Ennätyskesä? Inisevät kiusankappaleet ovat jo täällä - ja niitä on paljon
25.05.2010 - 10:19 (07:28) - Kommentit: 11
Luonnossa liikkuja ei ole voinut välttyä havaitsemasta, että nyt niitä on todella paljon: erittäin ärhäkästi iholle hyökkääviä, ärsyttävästi iniseviä ja kooltaan isoja verenimijöitä, hyttysiä.
- Kyllä nyt näyttää olevan kunnon hyttysalkukesä menossa, hyönteistutkija Juhani Itämies tiivistää tämän hetkisen tilanteen koko eteläisessä Suomessa.
Syyt hyttysten runsaudelle ovat luonnolliset. Ensinnäkin lunta oli viime talvena pitkästä aikaa keskimääräistä enemmän Etelä-Suomessa, maan lounaisosissa hyvinkin runsaasti.
- Kun lumi suli, meillä on ollut lähes jatkuvasti sopivin välein vesisateita. Maastossa on ollut runsaasti vettä ojanpohjissa, painanteissa ja rapakoissa.
- Sitten tuli vielä poikkeuksellisen pitkä lämpö- ja hellejakso, mikä aiheutti sen, että varhaisimmilla hyttyslajeilla on mennyt todella hyvin, ja ne ovat kuoriutuneet varsin yhtäjaksoisesti ja massiivisesti.
Riesa koko maassa
Juhani Itämies kertoo, että varsinkin viime viikon lämpimien päivien aikana erityisesti iltaisin hyttyset olivat varjopaikoissa erittäin aktiivisia hyökkäämään ihmisten kimppuun.- Hyttysriesa alkoi myös poikkeuksellisen aikaisin eli kaksi, kolme, jopa neljä viikkoa normaalia aikaisemmin Etelä-Suomessa.
Hyttysriesa on Juhani Itämiehen mukaan päällä tätä nykyä koko Etelä-Suomessa, myös Oulun korkeudella ensimmäiset inisijät ovat jo liikkeellä.
- Mikäli säät ovat suhteelliset lämpimät, ulkoiset olosuhteet ovat nyt aika maanlaajuisesti hyvät hyttysten toukkien kannalta.
Hyttysriesassa saattaa Juhani Itämiehen mukaan olla edessä lomalaisia lohduttavana piirteenä se, että hyttysten ensimmäinen aalto voi olla ohi jo ennen juhannusta.
Juhannukseksi seuraa?
Toisaalta Juhani Itämies muistuttaa kuitenkin siitä, että vettä on viime päivinä tullut taivaalta siihen malliin, että myös keski- ja myöhäiskesän hyttyslajeille on ollut hyvät olosuhteet.- Jos ei tule monen viikon kuivaa jaksoa, vaarana on, ettei juhannuksenakaan tarvitse olla ilman seuralaisia. Odotettavissa on, että hyttyskarkotteet loppuvat kaupoista.
Lohdutuksena Juhani Itämies mainitsee, että otollisten säiden takia ilmassa pörrää runsaasti myös muita hyönteisiä kuten perhosia.
Juha Kairesalo
Lue lisää tiistain Aamulehdestä
mielestäni ei ole mitenkään erityisen paljon ollut ötököitä. onko tämän uutisen sponssannut joku hyttyskarkoite yritys vai
Tämä itämies ei kuitenkaan eroa ollenkaan mistään sammakkomiehestä tai jostakin muusta säitä ennustavasta kylähullusta, koska sitä hän vain tekee, ennustaa kesän säitä. Sääskien määrä on tasan riippuvainen kuivuudesta ja kosteudesta eli säästä.
Ja koskahan viimeksi joku on ennustanut koko kesän säät oikein?
On kymmenkunta vuotta siitä kun itämies povasi meille tänne Lappiin ennätysmäistä sääskikesää, tuntui että hyvä jos näkee autolla ajaa. Hän luetteli vieläpä paikkakuntakohtaisesti sääskitiheyksiä.
Povausta rummuttivat lehdet, tv ja radio. Se kesä oli ensimmäinen kolmesta sääskikatokesästä. Sitä ei kyllä enää rummutettu. Eikä sääskiä vieläkään ole ns normaalisti, kuten ennen, mikä ei kyllä ketään haittaa.
En tiedä kuinka moni perui Lapin reissun tuon takia, mutta valehtelematta joka toinen asiakas kysyi että missä ne valtavat sääskimassat ovat.
Ilmeisesti itämiehen hauensuolet näyttivät väärin.
Täällä lapissa on kesäsesonki muutenkin lyhyt ja säidenvaihtelut jo tarpeeksi ailahtelevat, emme kaipaisi siihen mediahimoisen idi.. anteeksi indententti itämiehen
ennustuksia. Hänhän voisi osallistua esim. näihin vuoden säärohveetta-kisoihin ja koettaa sillä saada julkisuuden nälälleen tyydytystä.
Päivän suosituimpia juttuja
Poliisi: Enon turmarekka ajoi ylinopeutta
78
- Eerola lehdelle: Työ meni, koska minulta varastettiin tietokoneita
13
- IS: Vartija katkaisi 17-vuotiaan reisiluun - ei tuomiota
37
- Mainos opiskelijoiden oppaassa: Tienaa seksityöllä
- Stephen Hawking: Jumalaa ei tarvittu
43
- Eroon Acutasta? Tampere harkitsee omaa ensiapuasemaa
58





