Grand Slamin paluu - vaikeuksien kautta voittoon

08.02. - 08:53 (Luotu: 07.02. - 21:30)

Musiikki: Grand Slamin Ei elämästä selviä hengissä -kiertue, Tampere-talon isossa salissa lauantaina

Tampere-talon kaikkien aikojen ensimmäisessä konsertissa aikoinaan esiintynyt Grand Slam, silloin tietysti Juicen kanssa, palasi isoon saliin 20 vuotta myöhemmin. Ilmassa oli latausta kun ryhdikkäässä kuosissa olevat herrat harppoivat lavalle molempia pääkäytäviä runsaslukuista väkeä kätellen PA:an sylkiessä kiihottavaa taustahälyä.

Mukava tilaisuus kahden pitkän setin konsertista tulikin, vaikka niin nappiin ei osuttu kuin taannoin YO-talolla. Syy siihen oli yllättävä.

Liki täydellistä äänentoistoa uumoillen pelkäsin vain rummuissa joskus ilmenevää ikävää viivekaikua. Se loisti poissaolollaan, mutta koko ykkössetin laulusoundit olivat luvattoman tuhnut, varsinkin pääsolisti Puntti Valtosella. Kakkosjakso sujui paremmin ja bändisoundikin sai lisää terää.

Itse soitto rokkasi ja rullasi aikuisen kypsästi alusta asti. Sooloja ja instrumentaalista irrottelua olisin kuunnellut enemmänkin, etenkin hiukan kitaristien (Jari Yliaho, Ila Loueranta, Valtonen) varjoon jääneeltä Anssi Tikanmäeltä, joka välillä ravisteli enemmän tukkaa kuin antoi kyytiä koskettimille.

Grand Slamissa ennen vanhaan asenteella rykäistyt sketsipätkät tuntuivat nyt paikoin vähän keksimällä keksityiltä, mutta hauskojakin hetkiä oli, kuten basisti Antti Tammilehdon pan-huiluttelu.

Parhaista paloista mainittakoon kelttiläisen juomalaulun oloinen Norjalainen villapaita, jonka Vesa Sytelän mandoliini suolasi. Strawberry Fields nosti komeasti hattua juurille. Myrkytyksen oireet, Syksyn Sävel ja Musta aurinko soivat hiukan päivitettyinä tyrnästi. Pilvee iloitteli entiseen malliin hulvattomasti blues-kaavassa.

Vastalevytetty Leskisen Kuka meistä uskaltaa osui nykyisessä tasapäistymisbuumissa enemmän sydämeen kuin konsaan syntyessään.

Kyllä näille lauluille ja Grand Slamille on käyttöä jatkossakin, kuten seisaaltaan annetut aploditkin todistivat.

Jussi Niemi

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti