Taivaalta voi tiistaina rovahtaa puolen kuun sademäärä
30.07. - 21:53 (Luotu: 21:51)
Vedenpaisumus: Sateinen heinäkuu nosti pohjavesiä, mutta hankaloitti viljelyä
Tästä heinäkuusta tulee Pirkanmaalla märin 19 vuoteen, mikäli tänään sataa niin rankasti kuin säätiedotukset ovat luvanneet.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tämän vuorokauden aikana vettä voi tulla huimat 30 milliä. Nokian Tottijärven mittauspisteeseen oli maanantaiaamuun mennessä kertynyt heinäkuun ajalta 103 milliä vettä. Vuoden 2004 heinäkuussa vettä ropisi Pirkanmaalla yhteensä 131 milliä.
Keskimäärin Pirkanmaalla sataa heinäkuussa noin 75 millimetriä. Tänään taivaalta voi siis kerralla tulla puolen kuun edestä vettä. Kaikkien aikojen sateisimpaan heinäkuuhun on vielä matkaa. Vuonna 1988 vettä kertyi Tampereella mittareihin 220 milliä. Tätä ennätystä ei enää yhdessä vuorokaudessa kiritä kiinni.
Kuluvan heinäkuun kahdeksas päivä Pirkanmaalla mitattiin jo lähes 35 millin sademäärä. Kaikkien aikojen ennätys on 37 millimetriä yhden päivän aikana.
- Sateet ovat tässä heinäkuussa olleet runsaita mutta eivät poikkeuksellisia, meteorologi
Viimeisen 46 vuoden aikana heinäkuun sademäärä on Pirkanmaalla kivunnut yli sadan millin vain kuusi kertaa.
Vedet normaalikorkeudessa
Keskikesän sateet ovat tehneet hyvää järville ja pohjavesille.- Vielä kesäkuussa olimme todella huolissamme, kun näytti siltä, että tulee toinen kuiva kesä heti peräkkäin. Heinäkuun sateiden ansioista järvien vedet ovat kuitenkin normaalikorkeudessa. Minkäänlaista tulvavaaraa ei ainakaan vielä ole, toteaa osastopäällikkö
Sateet ovat korjanneet oleellisesti pohjavesitilannetta. Kaivoissa vedenpinta on normaalikorkeudella. Paikoin juomavettä on tavallista enemmänkin.
- Jos tiistaina sataa rankasti, maan imukyky voi loppua. Silloin vesi alkaa nostaa pohjavesien lisäksi järvien pintoja, hydrogeologi
Kahden kerroksen vilja vaivaa viljelijöitä
Viljelijöiden kannalta kesäsäät ovat olleet hankalat. Kuivan alkukesän vuoksi kasvustot jäivät harvoiksi ja jyvät pieniksi.- Nyt runsaiden sateiden vuoksi peltoon on ilmestynyt uutta vihreää versoa melkein tuleentuneen viljan rinnalle. Kahdessa eri kasvuvaiheessa olevat viljasta johtuvia laatutappioita ei voi enää välttää, kasviviljelyagronomi
Toinen sateiden aiheuttama ongelma on kasvitautien leviäminen. Taudeista ei vielä alkukesästä näkynyt merkkejä kuivuuden ansioista, eikä viljaa sen vuoksi kaikkialla ruiskutettu. Heinäkuun sateet ovat saaneet taudit ja rikkakasvit rehottamaan.
Pahiten märkyys on koetellut ohran viljelijöitä. Kaura puolestaan on sietänyt sadetta ja tauteja parhaiten. Satomäärien näkökulmasta tilanne on Tolpan mukaan viime vuotta parempi. Tosin Pirkanmaan joissakin osissa viljan lakoaminen on aiheuttanut ongelmia.
Satu Helin, Henna Sotamaa








7