Uuden lain pelätään vievän tekijänoikeudet tekijöiltä
12.12. - 10:03 (Luotu: 11.12. - 20:35) - Kommentit: 8
Kulttuuriministeri Stefan Wallin on joutunut hankalaan tilanteeseen. Hänen pitäisi tuoda uusi tekijänoikeuslaki poliittiseen käsittelyyn, mutta jo nyt näyttää siltä, ettei virkamiestoimikunnan valmistelema esitys mene läpi.
Harvaa lakiesitystä on vastustettu näin raivokkaasti. Torstaina eduskunnalle luovutettiin adressi, jonka oli allekirjoittanut yli 14 000 ihmistä, ja esitykseen ovat ottaneet tiukan kielteisen kannan osapuilleen kaikki taiteilijoiden edunvalvontajärjestöt.
Eduskunnassa oppositio on ilmoittanut vastustavansa uutta lakia, mutta todellisiin vaikeuksiin hanke joutui, kun keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ilmoitti, ettei pääministeripuolue hyväksy esitystä. Asiaan vaikutti muun muassa muusikko-kansanedustaja Mikko Alatalon sinnikäs lobbaus.
Myös vihreät ovat lakia vastaan ja kokoomuksesta ex-rumpali Lyly Rajala allekirjoitti lakia vastustavan adressin.
Ketkä uutta lakia sitten haluavat? Ainakin Nokia ja suuret viestintäalan yritykset.
Mikä on työsuhde?
Toimikunnan esityksessä hiertää erityisesti niin sanottu työsuhdeolettama. Se tarkoittaa, että työsuhteessa tehdyn taiteellisen työn oikeudet kuuluisivat automaattisesti työnantajalle.Käytännössä esimerkiksi useimmat palkkatyössä olevat toimittajat ja valokuvaajat ovat jo nyt tällaisessa tilanteessa, ja kaikki oikeudet työnantajalle luovuttavia sopimuksia on tehty yhä enemmän myös freelancereiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan perustu lakiin, vaan työnantajat ovat neuvottelutaktiikallaan ajaneet sopimukset läpi.
Nykyisen lain mukaan tekijänoikeudet kuuluvat aina tekijälle, ellei toisin sovita. Myös EU:ssa linja on samansuuntainen.
Uusi lakiesitys on muotoiltu varsin epäselvästi, mutta sen pelätään vievän monen taiteilijan tekijänoikeustulot. Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis kertoo esimerkin.
- Työsuhdeolettamassa on sellainen ongelma, ettei työsuhteen pituudesta puhuta mitään. Esimerkiksi teatterille saattaisi olla edullista palkata lupaava kirjailija kirjoittamaan näytelmää. Jos menestystä tulisi, teatteri voisi kaupitella näytelmää eteenpäin, Varis sanoo.
Tekijänoikeustulojen ohella tekijät menettäisivät myös määräysvallan teoksiinsa. Alatalo ei pidä ajatuksesta lainkaan.
- Teknologia- tai viestintäyhtiöt voisivat käyttää taiteellisen työn tuloksia tekijältä kysymättä. Niitä voisi myydä eri yhteyksiin, kuten mainoksiin, katkoa ja pätkiä, aivan mitä tahansa. Se on sama kuin jos metsänomistajien asioista päätettäisiin sahateollisuuden liitossa, Alatalo sanoo.
Erik Ahonen
Jos ehdotus lakiehdotuksesta menee läpi, Suomen valtio hyväksyy varastamisen lailliseksi toiminnaksi. Rikkaat (firmojen johtajat ja osakkaat) rikastuvat, köyhät (taiteilijat ja luovat persoonat) köyhtyvät. Vääryydellä hankittu raha ei tuo pitkässä juoksussa sisäistä onnea. Eikö Wallinin omatunto jo kolkuta?
Mikä tekee taiteilijasta erilaisen työntekijän kuin vaikka insinööristä? Kun työnantaja palkkaa insinöörin, niin työnantaja saa hyödyn insinöörin tekemästä työstä. Myös insinöörin tekemät keksinnöt kuuluvat työnantajalle. Miksi taiteilijan pitäisi olla jotenkin erilaisessa asemassa?
Ensimmäinen kommentoija on siinä ihan oikeassa, että voi käydä niin, että yrittäjät rikastuvat ja taiteilijat köyhtyvät, mutta se on sitten taiteilijoiden ihan omaa tyhmyyttä. Jos tämmöinen lakimuutos tulee, niin mikä ihmeen pakko osaavan taiteilijan on mennä jonkun työnantajan palvelukseen? Miksei taiteilija perusta omaa yritystä ja myy oman luovuutensa tuloksia hyvällä hinnalla? Niin tekevät ne insinöörit, jotka uskovat siihen, että heidän osaamisensa on peruskuukausipalkkaa arvokkaampaa.
Mainoskappaleethan on valtaosin kautta aikojen myyty jo valmiiksi nk tekijänoikeudettomina versioina, eli niistä on maksettu kertakorvaus, jolla käyttöoikeus on luovutettu. Ymmärrän myös, että jos joku yritys on palkannut juuri sinut tekemään jonkun asian, on se sitten nettisivu, valokuva, biisi tms., niin on heillä oikeus sen tuotteen käyttöön, maksavathan se sinulle siitä. Jos se ei käy, voithan aina ryhtyä yksityisyrittäjäksi ja katsoa onko sinulla mahdollisuutta tehdä samaa ilman sen yrityksen kontakteja, laitteita yms.
Kukaan muusikkohan ei ole työsuhteessa levy-yhtiöönsä levytyssopimuksen kautta. Valtaosa muusikoista taitaa tosin olla jonkinasteisessa työsuhteessa keikkamyyjiinsä, jolloin heillä periaatteessa olisi oikeus tehdä jotain erikoisratkaisuja. Itse, kuten muutkin yhtyyemme jäsenet laskutan kaikki keikkani keikkamyyjältä, joten mitään työsuhdetta ei ole.
Lukekaa lakiehdotus kunnolla läpi, niin se voi avartaa hieman silmiänne.
Perustuslain 15 § mukaan jokaisen omaisuus on turvattu, mutta käytännössä tekijänoikeudesta koostuva omaisuus sosialisoidaan järjestöille. Miten se on mahdollista?
Mielestäni tekijänoikeuslaindäädäntö ei perustuslain vastaisena ole tältä osin voimassa.
Päivän suosituimpia juttuja
Hollantilaismies: Mitä, eikö hoitajalta saakaan seksiä?
13
- Poliisi etsii: Lieksassa varastettiin yksi kuohuviinipullo!
34
- Poliisi epäilee: Alle 15-vuotias tyttö sieppasi vauvan
13
- Lindénin poukkoilun tulos: Tv-lupamaksu nousee 250 euroon
115
- Laukkuun pakattu bensiini alkoi vuotaa - 224 ihmistä vaarassa Finnairin lennolla
15
- Emmekö koskaan opi - Nyt yllättää lumien sulaminen!
41




