Käy nostalgia päälle lailla pommikonelaivueen
09.09. - 17:12 (Luotu: 17:12) - Kommentit: 6
Katso myös video Vuonna 85 -musikaalin harjoituksista > > >
Vuonna 85 ei ole näytelmä. Se on nostalgiapaketti, 80-lukushow, joka kasaa aikakauden muistot näyttävään pakkaukseen. Siis paljolti sitä, mitä Eppu Normaalikin on nykyään. Jokaiselle kulttuurin ilmiölle koittaa joskus se vaihe, jolloin se muuttuu elävästä elämästä tutuksi ja turvalliseksi muistelun kohteeksi. Yksi varmimpia merkkejä on sen siirtäminen teatterin lavalle.
Manserock, joka aikoinaan oli piristävän röyhkeä ilmestys suomalaisessa musiikkielämässä, on siirtynyt osaksi ihmisten muistoja ja historiaa. 1980-luvusta on kulunut tarpeeksi aikaa, jotta sitä voi muistella kaihoisasti ja huvittuneesti.
Jotain kohteensa hengestä Vuonna 85 tavoittaakin. Esityksen avoin junttius ja äijämeininki sekä häpeilemätön yleisön kosiskelu ovat aluksi virkistäviä kaikessa mahtipontisessa huonossa maussaan. Mutta musikaali on aina juuri niin hyvä kuin sen käsikirjoitus on, ja Vuonna 85:stä puuttuu juuri se yksi ja sen mukana kaikki. Mahtavat laulu- ja tanssinumerot komeine lavasteineen alkavat pikku hiljaa puuduttaa, kun niiden väliin ei ole saatu kunnon tarinaa.
Täyteen ahdettu
Tommi Turmiolan (Sami Hintsanen), hänen parhaan ystävänsä Pallen (Ismo Apell) ja kauniin Karoliinan (Johanna Kokko) kolmiodraama ei pahemmin kosketa, kun ketään henkilöistä ei ole hahmoteltu paria perusominaisuutta pidemmälle, eikä juonenkäänteitä ole kuin ne muutama ennalta-arvattava.Esitys ei muutenkaan ehdi panostaa tarinan tai henkilöhahmojen kehittelyyn, vaan siitä tulee täyteen ahdettu sekamelska. Mukaan on pitänyt saada niin paljon lauluja kuin mahdollista ja joka ainoa 80-luku -viittaus ja Tampere-vitsi.
Sami Hintsasella riittää ääntä ja karismaa, tosin pari lisäilmettä ei tekisi pahaa. Tommin itsekeskeinen hahmo ei ole kovin miellyttävä, mutta silti ymmärrettävä kaikessa sekoilussaan ja paikkansa etsinnässä. Alun autonkorjauskohtaus avaa kiinnostavia mahdollisuuksia Karoliinan henkilöön, mutta ne unohdetaan saman tien. Johanna Kokko tekee parhaansa, mutta ei mahda mitään tekstille joka laittaa hänet vain laulamaan ja seisomaan kauniisti. Ismo Apell puolestaan tekee Pallesta sympaattisen reppanan, jolle toivoo kaikkea hyvää.
Mieleenpainuvimmasta suorituksesta vastaa Jari Ahola, jonka rokkiurasta haaveileva Mauno vetoaa innostuksellaan ja herkkyydellään. Yksittäisistä numeroista etenkin Mika Honkasen krapulainen Baarikärpänen ottaa riemukkaasti kaiken irti jo valmiiksi hölmöstä laulusta.
Ylenpalttisen räikeää
Vaikka tyylikkyys ja äänen puhtaus ei varsinaisesti kuulukaan manserockiin, heittelehtii laulun taso välillä turhankin paljon, eivätkä tulkinnat ole aina tarpeeksi vahvoja korvatakseen puutteet. Asiaa ei ensi-illassa auttanut äänentoisto, joka puuroutti ääniä ja laulujen sanoja. Alabama House Band soittaa Pekka Siistosen johdolla varmaotteisesti ja tarttuvasti. Tanssinumeroissa on vielä jonkin verran epävarmuutta, mutta etenkin breakdance-osuudet ovat taidokasta työtä.Hannu Lindholm ja Marjaana Mutanen ovat luoneet esitykselle ylenpalttisen ja tyylittömyydestään ylpeän ulkoasun, joka tislaa 1980-luvusta esiin sen räikeän perusolemuksen. Myös Timo Alhasen valot luovat osaltaan esityksen mahtailevaa stadionrocktunnelmaa. Vuonna 85:stä nauttii varmaan eniten, jos ei edes odota enempää kuin komeaa show'ta ja mahdollisuutta rokata tuttujen laulujen tahdissa. Jos se menestyy, ei Ultra Bra- tai HIM-musikaali ole varmaankaan enää monen vuoden päässä. Jokainen sukupolvi tarvitsee oman nostalgia-annoksensa.
Vuonna 85
Näytelmä: Eppujen, Popedan ja Juicen laulujen ympärille koottu juonellinen musiikkikavalkadi.
Sitaatti: "Kas kun et satsannut Nokiaan." Malliesimerkki esityksen jälkiviisastelevasta huumorista.
Hahmo: Komeasti laulavan Jari Leppäsen karski, mutta sisältä herkkä Jyrki Boy ansaitsisi enemmänkin tilaa.
Oho!: Hämeensillan patsaatkin lähtevät liikkeelle Tampereen yöhön.
Jäi mieleen: Kaipaammeko me 1980-luvusta oikeastaan mitään muuta kuin musiikkia?
Vuonna 85
Käsikirjoitus:
Heikki Syrjä ja Riku Suokas
Ohjaus:
Riku SuokasLavastus: Hannu Lindholm
Pukusuunnittelu:
Marjaana Mutanen
Koreografia:
Tuomo Luhtanen
Kesto:
2 h 35 min
Esitys:
Ensi-ilta TampereenTyöväen Teatterissa 7.9.
Jussi Suvanto
Marika Vihtonen
6
Parahin Jussi Suvanto! Mitä tulee ensi-iltaa koskeneeseen arvosteluusi "Vuonna 85"-teatterimusikaalista, voin vain valittaen todeta, että esitys on sittemmin hurjasti parantunut. Ääni toimi todella hyvin: kaikki repliikit, myös hiljaisella äänellä sanotut ja laulun sanat kuuluivat ainakin salin etuosaan todella hyvin - samaa ei voi sanoa television suomalaissarjoista ja -elokuvista! Liian korkeaa volyymiä ei tarvinnut kohdata kertaakaan koko esityksen aikana. Kaikki toimi todella hyvin ja ammattimaisesti, tunnelman kärsimättä. Todella tasokas esitys huolimatta siitä, että siinä viinaa läträttiin jne. Mutta sitähän se tosielämä usein nuorena on/oli. Kolmiodraamaksi varsin hyvä - tykkäsin! Myös moni muu esityksen nähnyt piti sitä tosi hyvänä. House-bändi oli todella ajanhermolla ja taitava! Hyvää jatkoa ja jaksamista näyttelijöille, bändille,lavastajille ja kaikille esityksen käsikirjoittamiseen ja mahdolliseksi tekemiseen osallistuneille!! (katsomossa 18.maaliskuuta 2007)