Romppanen

Aamulehti

Kommentoi Kerro kaverille
Messenger Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 
2 kommenttia
1

älkää jättäkö hakemasta siihen kouluun. ei teidän maine sille mene että rahanahneet kokommuspoliitikot täyttävät taskujansa säätiöiden ja veronmaksjien rahoilla tiura etunenässä. kouluttakaa itseänne että tajuatte jonain päivänä olla äänestämättä tiuran kaltaisa oppurtunisteja tai olla äänestämättä kokonaan
2
Oppilaat tuossa koulussa eivät osaa käyttäytyä. Haistattelivat ja pilkkasit päivittän minua eivätkä opettajat välittäneet tuon taivaallista. Onneksi ei tarvi enää käydä kyseisessä eläintarhassa.