Missä on Jyrki Katainen?
09.02. - 14:03 (Luotu: 14:03) - Kommentit: 6
"Hallitus päätti vuosi sitten esittää varhaiseläkeikärajojen asteittaista nostamista ja vanhuuseläkeiän alaikärajan asteittaista palauttamista 65 vuoteen.
Tämä ei käynyt työmarkkinajärjestöille, jotka hallituksen kanssa sopivat jatkovalmistelusta. Vuosi kului, mutta päätöksiä ei syntynyt. Tämä on omiaan murentamaan kotitalouksien luottamusta tulevaisuuteen."
Yllä olevan kirjoitti valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki tiistain Helsingin Sanomien mielipideosastolle. Siis sama Hetemäki, joka johtaa tätä paljon paasattua kokonaisverouudistusta pohtivaa työryhmää.
Nyt myös verovirkamies Hetemäki joutuu kertomaan kansalle mitä eläkefarssissa oikein tapahtui, koska hänen esimiehensä Jyrki Katainen (kok) ei sitä tee.
Kolmikantainen eläketyöryhmä epäonnistui työssään täydellisesti. Viime viikon maanantaina järjestöpomot tulivat Kesärantaan tyhjin käsin.
Valtiontaloudesta vastaava ministeri Katainen oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Porvarihallitus aikoo teettää nipun uusia raportteja ja pohtii kuukauden, mitä tehdä.
Samana päivänä ylijohtaja Jukka Pekkarinen esitteli julkisuuteen valtiovarainministeriön luultua kurjempia kestävyysvajelaskelmia. Pari päivää myöhemmin toinen valtiosihteeri Raimo Sailas puhui televisiohaastattelussa eläkepettymyksestä ja toisti valtiontalouden karmaisevat madonluvut.
Kataista ei näkynyt.
Virkamiehille on nähtävästi delegoitu kansantalouden ankarasta haasteesta käytävä yhteiskunnallinen keskustelu. Kuin puheena olisi jokin arkinen, tekninen hallintoasia.
Vaikutelma sopii hallituksen linjaan, jossa vaikeita asioita sysätään vaalitappion pelossa seuraavan hallituksen syliin.
Jussi Rosendahl
Mutta missä on J.K...!!!??
Erään iltapäivälehden eräs kolumnisti kutsuu näitä broileripoliitikkoja kauppakamarijolpeiksi, eikä nimitystä voi vääräksi väittää. Katainen väistelee selvästi julkisuudessa esiintymistä, koska kerrottavana on vain huonoja uutisia. Voi tukka mennä sekaisin ja imagoon tulla tahra varsinkin, kun Euroopan parhaan valtiovarainministerin nimitys on jo kovasti haalistunut. Tosin Katainen on hätkähdyttänyt sellaisilla ulostuloilla kuin ihmisten leimaamisen luusereiksi, jos nämä jäävät eläkkeelle ennen 63-vuotispäiviä. Se onkin sitten ainoa asia, jonka Katainen on lausunut.
Kaiken taustalla tietysti häärii Häkämies, tuo Kokoomuksen likaisentyöntekijä. Juonittelut ovat täydessä käynnissä ja vaalivalmistelut matkalla. Marja Tiurasta en nyt viitsi mitään sanoa, koska hänen "asiansa" on kesken. Kokoomuksen kerma on sälyttänyt virkamiehille ikävien asioiden kertomisen. Sen sijaan toimettomuus ikävien asioiden hoitamiseksi kertoo selkärangattomuudesta ja vastuunpakoilusta. Tällaisia poliitikkoja ei kenenkään pitäisi äänestää. Vaikka Iiro Viinanen ministerikautenaan tekikin joitakin asioita, jotka eivät varmaankaan menneet kaikkien sääntöjen mukaan, tuntuu hän kuitenkin henkilöltä, jolla oli selkäranka.
Nyt pankkiin sijoitusneuvojan ohjeita saamaan,miten sen korotuksen käyttäisi.
Miksi eläkkeesi olisi pitänyt nousta enemmän? Elinkustannusten nousu oli viime vuonna kutakuinkin 0%. Saat edelleen samat asiat eläkkeelläsi kuin viime vuonna.
Jos tilanne olisi toinen, kuten 70-luvulla, jolloin inflaatio oli jopa 20%(~elinkustannusten nousu) hujakoilla. Oisitko tuolloin ollut iloinen lähes 20% eläkekorotuksesta? Veikkaanpa että olisit ollut. Ikävä kyllä myös noin suuren korotuksen jälkeen et olisi eläkkeelläsi saanut yhtään enempää kuin edeltävänä vuonna...




1