Äänestykset puhemiehistä pitäisi muuttaa avoimiksi

09.02. - 09:30 (Luotu: 09:07)

Eduskunnan puhemiehen vaalista on nyt viikko. Yhä vain pähkäillään, ketkä oikeastaan äänestivät puhemies Sauli Niinistön (kok) valintaa vastaan.

Todennäköisesti kaikki muut ryhmät rkp:tä lukuun ottamatta menivät jossakin määrin hajalle. Muutama kokoomuslainenkin saattoi jättää toisenlaisen suljetun lipun kuin oli odotettu.

Jotta moiselta ajojahdilta päästäisiin, pitäisi puhemiesvaalikin tehdä julkiseksi. Miksei tätäkin vaalia voitaisi käydä nappia painamalla? Äänestyskartasta sitten näkyisi, kuka on sanonut jaa ja kuka ei.

Eduskuntaryhmät ovat joissakin asioissa olleet aloitteellisia ja tehneet yhteisiä aloitteita. Olisiko tässä nyt säännösten muuttamisen paikka?

Monet ovat viikon mittaan ihmetelleet myös sitä, miksi äänestyksestä on noussut moinen kohu. Demokratiassahan asiat ratkaistaan vaalilla. Enemmistön saanut saa tehtävän. Ratkaisun jälkeen olisi syytä panna pulinat poikki.

Niinistö sai enemmistön hyväksytyistä äänistä. Voitto oli täpärä, mutta voitto kuitenkin.

On totta, että puhemiesvaalissa pätee vanha sopimus. Paikat on läänitetty vaalituloksen mukaan. Muut kunnioittavat sitten kunkin ryhmän valintaa ja äänestävät sen mukaan.

Kun ryhmät sitten vauhkoontuivat, olisi varmaan ryhmänjohtajillakin syytä miettiä, miten hyvin ryhmä pelaa ja luottamus pitää.

Kaikkineen alkaa tuntua, että paljon melua aika vähästä.

Kirsti Pohjonen

Helsinki

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti