Analyysi: Pieninä palasina on Madonnan leipä maailmalla
07.08. - 23:48 (Luotu: 21:54) - Kommentit: 5
Katso video jolla esiintyvät Madonnan fanit ja katso kuvagalleria
Piti elää 2000-luvulle nähdäkseen Madonnan Suomessa. Mutta kun popin ylijumalatar päätti kuljettaa 80 rekallista lavatarpeita Helsinkiin, oli maa hetkessä sekaisin.
Madonnan tienestit pelkästään lipuista olivat torstai-illalta yhdeksän miljoonan euron luokkaa. Se on hienoinen siivu kiertueella, josta musiikkimaailman naisten ykkösnimi tahkosi lipputuloina viime vuonna 190 miljoonaa euroa. Tämän vuoden loppuun mennessä hänen arvioidaan ansaitsevan toisen mokoman lisää.
Digitaalisen musiikinjakelun aikakaudella suurkonsertit pitävät bisneksen kannattavana. Liikenaisena Madonna hylkäsi levy-yhtiönsä pari vuotta sitten ja solmi sopimuksen Live Nationin kanssa. Pian hän oli maailman parhaiten ansaitseva muusikko.
Suurkonserttien suosiolle ei näy loppua. Lamakesänä väkeä on riittänyt niin Bruce Springsteenin, Tina Turnerin kuin Metallicankin keikoille.
Mutta murusista on maailmantähdenkin leipänsä hankittava. Sticky and Sweet -kiertue on vieraillut paikoissa, joissa Madonnaa ei koskaan olisi uskonut näkevänsä. Tuskin hän itsekään vielä muutamia vuosia sitten uskoi esiintyvänsä esimerkiksi Montenegrossa, Bulgariassa tai Unkarissa. Tai Suomessa.
Helsinkiä suurkonsertti kohteli lopulta hyvin. Viime vuoden elokuussa kaupungin majoitusliikkeissä yöpyi 350 000 henkeä. Suomen ennätysyleisön joukosta lienee löytynyt väkeä noita tilastoja kohentamaan. Eiköhän myös ainakin taksikuskeille toissailta tarkoittanut melkoista rahapiikkiä.
Kaupungin harteille jäi esimerkiksi järjestyksen turvaaminen ja mittavat liikennejärjestelyt. Osa veronmaksajista otti omansa takaisin ihailemalla maailmanluokan show'ta lauttasaarelaisten kerrostalojen katoilta.
Jaakko Parkkinen
mikä siinä eukossa nyt kiinnostaa.
Mutta onhan 80 rekkalastin raahaaminen pitkin maailmaa sentaan oikea Ekoteko! ja Plastiikkakirurgien muotoileman jumppafanaatikon katseleminen hienoa.
Tulisi viela Brittney:kin tanne, saadaan kuulla musiikkia nauhalta ja jos loytavat viela hyvan laulajankin nauhaa tekeen!
Kulttuurin taso suomessa nousee kohisten
Tuntuu kyllä todella pelottavalta, jos maastamme löytyy ainoastaan satatuhatta ihmistä, joita kiinnostaa "humppalullan peppu". Naapurimaassa Pjuuttin ratsastelee ilman paitaa ja varmaan aika moni humppalulla täällä häntä ihaillen katselee.
Muuten hyvä, paitsi että Pritni oli jo täällä.
(Hartwall Areena, 16.7.2009)
Hyva taustanauha oli.
Päivän suosituimpia juttuja
Pirkkalan kunnanhallitus: Saksalan lähtölaskenta alkoi
39
- Kymmenet poliisit etsivät jalkajousella aseistautunutta pankin ryöstänyttä naista - Katso valvontakameran kuva
33
- Suurperheen yh-äiti sai tukia 3562 euroa kuussa puhtaana käteen
88
- Googlen katunäkymät avautuivat myös Tampereella - Katso oletko kuvissa!
22
- Aseellinen ryöstö: Naamiomiehet tunkeutuivat ravintolaan Tampereen keskustassa
21
- Eläkeläinen jahtasi myymälävarkaita Tampereen keskustassa
32



