Luistelupomo vakuuttaa: Lepistö saa pitää kultamitalinsa
27.01.2009 - 23:22 (12:53)
Useat taitoluistelun asiantuntijat ovat vakuuttaneet Aamulehdelle, että Italian valitus ei voi mennä läpi. Näin ollen Suomen Laura Lepistö saa pitää taitoluistelun EM-kultansa. Italian Carolina Kostner jäi suomalaisen taakse Helsingissä erittäin niukalla 1,8 pisteen erolla. Lue
Virolaiset jatkavat jauhamista EM-luisteluiden tuomaroinnista
26.01.2009 - 21:56 (21:26)
Virolaiset eivät vieläkään usko, että taitoluistelun tuomaritoiminta olisi ollut rehellistä. Maanantaina Postimees-lehti kertoi, että yksi taitoluistelun EM-kisojen teknisen paneelin jäsenistä olisi saanut toimitsijakiellon aikuisten kilpailuihin. Lehti myös kirjoitti, että päätöksen olisi tehnyt kansainvälinen luisteluliitto ISU. Lue
Voitokas taitoluistelu keräsi miljoonayleisön
26.01.2009 - 14:18 (14:16)
STT Taitoluistelun EM-kilpailut keräsivät runsaasti suomalaisia television ääreen. Lauantaina Laura Lepistön voittoon päättynyttä naisten vapaaohjelmaa seurasi enimmillään TV2:lla yli miljoona katsojaa. Keskimäärin lähetystä naisten vapaaohjelmasta seurasi runsaat 700 000 katsojaa. Lue
Luistelijat hyvästelivät taidolla ja tyylillä - Katso kuvakooste!
25.01.2009 - 23:03 (20:36) - Kommentit: 4
Taitoluistelun EM-kilpailut saivat sunnuntaina värikylläisen päätöksensä. Jokaisen kilpailusarjan - naisten, miesten, parien ja jäätanssin - viisi parasta esitti Areenassa näytösnumeronsa. Lue
Susanna Rahkamo pöyristyi Levandin sopupeliväitteistä
25.01.2009 - 22:56 (22:37)
Laura Lepistö ja Susanna Pöykiö olivat tuskin ehtineet juhlia yli yön tuoreina arvokisamitalisteina, kun Suomenlahden toiselta puolen alkoi jo kuulua kummia. Viron Jelena Glebovan valmentaja Anna Levandi oli väittänyt Ylen mukaan Viron television haastattelussa, että suomalaisille olisi etukäteen järjestetty tavoitellut kaksi mitalia. Lue
Katso kuvia ja videoita EM-kisoista!
25.01.2009 - 22:56 (21.01.2009 - 15:42)
Katso kuvia ja videoita taitoluistelun EM-kilpailuista galleriassa. EM-kilpailujen tähdet hemmottelivat Helsinkiä Katso kuvakooste >>> Katso upeat kuvat naisten vapaaohjelmasta, valokeilassa Lepistö, Pöykiöja Korpi >>> Kiira Korpi ja Kerkko Koskinen esittävät: luvassa orientaalisvingiä. Lue
Lepistöllä ja Pöykiöllä jo MM-kisat mielessä
25.01.2009 - 18:14
STT, JUKKA PALOHEIMO Helsinki Euroopan mestari Laura Lepistö sai valtavat suosionosoituksen päätösnäytöstä seuraamaan tulleelta yli 7 000 katsojalta. Lepistö luisteli kokomustassa rekvisiittana mukanaan pitkä punainen silkkinauha. Mestariluistelija ei ole sitten lauantai-illan palkintojen jakoa saanut paljon huilata. Lue
Taitoluistelumitaleja juhlittiin aamuun asti
25.01.2009 - 16:23 (16:18)
STT, JUKKA PALOHEIMO Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo oli sunnuntaina Helsingin Areenassa väsynyt mutta onnellinen. Laura Lepistön kultaa ja Susanna Pöykiön pronssia oli juhlittu omissa porukoissa lähes aamuun saakka. Lue
Laura Lepistön EM-unelmasta tuli totta: "Uskomatonta!"
24.01.2009 - 23:20 (17:04) - Kommentit: 10
Helsinki Areenan yleisö huutaa niin, että korvia vihloo. Se odottaa pisteitä taululle. Ja sieltä ne ilmestyvät - Laura, se on Laura! Laura Lepistön nimi rävähtää ykköseksi ja Carolina Kostner tippuu toiseksi. Ei voi olla totta! Lepistö on kiinni Euroopan mestaruudessa. Meteli vain yltyy täpötäydessä hallissa. Lue
Kiira Korpi murtui kyyneliin kallioseinämän suojassa
24.01.2009 - 21:23 (15:55) - Kommentit: 2
Yksi, kaksi ja kolmannella ristipotkulla Kiira Korpi sirklaa itseltään jalat alta. Hän putoaa lonkalleen ja liukuu ryminällä päin ranskalaisviinejä mainostavaa laitamainosta. Hetken aikaa täpötäysi Pasilan areenan haukkoo henkeään. Mitä ihmettä juuri tapahtui? Korpi ei osaa vastata tuoreeltaan, eikä kahta tuntia myöhemmin. Lue








4