Tutkija: Koukkuniemeä johdetaan uhkailulla, pelolla ja mustamaalaamisella"

28.01. - 10:09 (Luotu: 27.01. - 22:07) - Kommentit: 41

Kuva: Aamulehden arkisto

Tutkijan mukaan Koukkuniemen johtamisessa on vakavia puutteita, eikä esimerkiksi työvoiman käyttöä hallita.

Selvityksen raportista on kuitenkin vaikea päätellä, mihin rajuimmat väitteet perustuvat.

Filosofian tohtori Olavi Manninen selvitti viime kesänä työkulttuuria eli työn tekemisen edellytyksiä sekä Koukkuniemessä että kotihoidossa.

Manninen väittää selvityksessään, että "Koukkuniemen vanhainkotia johdetaan pelolla, uhkauksilla, mustamaalaamisella ja sisäisten suosikkijärjestelmien avulla." Manninen arvostelee myös työvoiman käytön hallintaa ja perehdytyksen puutteisiin. Hänen mukaansa "tietoja salataan, pantataan ja jätetään raportoimatta".

Mannisen selvityksen mukaan suuri osa vastanneista alle 35-vuotiaista ei halua jatkaa työssään 63-vuotiaaksi saakka.

Aamulehti ei tavoittanut Mannista kommentoimaan.

Asioihin tartuttava

- Raportin puutteista huolimatta selvityksessä on asioita, joihin pitää tarttua,apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok) sanoo.

Laitoshoidon johtaja Ella Suojalehdon mukaan selvityksestä nousee esille sen puutteista huolimatta esille tärkeitä asioita, kuten työssä jaksaminen ja työn kuormittavuus.

- Työ on fyysisesti raskasta. Emme ole voineet määrärahojen niukkuuden vuoksi hankkia niin paljon apuvälineitä kuin olisi tarvinnut.

Laitoshoidon johtokunta käsitteli selvitystä keskiviikkona ja merkitsi selvityksen tiedoksi.

Fakta: Selvitys

Tehtiin kaupungin tilauksesta kesällä ja syksyllä viime vuonna kotihoidossa ja Koukkuniemessä.

Koukkuniemessä kyselylomakkeeseen vastasi 411 ja kotihoidossa 347 lomaketta. Haastattelussa oli 27 henkilöä. Haastatteluista yksi oli ryhmähaastattelu.

Koukkuniemen vastaajista 32,6 ja kotihoidon 41 prosenttia oli määräaikaisia.

Sari Sainio

Aamulehti

Kommentoi Kerro kaverille
Messenger Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 
41 kommenttia
1

"Hänen mukaansa "tietoja salataan, pantataan ja jätetään raportoimatta"."

Tätä kutsutaan "Tampere-taudiksi". Tauti on levinnyt laajalle ja kattaa myös mm. koko viranomaiskoneiston.
2
Koukkuniemi on aika tyypillinen työpaikka nyky Suomessa jos uskoo tutkijaa.
3
Tyypillinen matalan koulutustason naisvaltainen työpaikka, jota johtaa naiset joiden ainoa meriitti johtotehtäviin on se, että he ovat ovat vanhempia kuin alaisensa.
4
eikös ne tutkimuksiin yleensä tutkijalla bruukaa...
5
Uutta johtamiskulttuuria Tampereellakin.
6
Eivätköhän kunnon apuvälineet tulisi loppujen lopuksi halvemmaksi kuin sairauspoissaolot ja varhaiseläkkeet.
7
Tervetuloa terveydenhuoltoon! Näillä eväillä mennään terveydenhuollon johtamisessa muuallakin, ei siis mitään uutta eikä yllättävää. Muualla vaan asiaa ei ole selvitetty ulkopuolisten toimesta, eikä varmasti selvitetä, ellei pakkotilanne tule.
8
Suojalehdon kommentit ovat naurettavia. Hän on itse tiennyt tämän jo kauan ja suurelta osalta itse sen myös aiheuttanut. Tällaista johtaminen on myös Helsingissä.
9
"tietoja salataan, pantataan ja jätetään raportoimatta"

Mitä tässä ihmetellään. Kyseessä on menettelytapa, johon Tampereen hallinto laajemminkin perustuu. Niin kauan, kun kaupunkilaiset ja heidän vaaleilla valitsemansa edustajat tämän sallivat, mikään ei muutu.
10
Minä uskon täysin tutkimusta, opiskelujeni ohessa kävin keikalla aikoinssa Koukkuniemessä, enkä milloinkaan olisi sinne halunnut töihin valmistumiseni jälkeen.

Tren kapunki voisi jättää katuja lämmittämättä ja tunneleita tekemättä, Ratinarannan sillasta puhumattakaan ja laittaa vanhustehoidon kuntoon seuraavan vuoden aikana. Akuuttipaikkoja lisää ja jonot pitkäaikaispaikoille on purettava. Vanhustenhuolto kaatuu omaan mahdottomuuteensa muuten!! Miten se raha löytyy aina johonkin uuhun tarkoitukseen, miten??
11
Tuntuu tutulta. Suomalaista johtamiskulttuuria.
"johdetaan pelolla, uhkauksilla, mustamaalaamisella ja sisäisten suosikkijärjestelmien avulla."
12
Mitäs jos alotettaisiin siitä, että testataan kaikkien esimiesten esimiestaidot sekä sellaisten, jotka tulevat uutena että virassa/toimessa olevat. Jos ei testiä läpäise niin siirto. Tutkimuksen tuloshan osoittaa, että esimiehiksi on päästy muilla avuilla kuin johtamistaidoilla. Tämän tutkimuksen olisi voinut tehdä mistä toimialasta tahansa niin tulos olisi ollut sama. Kuntatyön ongelma on osaamaton esimieskunta, jonka alaiset uupuvat työssä, koska kokevat johtamisen suosivan "omia". Tämä on tärkeä asia, koska työntekijöiden saanti kaupungin yksiköihin vaikuttaa suoraan kaupunkilaisten palveluun. Kuka nyt orjaksi tahtoisi?
13
Ei mitään uutta eikä yllättävää, näin Tampereella on aina johdettu. Nro 3:lle vielä lisäys Tampereen naisjohtajien meriitteihin: naispomot (osastonhoitajat, ylihoitajat) ovat hyvin usein myös ylempien virkamiesten (ylilääkäreiden) sukulaisia, tuttuja, ns. ystäviä jne, joten kun oma paikka on turvattu, ei tarvitse alaisista välittää.
14
Sekin ihmetyttää, että paikkoja Koukkuniemessä aiotaan tietääkseni vähentää, eikä korvaavia hankita.

Vanhainkotipaikoista on jo nyt pulaa. Ystäväni on yrittänyt turhaan etsiä monisairaalle ja dementoituneelle isälleen hoitopaikkaa, mutta sitä ei ole löytynyt. Ympärivuorokautisesta hoidosta vastaa iäkäs vaimo, joka on itsekin sairas. Ystäväni pelkää nyt sitäkin, että hänen äitinsä terveys romahtaa. Kovan työn jälkeen he saivat isän vähäksi aikaa intervallihoitojaksolle, mutta vakipaikasta ei ole tietoa.
15
Tämähän on tyypillinen johtamistapa ollut kautta aikojen terveysalalla, erityisesti suuriin ikäluokkiin kuuluvat osastonhoitajat ovat mestareita kiusaamisessa, osaamattomuudessa, itsekeskeisyydessä jne., mutta nuorempi sukupolvi seuraa perässä johtuen juuri suoksikkojärjestelmästä, samanalaisia valitaan kun itsekin ollaan... Terveydenhoitoalan työhyvinvointi on ollut kautta aikojen erittäin kehnoa, hoitajat usein huonommassa kunnossa kuin hoidettavat ja esimiehet usein täysin osaamattomia hallitsemaan johtamaansa henkilökuntaa.
16
no hyvä että viimeinkin tulee julki mätä johtamistapa, tampereentauti,samoilla höyryillä kannattaisi tutkia myös pelastuslaitoksen työilmapiiri.
17
Tuntuu hassulta, että Koukkuniemestä löytyy aina vaan valittamista.
Kommentti 10 on hyvä, miksi ei nyt voitaisi laittaa tätä Koukkuniemeä (edes) kerralla kuntoon..
Tiedän, tulee uusia valituksia muista kohteista, mutta silti..
Jotenkin tuntuu, että joko minulla tai päättäjillä on arvot hukassa.
18
Näin käy kun pannaan mistään mitään tietämätön insinööri vastaamaan ihmisten hoidosta.
Toiminta on häpeäksi koko Tampereelle.
19
Olisiko aika miettiä koko julkisen terveydenhuollon kenttää? Eivät ne olot hyvät ole muissakaan kaupungin pisteissä. Täytyy tietää, ketä kumartaa ja milloin, jotta toimi heltiää.
Vanhasen ehdotus siirtää julkisen terveydenhuollon hallinta valtiolle, pois kunnilta, takaisi aikankin sen, että osa nepotismista saataisiin karsittua pois. Ja olisipahan ammattijohtajat puikoissa!
20
Tutkimukseen vastanneissa on ihmeen vähän määräaikaisia hoitajia. Kymmenen vuotta sitten työskennellessäni Tampereen palkkalistoilla eräässä terveydenhuollon yksikössä hoitajien päivän työt suoritettiin n. 80-prosenttisesti sijaisilla. Silloin sielläkin tehtiin "ilmapiirikartoitus" ulkopuolisella konsultilla. Kartoitukseen ei kelpuutettu kuitenkaan sijaisia lainkaan eli sen kartoituksen tulokset taisivat olla täysin kuutamolla.

p.s. Naisvaltaisen alhaisen koulutustason monet hoitajat, mm. sairaanhoitajat, fysioterapeutit, röntgenhoitajat ja laboratorionhoitajat ovat koulutuksellisesti vähintään "opistoinssien" tasoa. Useimmat vielä koulutetumpia. Sitä eivät jotkut sivistymättömät puupäät tunnu tajuavan edes rautalangan avulla.
21
Viimeksi valittiin niin kehuttu ja lukenut henkilö johtoon. Oliskohan inhimillinen asenne jäänyt testaamatta.
22
Koukkuniemi on jättilaitos, jotka pitäisi lailla kieltää! Vanhuksille ja vammaisille pitää antaa mahdollisuus asua omassa kodissaan. Raskas laitoshoito pois, säästyneet rahat omaishoitoon ja kotipalveluun. Rakennetaan vanhuksille ja vammaisille pieniä, kodinomaisia hoitopaikkoja. Näihin palkataan motivoitunutta, koulutettua henkilökuntaa.

Vanhusten hoito on surkeaa. Haluaisitko Sinä asua viimeiset aikasi 4 hengen huoneessa? Tk:n vuodeosastolla päivät kuluvat kattoa tuijotellen. Yöllä kuuntelet naapuripetissä möykkäävän, häiriintyneen dementikon kiroilua ja huutoa. Päivällä Sinua ei auteta edes pyörätuoliin. Painehaavaumia on monella. Ruokaa saat muutaman lusikallisen ja juotavaa ei anneta tarpeeksi. Sairaala-apulainen hakee tarjottimen äkkiä pois. Päiväkahvia tarjoillaan vain osaston parempikuntoisille, jotka osaavat kahviansa pyytää. Lääkkeitä syötetään liikaa.

Vanhukset eivät pääse ulkoilemaan, eivät edes kesäaikaan. Osalla omaiset käyvät syöttämässä, juottamassa, ulkoiluttamassa, vahtimassa "hoitoa". Ja kurjinta on heillä, joilla ei ole omaisia tai omaiset eivät heistä välitä.
23
"Tyypillinen matalan koulutustason naisvaltainen työpaikka, jota johtaa naiset joiden ainoa meriitti johtotehtäviin on se, että he ovat ovat vanhempia kuin alaisensa."

sas muuta ,-meillä on eduskunnassa ,hallituksessa ja maan pressa tasolla tuo sama ongelma
liikaa naisia päättävillä paikoilla,heistä ei tunne elämän takia siihen ole ja piste.
siksi meille vyöryy nuo somput ja bulgarian romaanit sun muut ,kun naispuoliset päättäjät ei kykene järkevään ajatteluun,eivätkä näe tekojensa seurauksia,puhumattakaan vastuun kannosta-syyhän on aina,valkoisen heteromiehen...
(naiset omilla paikoillaan kyllä ovat kivoja,mutta se ilmiö on harvenemassa)
24
onko olemassa toimintaa jossa naisjohtajuus onnistuu ja toimii....ihan hallitus asiaa jopa....
väitän-ei ole.
25
Mutta Koukkuniemeä johtaakin potkut saanut diplomi-insinööri, siksi hoitajien saneeraus.
26
Tämän johtamiskulttuurin, niin Koukkuniemessä, kuin muissakin Tampereen kaupungin toimipisteissä on lopulliseen tilaan saattanut nykyinen kaupungin poliittinen johto. Ensin vaaditaan säästöjä hinnalla millä hyvällä ja kun toteutetut säästöt eri toimipisteissä vääjäämättä aikaansaavat palvelujen heikentämistä, alkavat samat poliitikot jeesustella, että miten on mahdollista että palvelut ovat näin heikkoja ja vaativat tulosyksiköitten johtoa tilille, vaikka nämä johtajaparat ovat juuri nimenomaisesti toteuttaneet poliitikkojen tahtoa kustannus säästöistä. Miten esimerkiksi ruokahuollossa tai laitosasumisessa voitaisiin enää nykytasolla säästää, muuten kuin palveluista tinkimällä ? Vastatkaapa xl-ryhmäläiset.
27
Totta, Koukkuniemeä johtaa insinööri, jonka tärkeä tehtävä on tehdä tilastoja. Numerot siis johtavat hoitotyötä.Tärkein, ihmiset unohtuvat. Ihmiset, joita ovat asukkaat ja hoitajat hukkuvat prosenttien ja numeroiden alle. Julkisesti vielä seliteteään, että hoitajia ei ole saatavilla, vaikka juuri on kymmeniä päteviä sijaisia potkaistu ulos. Että sellaista työllistämistä.
28
Kaikki johtuu siitä, kun työt teetetään lähestulkoon sijaisilla ja vakihoitsut istuskelevat isoilla ahtereillaan kahvia juoden.

Nyt on siajisia laitettu pois ja nämä tantat joutuvat nyt töihin, mutta kun se ei maistu niin ne ovat sairaslomalla. Ja kuulemma samat hoitsut ovat vähän väliä sairaslomilla eikä johto huomaa mitään.

Pelottaa vanheta; voi joutua Koukkuniemeen!
29
Täysin samaa mieltä nro 10 ja nro 22:n kanssa. Lainaan sinuna 22:

Koukkuniemi on jättilaitos, jotka pitäisi lailla kieltää! Raskas laitoshoito pois, säästyneet rahat omaishoitoon ja kotipalveluun. Rakennetaan vanhuksille ja vammaisille pieniä, kodinomaisia hoitopaikkoja. Näihin palkataan motivoitunutta, koulutettua henkilökuntaa.
Vanhusten hoito on surkeaa.

Mutta rakennetaan vaan siltoja ja tunneleita, niillä on sitten kiva ajella viimeiset vuodet ja muistella Koukkuniemen kattoa tuijotellessa 24/7 maisemia...
30
JÄÄVUOREN PINTAA

"Koukkuniemen vanhainkotia johdetaan pelolla, uhkauksilla, mustamaalaamisella ja sisäisten suosikkijärjestelmien avulla." Manninen arvostelee myös työvoiman käytön hallintaa ja perehdytyksen puutteisiin. Hänen mukaansa "tietoja salataan, pantataan ja jätetään raportoimatta".

Ei tätä kannata ihmetellä.....Koukkuniemessä asiat on viellä hyvin.
31
Eiköhän olisi aika lakkauttaa koko Koukkuniemi olosuhtiltaan vanhanaikaisena,liian suurena ja toimimattomana.Vanhusten olosuhteet huononevat vuosi vuodelta ja valitukset lisääntyvät.
32
Tuntuu tutulta. Suomalaista johtamiskulttuuria.
"johdetaan pelolla, uhkauksilla, mustamaalaamisella ja sisäisten suosikkijärjestelmien avulla."

Tätä tehdään muissakin laitoksissa....esim: Lastenkodit, perhekodit.

Ompa tullut haastateltua nuoria laitoksissa heidän hyvinvoinnistaan. Siis mikään ei muutu ennenkuin pommi räjähtää.
33
Yhdeksänkymmentä luvun vaiheilla kävin isääni katsomassa Koukkuniemessä muutamia satoja kertoja, Hän oli siellä kolmessa eri "talossa"

Eräällä oasatolla oli hoitajana henkilö joka oli ehdokkaana kaupunginvaltuustoon, kirjoitteli hienoja asioita vanhustenhoidosta lehtiin, mutta ei ilmeisesti ollut itse niitä kirjoittanut, koska

kaikki vanhukset pelkäsivät tätä hoitajaa, ja mistä tiedän sen, koska kävin määrättyinä aikoina, osaston vanhukset olivat käytävällä vartoamassa käyntejäni , sillä kerkisin juttelemaan muidenkin kuin isäni kanssa.

Nämä poliittiset päättäjät valitsevat ja ovat aina valinneet sen sopivan ei pätevintä.

PS.Ja sen rantatien tunnelin voisi alkaa Koukkuniemestä
34
Mistä löytyy adressi "ULOS Laitoshoidon johtaja Ella Suojalehto", johon voisin laittaa nimeni?!
35
Ja miesvaltaisilla aloilla siis ei ole ongelmia??

Armeijassakaan ei simputeta, lääkärit eivät kilpaile keskenään, yliopiston tutkijat ja proffat sopuisasti tukevat toistensa työtä eikä näissä korkeasti koulutetuissa tutkijapiireissä mustamaalata ketään...jepjep. Miespresidenttien aikana valtakunnassakin oli kaikki paljon paremmin, ei ollut sisäpiiriä, ei suosikkijärjestelmää, ei saunaporukoita, myllykirjeitä tai epäsuosioon katkeinneita työuria...niinkö?

Nostakaa katse haarovälistänne ja tulkaa tälle vuosituhannelle! Johtajat eivät tee työtä sukupuolielimillään vaan päällään.
36
Heti kun mahdollista lähden kunnallisesta hoitotyöstä.Syynä ei ole itse työ.Työ on mukavaa ja olen hyvä siinä,potilaat ovat parasta työssä.Mutta johtamiskulttuuri.Pelolla johtaminen vie ilon,yhteistyön,motivaation,kunnioituksen ja lojaalisuuden.

Esimiespätevyydessä olisi huomioitava sosiaaliset taidot ensisijaisesti.

Näin toteavat nuoret juuri alalle kouluttautuneetkin ja aikovat hankkia uuden ammatin.Mitä tuhlausta,verovarojen hukkausta.
Laajempikin tutkimus johtamiskulttuurin vaikutuksesta työssäjaksamiseen olisi tarpeeseen.

Onko meillä varaa tällaiseen epäinhimilliseen pyöritykseen?
37
Täysin turha ihmetellä Koukkuniemen tilannetta.
n. 2 vuotta sitten tehdyn selvityksen perusteella Koukkuniemi on tarkoitus ajaa alas ja ostaa palvelut yksityisiltä yrityksiltä.
Uhkailemalla ja painostamalla saadaan henkilöstö häädettyä
ja kohta on Koukkuniemen kärki rakennettu asuntoja täyteen.
38
Miksi taas puhutaan vain Koukkuniemestä? Selvityksessä oli ollut myös kotihoito, joka on vähintään yhtä surkeassa tilassa, koska sinnekään ei resursseja anneta, vaikka kaupungin strategian mukaan kotona pitäisi hoitaa yhä huonompikuntoisia ihmisiä. Ja kuka ne johtajat vaihtaa, kun "hyvävelisysteemi" tuntuu toimivan tämän kaupungin epäinhimillisessä johdossa kautta linjan.
39
Itse olen nyt opiskelijana työharjoittelussa Koukkuniemessä, ja taatusti en halua sinne vakituiseksi töihin.
Olen ystäville ja sukulaisille tehnyt selväksi että kun se aika koittaa että jos ja kun joudun vahnainkotiin niin EI MISSÄÄN NIMESSÄ KOUKKUNIEMEEN.

Iltavuorossa ( hoivaosastolla )21 vanhusta kohti 2 ( KAKSI ) hoitajaa ja siinä pitäisi olla aikaa syöttämiseen, kuivitteluun, yöpuvun päällelaittoon... Kyllä ne tehdään, mutta vauhti on päätä huimaava, ei puhettakaan ihmisellisestä kunnioituksesta vanhustyötä kohtaan.
Eripuraa työntekijöiden keskuudessa, vanhus jää todellakin sivuun kun hoitajat ovat väsyneitä..
40
Ihmetyttää henkilöstöyksikön kommentti "ettei olemassa olevaa tietoa voi arvioida tämän tutkimuksen perusteella". Tokkopa missään tutkimuksessa on kysytty: Johdetaanko työpaikkaasi uhkailulla, pelolla ja mustamaalaamisella? Tiedot lienevät reunamerkintöjä ja suullisesti esimerkkitapauksina kerrottua. Jos tutkija paljastaisi tapaukset tarkemmin, ei enää olisi kysymys eettisesti oikein toteutetusta työstä, jossa luottamuksellisuus on ehdoton. Olisipa skanneri, jolla työterveyshuollon tiedot saisi näkyviin...
41
Suuri osa julki tulleista väitteistä näyttää sellaisilta, että niiden todenperäisyys on mahdollista tutkia. Eikö työvoiman käyttö rekisteröidy jonnekin? Kai se on silloin tarkistettavissa. Aivan sama, onko väitteen esittänyt 2 vai 50 työntekijää. Rekistereistä luulisi selviävän, pitääkö väite paikkansa. Vaan ne taitavat olla salaisia?
Koukkuniemessä on prosessijohtaminen, eikö niin? Ovatko prosessipiirokset julkisia? Luultavasti niistäkin näkee, onko tavoitteena vanhuksen ja hoitajan hyvinvointi vai jotain muuta. Hyvä sisko-järjestelmä tarkoittaa, että kavereita liu´utetaan johtopaikoille. Minkälainen koulutus esimiehillä on? Onko parempi vai huonompi kuin alaisilla? Jos esimiesten pestit täytetään ilman avointa hakua niin että joku hoitaa hommaa ensin sijaisena ja sitten vakinaistetaan ilman hakua, homma haisee.