Aamulehden arkisto: Kiljunen haluaisi valiokunnan valvomaan Suojelupoliisia
09.08. - 16:40 (Luotu: 14:12)
Stasi: Kolmannes vastaajista pitää arkistojen tutkimisaloitetta eduskunnan tehtävänä
Satu Helin, Aamulehti, 13.8.2006
Kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sd) mukaan eduskuntaan tarvitaan uusi, noin kuusijäseninen valiokunta tarkkailemaan turvallisuuspalvelujen toimintaa.
- Useimmissa EU-maissa turvallisuuspoliisia valvoo parlamentaarinen tarkastusvaliokunta. Miksei näin voisi olla myös Suomessa, Kiljunen kysyy.
Tarkastusvaliokunnan tehtäviin kuuluisi erityisesti Suojelupoliisin seuraaminen, mutta se voisi käydä läpi myös kohutut Stasi-listat. Lisäksi valiokunta tutkisi muidenkin Suomessa vaikuttavien kansainvälisten turvallisuuspalvelujen toimintaa.
- Suomi on yksi niistä Euroopan maista, jotka valvovat turvallisuuspalveluja kaikkein heikoimmin, Kiljunen huomauttaa.
Nykyään ulkoasianvaliokunta ja perustuslakivaliokunta käyvät muutaman kerran vuodessa keskustelua Supon kanssa. Kiljunen kuitenkin luonnehtii tätä lähinnä muodolliseksi toiminnaksi, ei vakavaksi seuraamiseksi.
Stasi-tutkimuksen alkuunpanija hukassa
Aamulehden tekemässä kyselyssä yli 60 prosenttia tavoitetuista kansanedustajista kannatti Stasi-materiaalin antamista asiantuntijoiden käsiin.
Se, kenen pitäisi tehdä aloite arkistojen avaamiseksi jakoi kuitenkin mielipiteitä. 47 kansanedustajaa piti eduskuntaa luontevimpana aloitteentekijänä. Melkein yhtä moni piti jotain muuta instituutiota parempana vaihtoehtona.
Viisitoista edustajaa piti Supon toiminnan kommentoimista ministeriöiden tai hallituksen tehtävänä. Kahdeksan luottaisi valtakunnansyyttäjään ja poliisiin. Neljä edustajaa toivoi presidentin lausuvan asiasta mielipiteensä.
Joka neljäs ei halunnut vastata
Moni arvioi, että Stasi-papereiden selvittelyn pitäisi lähteä yliopistoista ja muista tiedeyhteisöstä.
Kahdeksantoista kansanedustajaa piti parhaana jättää Stasi-asiakirjat kokonaan rauhaan. Edustajat perustelivat näkemyksiään esimerkiksi sillä, että Stasi-paperit sisältävät myös syyttömien nimiä.
Osa edustajista haluaa tyytyä Supon arvioon siitä, että Stasi-papereissa ei ole mitään tutkimisen arvoista.
Esimerkiksi edustajat Arja Alho (sd) ja Ben Zyskowicz (kok) totesivat, että Stasin listojen lisäksi pitäisi tutkia myös muden turvallisuuspalvelujen kuten CIA:n ja KGB:n arkistoja.
Vakoilukysymysten arkaluonteisuudesta kertoo se, että neljännes tavoitetuista kansanedustajista ei halunnut vastata Aamulehden kyselyyn.
Kansanedustajille esitettiin kysymys: Pitäisikö asiantuntijatyöryhmän antaa tutkia Supon hallussa oleva Stasi-materiaali?
Keskusta: Kyllä 21, ei 7, ei osaa sanoa 1.
Sdp: kyllä 18, ei 2, ei osaa sanoa 2.
Kokoomus: kyllä 24, ei 3.
Vasemmistoliitto: kyllä 7, ei 5, ei osaa sanoa 1.
Vihreät: kyllä 8.
Rkp: kyllä 3, ei 1, ei osaa sanoa 1.
Kristillisdemokraatit: kyllä 6.
Perussuomalaiset: kyllä 2.
Mikä Stasi?
Stasi oli DDR:n eli entisen Itä-Saksan turvallisuuspalvelu.
Stasin vakoiluarkistoihin oli laadittu noin 280 000 ihmisen henkilökortit. Näistä vain vajaat 5 000 oli aitoja lähteitä, joille Stasi teki myös operaatiokortin.
Tarvitaan molemmat kortit, jotta henkilö voidaan todeta Stasin apuriksi.
Stasin entisten upseereiden todistuksen mukaan Suomessa toimi yli sata lähdettä, jotka antoivat tietoja DDR:n tiedustelukoneistolle.
Stasin arkistoihin on lisäksi merkitty yli neljän tuhannen suomalaisen henkilökortit ilman, että he ovat tienneet siitä.
Puolesta ja vastaan
Avoimesti ja tieteellisesti tehty tutkimus palvelee kaikkien etua, muuten materiaalia voidaan käyttää milloin ketäkin vastaan.
Mikko Alatalo
Keskusta
Jotta ei jäisi mitään "mörköjä", jotka hiertäisivät vuosikymmenestä toiseen, suhtaudun asiantuntija- ja tieteellistasoiseen selvitykseen hyvin myönteisesti.
Jukka Gustafsson
SDP
Jos kerran niissä (listoissa) ei ole mitään salattavaa, niin miksi niitä pidetään salaisina?
Pertti Hemmilä
Kokoomus
Mitään asiantuntijaryhmää ei tarvita, vaan lista voitaisiin julkaista vaikka heti. Mikäli luotettava lista on olemassa, nimet julki suoraan ja sillä sipuli.
Unto Valpas
Vasemmistoliitto
Oikeusturvan kannalta on tärkeää, että ketään ei leimata rikolliseksi, vaan että teot ja tekijät kulkevat normaalin prosessin kautta oikeuteen asti, jos siihen on aihetta.
Annika Lapintie
Vasemmistoliitto
Mikäli uteliaisuusmentaliteetti on etusijalla, en usko, että materiaalin tutkimisesta on mitään hyötyä.
Terhi Peltokorpi
Keskusta
NÄIN TUTKIMUS TEHTIIN
Aamulehden tietopalvelu haastatteli 144 kansanedustajaa 8.-10. elokuuta.
Vastaajilta kysyttiin:
1. Pitäisikö asiantuntijaryhmän antaa tutkia Supon hallussa oleva Stasi-materiaali?
2. Pitäisikö eduskunnan esittää materiaalin tutkimista? Jos ei, mikä muu taho voisi toimia projektin alkuunpanijana?



1