Ylöjärvi ostaa Matin liikakilot

02.02. - 07:33 (Luotu: 01.02. - 22:47) - Kommentit: 1

Ylöjärvellä ei kaunistella asiaa: kaupunki on ryhtynyt läskikampanjaan, jotta työntekijät tiputtaisivat painoaan. Kiloja on karissut jo yhteensä satoja.

Porkkanana toimii kertakorvaus vyötäröltä lähteneistä kiloista.

- Luvattu bonusraha on saattanut olla monelle viimeinen sysäys laihduttamiseen, sanoo työterveyshoitaja Mari Kulmala.

Kiinteistönhoitaja Matti Majaniemi on vajaat 11 kiloa kevyempi kuin viime keväänä. Tavoitteeseen, 80 kiloon, on vielä pari kiloa matkaa.

- Minulla on ollut painon kanssa ongelmia. Verenpainetta on seurattu vuoden verran ja verensokerit ovat olleet koholla. Bonus oli plussaa, Majaniemi perustelee mukaan lähtemistä.

Paino on tippunut helposti: annoskokoa pienentämällä ja liikuntaa lisäämällä.

Osa kampanjaan osallistuvista laihduttaa itsenäisesti. Majaniemi on saanut tukea kaupungin painonpudotusryhmästä.

- Esimerkiksi punnitukseen ei kehtaa mennä, jos paino ei ole tippunut, Majaniemi nauraa.

Myös kuntobonuksia

Toissakeväänä alkaneeseen kampanjaan on lähtenyt yli sata henkeä. Omaan tavoitteeseensa on päässyt 14 henkilöä, jotka ovat laihtuneet yhteensä 172 kiloa. Muut jatkavat edelleen. Tähän mennessä suurin pudottaja on laihtunut 23 kiloa. Siitä ropisi bonuksia 230 euroa.

Painoindeksiltään alle 30:n olevat eivät saa osallistua kampanjaan. Eikö heitä syrjitä?

- Siitä on tullut palautetta. Ajatus on ollut, että tukea osoitetaan heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Hoikat voivat saada bonusta kunnon kohottamisesta, toteaa Kulmala.

Majaniemenkin tilille ropsahti 300 euron kuntobonus.

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen kertoo Ylöjärven kannustavan työntekijöitään huolehtimaan itsestään. Laihdutus- ja kunnonkohotuskampanjoiden lisäksi tuetaan tupakoinnin lopettamista. Yhteensä kaikkeen tähän kuluu vuodessa 38 000 euroa.

- Summa ei ole iso, kun miettii tuloksia, Sivunen summaa.

Jutta Högmander

Aamulehti

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 
1 kommentti
1

Aivan mahtava kampanja, kunpa muut kaupungit ja kunnat ottaisivat tästä esimerkkiä! Ehkä tätä voisi myös soveltaa työttömiin..?

Tässä ovat Suomen parhaat ravintolat

18.03.2010 - 11:09 (08:01) - Kommentit: 13

Suomen kymmenen parasta ravintolaa ovat Helsingissä. Tamperelaisista ruokapaikoista paras, Hella&Huone, löytyy sijalta 19. Turku on harmittavasti parempi, Aurajoen rantojen paras ravintola löytyy kymmenenneltä sijalta. Ja jopa Pori ja Bucco on päässyt sijalle 16. Tamperelaisravintoloita on 50 parhaan listalla kaikkiaan viisi. Lue 

Valo luo tilan ja tunnelman

19.03.2010 - 22:39

Kaamosaikaan Suomessa eletään jatkuvasti keinovalossa, ja siksi huolella suunniteltuun valaistukseen kannattaa panostaa. Hyvä valaistus tarkoittaa paljon muutakin kuin sitä, että tilassa näkee kunnolla. - Hyvä valaistus on toimiva ja tilaan sovitettu. Lue 

Chevrolet Cruze ja tappajasaranan paluu

19.03.2010 - 22:17

Tätähän meistä moni haluaa: sulavan mutta lujan näköistä sedania, jossa olisi ominaisuudet kohdallaan ja jonka voisi ostaa palkkatuloilla. Chevrolet Cruze on sellainen auto. Se yllätti positiivisesti minutkin, sillä en kiellä lievää ennakkoasennetta tyyliin "onhan näitä nähty". Lue 

Tutkimus: Kauraryynit voittavat urheilujuoman

19.03.2010 - 13:07 - Kommentit: 2

Moni urheilun harrastaja hörppäisee kuntosalitreenin tai lenkin jälkeen urheilujuomaa. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kotoisat kauraryynit olisivat kuitenkin parempi vaihtoehto. Tutkimuksesta uutisoi ruotsalainen Expressen-lehti. Lue