Sikainfluenssaan kuollut Suomessa 41, kaksi perusterveitä

14.01.2010 - 17:26 (17:25) - Kommentit: 3

STT Sikainfluenssan aiheuttamia kuolemantapauksia on tullut Suomessa viranomaisten tietoon 41. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin Petri Ruudun mukaan valtaosalla heistä on ollut jokin perussairaus.

- Perusterveitä potilaita on ollut kaksi. Toinen oli lapsi ja toinen aikuinen, Ruutu sanoi Lääkäripäivillä Helsingissä torstaina.

Syksyn pandemian aikana sikainfluenssaan sairastui ainakin kymmeniätuhansia ihmisiä. Heistä runsaan 7 000:n tartunta varmistettiin laboratoriossa. Sairaaloissa on hoidettu noin 1 500:aa potilasta.

Tautia vastaan on rokotettu noin 1,7 miljoonaa suomalaista. Rokoteannoksia on jaettu kuntiin yli kaksi miljoonaa, ja loput rokotteet saadaan jaettua alkukevään aikana. Viranomaiset suunnittelevat myös tiedotuskampanjaa laimean rokotusinnon nostamiseksi.

Suomi ei kuitenkaan ole ainoa maa, joka tuskailee laimean rokotusinnon kanssa. Esimerkiksi Saksa on ilmoittanut myyvänsä miljoonia rokotteita ulkomaille, koska kotimaassa rokotteille ei ole ollut tarpeeksi kysyntää.

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 
3 kommenttia
1

Myös tupakkaan ja alkoholiin kuolee perusterveitä ihmisiä.. Ja reilusti enemmän!

Sikainfluenssarokotekampanja oli älytön ylilyönti. Aloin epäillä heti koko kampanjaa, kun näin lähes olemattomat kuolinluvut.
2
Joista lapsikin terveyskeskuksen ammattitaidottomuuden takia, puhutaan asioista asioiden oikella nimillä.
3
Vai kymmeniä tuhansia sairastuneita? Mihinkähän luku perustuu? Kaikki flunssaiset tai muuten huonovointiset on kaikki laskettu sikaflunssan piikkiin. Eihän THL voi myöntää, että tauti ei ollutkaan kovin tarttuva eikä kovin tappava. Niistäkin osa, jotka kuolivat muka sikaflunssaan, olivat saaneet rokotteen. Ehkä he kuolivatkin rokotteeseen? Sikaflunssa todettiin vasta-aineista, joita rokotekin aiheuttaa.