Aamulla pakkanen tuoksuu parhaalta

07.02. - 22:10 (Luotu: 22:07)

Kello on 6.28 vuoden kylmimpänä aamuna, keskiviikkona 7. helmikuuta.

Seison lumipenkkaisella linja-autopysäkillä Nokian Kankaantakana, on sysipimeää, sudet tai jarrut ulvovat Viholan suunnassa, bussia ei kuulu, elintoimintoni hidastuvat vääjäämättömästi, varpaat ovat vajonneet syvään tiedottomuuden tilaan, parrasta törröttää jääpuikkoja, ohimot ovat huurteen peitossa, kaikki on minuuteista kiinni, kohta jäädyn kuoliaaksi.

Silloin se tapahtuu, ihmeiden ihme: vieressä seisova ventovieras nainen alkaa puhua.

Minulle!

Nainen juttelee mukavia, ihastelee kuuta ja puita ja kehuu lopuksi sinisenkukertavan piponi Siriustakin kauniimmaksi taivaankappaleeksi.

Suojalla tällaista ei ikinä tapahtuisi.

Pakkanen sopii naisille paremmin

Yritän vastata jotakin, mutta sana jäätyy matkalla suusta ulos, kierähtää kohmeissaan rinnusta pitkin alas, jäätyy samantien kiinni katuun ja jää ikuiseksi arvoitukseksi.

Naisella ei ole pakkasessa mitään hätää, hän kiittelee keliä, suunnittelee ääneen suksiretkeä, miettii ottaisiko mukaan teetä vai kaakaota.

Niin, naiset näyttävät sietävän pakkasta miehiä paremmin - kaikki ohitse kulkevat ovat naisia tai lapsia, miehiä ei näy missään.

He ovat jäätyneet tai jääneet suosiolla kotiin.

Eron täytyy johtua ruumiinrakenteesta. Tai sitten vaatteista: naisilla on niitä kaikki kaapit täynnä, miehen ainoalta hyllyltä ovat mystisesti kadonneet ne viimeiset pitkät kalsaritkin.

Ei siitä mihinkään pääse - pakkanen suosii naisia, kaikilla rintamilla.

Kamera ei halua kuvata

Kello on varttia yli seitsemän, seisomme Tampereen Mältinrannassa tumput kirjaimellisesti suorina. Valokuvaaja Ilkka Laitisen kamera julistaa itsensä toviksi toimenpidekieltoon - sellaista ei ole Ilkan mukaan tapahtunut koskaan aikaisemmin.

Jätämme hilpeän miehen ja apean sorsan avantoon, jatkamme matkaa Keskustorin kautta autioksi käyneeseen Alarantaan.

Pyhäjärvi höyryää hengen hädässä, Takon piippu puhkuu taivaalle sankkaa savua, lamaantunut Suvi-laiva valittaa hiljaa itsekseen, vaitelias vesilintu lentää hidastetuin siiven iskuin etelään päin.

Miltä pakkanen tuoksuu?

Aamulla pakkanen tuoksuu parhaalta; savulta, sumulta ja villapaidalta, seassa ripaus tähtipölyä.

Nuuhkimme tovin, jatkamme matkaa, aamua ei ole tuhlattavaksi asti.

Pyhäjärvenkadulla hinataan autoa käyntiin, emme ehdi jäädä auttamaan: aina yhtä kuuliainen aurinko kajastelee jo taivaanrannassa, meillä on kiire ottamaan siitä kuva.

Ajamme Rosendahlin rantaan, harpomme puiden lomitse niemen nokkaan, säikäytämme rusakon lentoon, tervehdimme kahta lumiukkoa.

Ja siellä se nousee, Hatanpään piippujen välissä, hitaasti mutta varmasti.

Aurinko.

Miltä pakkanen näyttää?

Mihin näkyä voisi verrata?

Ei mihinkään. Vain Tampereella, aamulla kello 8.38, kun pakkasta on 31,4 astetta, maailma voi tarjota tällaisen näyn - äsken vielä sininen kaupunki hehkuu oranssia kultaa kaikkiin ilmansuuntiin.

Aamulla pakkanen näyttää parhaalta.

Matti Kuusela