Risikko näytti mallia julkisella sikainfluenssapiikillä
22.01.2010 - 14:41 (14:40) - Kommentit: 11
STT
Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) näytti kansalaisille esimerkkiä ottamalla sikainfluenssapiikityksen julkisesti päivällä eduskunnan työterveysasemalla.
Hänen viestinsä on, että sikainfluenssarokote kannattaa ottaa nyt, vaikka epidemian ensimmäinen huippu onkin jo ohi koko maassa.
Risikon mukaan rokote kannattaa ottaa hyvissä ajoin ennen toisen epidemia-aallon alkamista, joka on todennäköisesti edessä viimeistään syksyllä.
11 kommenttia
1
No voi hyvänen aika...Propaganda sen kun jatkuu vaan! Ja nuo puheet tuosta toisesta aallosta, ne kun nyt on käsittääkseni puolueettomien asiantuntijoiden mukaan ihan puppua. Tälläisten THL:n ja Risikon kaltaisten ihmisten käsissäkö meidän maamme ja asiamme todella makaa? Jengin jotka levittävät selkeästi puolueellisia lausuntoja ja paikoin jopa käsittääkseni täysin vailla tutkimustuloksia olevia sellaisia. Ei hyvältä näytä enään minun mielestäni.
2
Jostain syystä ei vakuuta - en vain kykene pitämään Risikkoa älyn jättiläisenä tai muutenkaan ihmisenä jonka esimerkkiä olisi syytä noudattaa. Olenkohan poikkeava? 
3
Säälittävä ja turhanpäiväinen yritys ministeriltä koettaa saada vielä hyväuskoisia ihmisiä hakemaan rokote. Muut maat luopuvat rokotteistaan ja Suomessa vaan tyrkytetään entiseen malliin.
Tulevaisuuden aalloista on turhaa spekuloida, koska niitä ei voi ennustaa. Muutenkin sikainfluenssa on ollut ennustettua laimeampaa. Pandemia vedätyksestä ja rokotevalmistajien kytköksistä on muualla maailmassa vaadittu lisäselvityksiä.
Johtopäätöksenä viranomaisten ja median innokkuudesta rokotteeseen voisi todeta, että Suomea taidetaan pitää ns. rokotteen testauslaboratoriona. Mieleenikään ei ole tullut hakea ko. rokotetta.

4
Risikko varmaan toimii kuten muutkin. Istuu tympeässä noin 50 ihmisen seurassa seurassa jonotuslappu kourassa klo 14 alkaen ja näyttää, ettei vuoroa tulekaan ennen sulkemisaikaa. Olisipa vielä työterveyshuollon piirissä. Mikä on näin vaikeata?
5
En ota sikapiikkiä, en halua olla tän Neuvosto-Suomen koekaniinina. Jös sen taudin saa, niin kyllä sen kestää ja lintuflunssakin on viä piikittämättä. Vetäkää vaan suoneen kaikki epätäydellisesti testatut rokotteet. Saatte jälkitaudit sitten kaupan päälle- ehkä vasta muutaman kymmenen vuoden päästä, mutta kuitenkin.
6
Otin piikin. Ei ollut yhtään jonoa. Pistoskohta on parin päivän jälkeen vielä vähän arka. Muita sivuvaikutuksia ei ole näkynyt.
Eli jos ei ole hyötyä, niin eipä ole haittaakaan.
Eli jos ei ole hyötyä, niin eipä ole haittaakaan.
7
Olisiko se sittenkin vaan lumelääkettä tähän keksittyyn pandemiaan, mihkähän meidän veronmaksajien rahat seuraavaksi tuhlataan...
8
Turha yrittää. Vaikka itse Jumala rokottaisi itsensä, niin en olisi edelleenkään koskemassa ruiskeeseen mistään hinnasta...

9
Paula Risikkoko luulee olevansa joku esimerkki?
Ärsyttää vaan tuollainen omahyväisyys.
Moni muukin on ottanut rokotteen. Mitäs erikoista siinä on jos Risikko ottaa????
Ärsyttää vaan tuollainen omahyväisyys.
Moni muukin on ottanut rokotteen. Mitäs erikoista siinä on jos Risikko ottaa????
10
Paras ehkäisy jokaiseen influessaan on käsien pesu ja suolavedellä kurlaus.
11
Rokotteesta kieltäytyvät uhoavat salaliittoteorioitaan... Päälimmäisenä vaikuttimena lienee kuitenkin ITSEKKYYS.
Kannattaa nimittäin muistaa, että rokote ei anna suojaa JO rokotetuillekaan, suojaa tarvitseville (esim.lapset, riskiryhmäläiset), mikäli tarpeeksi suuri enemmistö kansasta sitä ei ota.
Kannattaa nimittäin muistaa, että rokote ei anna suojaa JO rokotetuillekaan, suojaa tarvitseville (esim.lapset, riskiryhmäläiset), mikäli tarpeeksi suuri enemmistö kansasta sitä ei ota.

11