Avaintodistajaksi kutsuttu ei pidä Rusia vakoojana

29.08. - 09:24 (Luotu: 09:23)

Helmut Müller-Enbergs ei saapunut oikeuteen, koska kutsu tuli myöhään

Alpo Rusin ja Suomen valtion välisestä oikeudenkäynnistä puuttui avaintodistaja.

Hän on Stasin papereita hallitsevan viraston tutkija Helmut Müller-Enbergs, joka on kirjoittanut perusteokset Stasin papereista ja niiden oikeasta tulkinnasta.

- Kutsu tuli niin myöhään, etteivät viraston juristit ole ehtineet selvittää, voinko Saksan lain mukaan lähteä Suomeen todistajaksi. Viraston edustaja on vain kerran ennen esiintynyt USA:ssa oikeudessa. Ehkä voin todistaa myöhemmin, Müller-Enbergs sanoo.

Hän olisi kertonut Rosenholz-paperien logiikan.

Itä-Saksan turvallisuusministeriön Stasin osasto A eli ulkomaanvakoilu ehti ennen maan lakkauttamista hävittää koko arkistonsa. Joko Stasin tai KGB:n upseeri toimitti mikrofilmeillä ulkomaanvakoilun kortiston Yhdysvaltoihin, joka teki niistä Rosenholz nimellä kulkevan cd:n. Myöhemmin maa palautti Saksaan saksalaisia koskevat tiedot sekä Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan ja Itävaltaan näiden maiden kansalaisia koskevan aineiston.

- Näin me saksalaiset emme ole saaneet suomalaisia nimiä, Müller-Engbergs kertoo.

Rosenholz ei todista ketään vakoilijaksi

- Pelkillä Rosenholz-tiedoilla ei voi todistaa mitään eikä tuomita ketään. Kortistot on tehty vakoilijoista, vakoilijoiksi värvättävistä tai mielenkiintoisista ihmisistä, joita on käytetty tietolähteenä joko heidän tietensä tai tietämättään. Ilman kortin tekoa ei byrokratiassa voitu käyttää mitään tietoa, Müller-Engbergs kertoo.

Saksalaiset kykenivät 1990-lopulla palauttamaan huonosti poistetut tiedot magneettikorttipakoilta.

Näin syntyi vain saksalaisten hallussa oleva Sira-tietokonetiedosto. Siitä käy ilmi, että Rosenholz-tiedoista löytyneen vakoilija Pekan on täytynyt olla suomalainen.

Stasi ei käyttänyt lapsityövoimaa

- Kolmantena aineistona ovat ulkomaanvakoilun kirjoittamat raportit puoluejohdolle vakoilijoiden toimittamista tiedoista. Näistä käy selville, että IM Pekka oli todella vakoilija, Müller-Enbergs kertoo.

- Löytämämme asiakirja osoittaa varmasti, ettei IM Pekka ollut Alpo Rusi, vaan hänen veljensä Jukka Rusi. Vakoilijan aloittaessa toimintansa Alpo Rusi oli vasta 16-vuotias. Stasi ei käyttänyt lapsityövoimaa eikä näin nuori olisi kyennyt kirjoittamaan löydettyjä raportteja, Müller-Enbergs painottaa.

Suomen suojelupoliisi on tiennyt tämän jo muutama kuukausi Stasi-epäilyjen alkamisen ja julkisuuteen vuodattamisen jälkeen.

Supo pyysi apua Saksasta, ja asian selvitti Saksan keskusrikospoliisi BKA. Se järjesti kuulemisen tammikuussa 2003 ja kutsui asiantuntijaksi Müller-Enbergsin.

- Jo silloin kaikille tuli selväksi, ettei Alpo Rusi voi olla vakoilija, hän lisää.

Hänen mukaansa supo putosi samaan kuoppaan kuin moni muu eli se ei osannut tulkita ja arvioida löytämäänsä aineistoa oikein.

Helmut Müller-Enbergsin löytämät paperit kumoavat myös sitkeän huhun siitä, että vuonna 1976 työnsä Stasille lopettanut Jukka Rusi olisi siirtynyt KGB:n palvelukseen.

- Papereissa on selvä arkistonumero, joka tarkoittaa yhteistyön vakoilijan kanssa yksinkertaisesti päättyneen.

Näin edesmenneen Jukka Rusinkaan tapaukseen ei liity suurempaa dramatiikkaa.

Risto K. Tähtinen

Berliini

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti