Kuunkuiskaajat menivät tyttömeiningillä Osloon
31.01. - 16:23 (Luotu: 30.01. - 21:49) - Kommentit: 7
Kuunkuiskaajat Susan Aho ja Johanna Virtanen nousivat yllättäen Suomen euroviisuedustajaksi Osloon. Pirkkahallin täysi yleisö oli valmistautunut huutamaan ja buuaamaan Eläkeläisten voiton kunniaksi ja kauhuksi, mutta toisin kävi.
- Kun juontaja kertoi, että Eläkeläiset sijoittuu kolmanneksi, tuntui siltä kuin joku olisi lyönyt pölkyllä päähän. En voinut uskoa, paljastaa Susan Aho voittohaastattelussa.
Saman tunteen koki moni muukin; Eläkeläisten humppavoittoa pidettiin ennakkokaavailuissa melkein varmana.
- Ilo, aitous, tyttömeininki. Ja mahtava biisi, henkäili voittoduo median keskellä voiton salaisuutta.
Kuunkuiskaajat sai lopulta 42 prosenttia äänistä ja kukisti pietarsaarelaisen Nina Lassanderin neljällä prosentilla.
Eläkeläiset hyytyi humpallaan lopulta 21 prosenttiin.
Värttinästä syntynyt Kuunkuiskaajat pitää joten kuten tutulta kuulostanutta ja Timo Kiiskisen säveltämää ja sanoittamaa Työlki ellää -kappaletta "niin suomalaisena kuin ikinä voi."
- Emme missään tapauksessa vaihda kieltä. Esitämme laulun toukokuussa Oslossa ylpeinä suomeksi, vakuuttivat naiset yksissä tuumin.
Voitto oli molemmille täydellinen yllätys.
- Uskoimme itseemme, mutta emme voittoon. Se tuntui aivan uskomattomalta.
Juhliin naiset aikoivat lähteä yhdessä Eläkeläisten kanssa.
- Itse asiassa sovimme jo siitä, että otamme heistä pari taustalaulajaa Osloon, järkyttivät Kuunkuiskaajat mediaa.
Mutta vitsihän se oli.
lllan toinen yllättäjä ja Eläkeläisten täydellinen vastakohta oli kakkoseksi superfinaalissa noussut Nina Lassander.
Vain 22-vuotias pietarsaarelainen musiikinopiskelija kertoi avoimesti edustavansa Suomen lisäksi Pohjanmaata.
Sieltä tuli mukava äänipotti.
Sound of Music -tähti Maria Lund jaksoi hymyillä raskaan päivän päätteeksi.
- Meidän kappaletta on syytetty feministiseksi, mutta sitä se ei missään tapauksessa ollut. Se on puhdasta hömppää, naiivia ja mitäänsanomatonta ja siksi euroviisuihin juuri sopivaa, puolusteli Maria Lund Sydän ymmärtää -lauluaan.
Eilisen mukavin yllättäjä oli 25-vuotias Heli Kajo. Sibelius-akatemian opiskelija valloitti älykkäällä biisillä, omintakeisilla sanoilla ja kainolla olemuksella Pirkkahallin yleisön ja tämän kirjoittajan. Hän sai myös viisupöydän erikoispalkinnon.
Matti Kuusela
"Kuunkuiskaajat sai lopulta 42 prosenttia äänistä ja kukisti pietarsaarelaisen Nina Lassanderin neljällä prosentilla.
Eläkeläiset hyytyi humpallaan lopulta 21 prosenttiin."
Tämän kun laskee yhteen, saadaan lukemaksi 101%. Karsinnoissa oli siis niin laadukasta musiikkia, ettei 100%:n asteikko enää riittänyt.
Eläkeläiset sinne olisi pitänyt lähettää, eikä mitään halvatun ujeltajia. Ihmiset eivät olleet vielä valmiita humpalle, liekö liian modernia?
Tulosennuste Oslosta = zero poäng.
nämä neidit näyttävät ehkä kauniilta blondeilta, valkoiset asuvat tyylikkäitä - välissä on potkua ja poljentaa.
mutta.. ääni ei kanna. joko liian hennot äänet, väärä laulutekniikka, väärä hengitystekniikka ym ym koska ei neitojen ääntä kuule lainkaan, musiikki pauhaa kyllä kympillä. ja kaksi epäselvää mumisijaa heiluu lavalla kuin pari eksynyttä tyttö kesämekoissa - not good.
ei se että on kauniihko ja osaa shoppailla hyvällä maulla tarkoita että osaa laulaa - nämä ei olleet karaoke kisat vaikka tartumikkiin-mies skabat avasinkin -se mikä toimii äitin, veljen ja kavereitten edessä ei toimi suuressa maailmassa - ikävä kyllä.
Päivän suosituimpia juttuja
Epäonninen pysäköintiyritys marketin pihalla - nainen kolhi kolmea autoa
36
- Voi poloista, tämä raasu vaappui Keuruulla
5
- Tamperelainen nainen puukotti tuntematonta miestä selkään - Ei motiivia
26
- Tutkija väittää: 950 euroa riittää sinkulle
59
- Miksi tällä tienpätkällä kolaroidaan jatkuvasti?
70
- Unelmatyöpaikka? 400 haki töihin Huittisten ABC:lle
10



