Suomalaisille vanhainkoteja Thaimaahan?

28.01.2010 - 23:11 (20:24) - Kommentit: 31

Thaimaa-vaihtoehdossa yhteiskunnan säästö on vuositasolla 30 000 euroa vanhainkotipaikkaa kohden. Pirkanmaalaisten kohdalla säästö olisi jopa noin 70 000 euroa vuodessa per vanhus. Kuva: Anitta Vuorisola

Kohta on aika perustaa vanhainkoteja ja palveluasuntoja sinne, missä on työvoimaa, hyvä hoitokulttuuri ja alhaiset kustannukset.

Eurooppa on vanheneva ja näivettyvä maanosa. Osuutemme maapallon väestöstä laskee 12 prosentista seitsemään prosenttiin vuosisadan puoliväliin mennessä.

Nykyisen vanhusten huoltosuhteen säilyttämiseksi maanosamme väkimäärän pitäisi kaksinkertaistua miljardiin asukkaaseen vuoteen 2050 mennessä. Niin ei tietenkään käy.

Suomessa yli 65-vuotiaiden osuus kaksinkertaistuu 50 vuodessa 0,8 miljoonasta 1,8 miljoonaan. Tuetun palveluasumisen ja laitospaikkojen tarve tuplaantuu jo parissa vuosikymmenessä, vaikka kuinka vahvistamme vanhusten kotihoitoa.

Laitoksia voidaan aina pykätä, jos on veronmaksukykyä, mutta hoitajia ei saa rahallakaan, ja heidän määränsä pitäisi vähintään tuplata.

Hoitotarpeen tyydyttämiseen ei ole vain yhtä reseptiä. Tuottavuutta on parannettava. Avohoitopainotteisuus on oikea linja. Koulutuspaikkoja on saatava lisää hoitoaloille. Hoitohenkilökunnan saamiseksi tarvitaan myös aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa.

Nämä toimenpiteetkään eivät pitkässä juoksussa riitä.

Kohta on aika perustaa vanhainkoteja ja palveluasuntoja sinne, missä on työvoimaa, hyvä hoitokulttuuri sekä alhaiset investointi- ja elinkustannukset.

On helppo löytää maita ja kulttuureita, jotka ovat meitä paljon pitemmälle kehittyneitä vanhusten kunnioittamisessa. Agraariyhteiskunnan sukupolvien pihapiiriasuminen on meillä historiaa, johon ei näköjään ole paluuta.

Tuotannollinen työ on pitkään siirtynyt lähinnä Kaukoitään. Samalla suunnalla voidaan hoitaa myös meitä eurooppalaisia. Se tulee sitä välttämättömämmäksi, mitä pitempään vitkastellaan aktiivisen maahanmuuttopolitiikan kanssa.

Joku voi arvella, että me tulevat vanhukset emme halua muuttaa eläkevuosiksi vieraisiin kulttuureihin. Valtaosa ajatteleekin varmasti näin.

Tilanne kuitenkin muuttuu koko ajan. Elämme entistä pitempään ja aktiiviaikamme jatkuu. Nykyiset kolmekymppiset ovat jo Kaukoidänkin kolunneita reppumatkailijoita siinä, missä heidän vanhempansa pörräsivät Euroopassa.

Moni suurten ikäluokkien edustaja viettää jo pitkiä aikoja vaikkapa Thaimaassa. Kulttuuri on tuttu. Ilmasto on ihanteellinen, jos pitää lämmöstä. Kaduilla ei tarvitse liukastella. Hankeen paleltumisen vaaraa ei ole. Palvelut pelaavat ja eläminen on merkittävästi Suomea edullisempaa.

Vaihtoehto on toki Espanjakin, kymmenien tuhansien suomalaisten peruskohde. Sää on sielläkin omaamme parempi, mutta elinkustannukset selvästi Kauko-itää kalliimmat.

Myös yhdistelmä on mahdollinen: talvi vietetään lämpimässä ja kesä kotimaassa.

Entäpä kielikysymys. On epätodennäköistä, että ryhtyisimme opiskelemaan thaita tai indonesian eri murteita. Käytännössä on varauduttava siihen, että hoitokielinä ovat englanti, osin tulkaten, ja suomi. Suomalaisille hoitajillekin työ erilaisissa ympäristöissä voi tuoda vaihtelua.

Tulevina vuosikymmeninä kielikysymys ei enää ole suuri ongelma. 1960-luvulla ja myöhemmin syntyneillä englanti on luonteva käyttökieli. Monelta muultakin arkiasiat hoituvat englanniksi.

Merkittävä kysymys on, voiko suomalainen yhteiskunta, kunnat mukaan lukien, tukea hoitoa, joka ei joka sekunti tapahdu nykyisillä kotimaisilla kielillä. Veikkaan, että tulevaisuudessa kyllä.

Kysymys on vapaaehtoisuudesta. Kaikkien suomalaisten perusoikeus on saada hoitonsa kotimaassa. Mutta halukkaille on tarjottava myös toinen vaihtoehto.

Valtion ja lainsäädännön on tulevaisuudessa oltava entistä joustavampia. Yksilöllisille ratkaisuille on annettava tilaa etenkin silloin, kun ne eivät sodi kenenkään perusoikeuksia ja oikeusturvaa vastaan ja ovat kansantaloudellisesti perusteltuja.

Tänä päivänä vanhainkotien käyttökustannukset ovat Suomessa keskimäärin 126 euroa hoitopaikkaa kohden vuorokaudessa. Pirkanmaalla luku on vielä merkittävästi korkeampi, 227 euroa.

Thaimaassa vanhainkodin hoitopäivän hinnaksi saadaan alle kolmannes Suomen keskihinnasta eli noin 40 euroa. Tällä hinnalla voidaan henkilökunta vielä tuplata, tarjota vanhukselle oma 30 neliön huone ja maksaa laitosinvestointi kahdeksassa vuodessa.

Tehostetun palveluasumisen vuorokausikustannus on Suomessa 92 euroa. Vastaavalla tavalla tuettu asuminen voidaan Thaimaassa hoitaa kolmasosalla Suomen kustannuksista.

Thaimaa-vaihtoehdossa yhteiskunnan säästö on vuositasolla 30 000 euroa vanhainkotipaikkaa kohden. Pirkanmaalaisten kohdalla säästö olisi jopa noin 70 000 euroa vuodessa per vanhus.

Ehkäpä yksi vuosittainen tonnin edestakainen lentolippukin tuntuu näillä säästöillä kohtuulliselta. Pitkäaikainen oleskelu on myös ympäristön kannalta kestävämpää kuin lyhyet pyrähdykset.

Jos vaikkapa 10 prosenttia tulevista yli 65-vuotiaista hoidattaisi itsensä vuonna 2030 Thaimaassa (tai vastaavassa maassa) niin, että verovaroista korvattaisiin hoitopäivän hinta, olisi yhteiskunnan säästö nykyrahassa noin 200 miljoonaa euroa vuodessa.

On veronmaksajien etu tukea niitä ikäihmisiä, jotka haluavat tulevaisuudessa valita ulkomaisen hoitovaihtoehdon.

Sosiaaliturvamme on asumisperusteinen: sidoksissa kotipaikkaan. Vain eläkkeen saa mukaansa. Tukia ei nyt voi käyttää ulkomailla, etenkään Euroopan ulkopuolella. Esimerkiksi Hollannissa kyllä tuetaan senioriasumista ulkomailla.

Lainsäädäntöä on uusittava. Asuinpaikkaan perustuvaa sosiaaliturvaa on joustavoitettava.

Sosiaalietuuksien saamisen myös EU:n ulkopuolella tulee olla mahdollista. Myös kuntien on voitava hankkia hoivapalveluja - palveluasumista ja laitoshoitoa - Suomen rajojen ulkopuolelta.

Kätevintä on edetä palvelusetelin avulla. Vanhuksen on tulevaisuudessa voitava käyttää palveluseteliä myös ulkomailla. Myös omaishoidon tukea on voitava käyttää ulkomailla.

Itsestään selvää on, että hoidon tason on täytettävä meikäläiset laatukriteerit. Sen on oltava palvelusetelin saamisen ehtona. Tässä suhteessa kotimainen käytäntö voidaan laajentaa ulkomaille. Setelin arvo voidaan suhteuttaa kohdemaan kustannustasoon.

Antti Mykkänen

Kirjoittaja on helsinkiläinen valtiotieteen maisteri.

Kommentoi Kerro kaverille
Messenger Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 
31 kommenttia
1

Kyllä kait nyt Suomen velvollisuus on tarjota vanhustenhoitoa ihan kotimaassa sitä tarvitseville? Itse en ainakaan haluaisi lähteä johonkin "kehitysmaahan" hoidettavaksi?
2
Ehkäpä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksetkin voitaisiin perustaa sinne missä on työvoimaa, hyvä hoitokulttuuri sekä alhaiset kustannukset...?

Lisänä kyseisessä paikassa voisi olla vielä samankaltainen kulttuuri kuin lähtömaassa, jonka vuoksi vältyttäisiin kulttuurien yhteentörmäyksiltä. Tällaiset paikat olisivat myös hyvin todennäköisesti lähempänä lähtömaata kuin Suomi, joten tp-hakijoiden kotimaan matkailukin onnistuisi näppärämmin. Myös hiilijalanjälki olisi huomattavasti pienempi ja luonto säilyisi paremmin.

Asiassa on pelkkiä hyviä puolia. Päättäjät herätys!
3
Ihan järkevä ajatus. Miksi täällä kylmässä pitäisi väkisin pitää vanhuksiamme, kun he voisivat nauttia viimeisistä päivistään paremman palvelun, että etenkin ilmaston alueilla?

Mielestäni nykyinen palvelumalli on jokseenkin diskriminoiva jos henkilö haluaakin mittavan työuran jälkeen siirtyä ns. paremmille vesille, eikä näivettyä täällä synkässä ja kylmässä maassa. Eläke hänelle toki jo kuuluukin, mutta minkä palkinnon hän saa kun ei ole käyttämässä jo maksamiaan palveluja? Ei mitään. Tätä voitaisiin aivan hyvin tukea esim. jollain nimellisellä 100 euron kuukausisetelillä, jolla saa esim. Thaimaasta hommattua itselleen melkein kokopäiväisen taloudenhoitajan, joka hoitaa talon siivouksen ja esim. kaupassakäynnit yms. Tähän kun lisätään esim. omakotitalon vuokra, noin 200-300 euroa kuukaudessa, niin pienempikin eläke riittää mainiosti mukavaan elämiseen, ruokamenoista kun selviää helposti alle 300 euron kk-menoilla, eli kaikkinensa elämä ei tule tonnia enempää maksamaan vaikka vähän virkistyshammastakin kolottaisi.

Thaimaassa on jo riittävästi hoitohenkilökuntaa, joten tuskin kannattaa kauheasti viedä täältä Suomesta pieniä resurssejamme, että monesti kankeita tapojamme sinne sotkemaan asioita. Helppo kuvitella mielessään miten siinä menee useampikin asia törmäyskurssille eri tapojen, että kulttuurien kesken kun vääränlaisia täti-ihmisiä viedään Thaimaan lämpöön päällepäsmäreiksi.

Thaimaa on sinänsä sopiva maa näille palveluille, että se on jo nyt yksi johtavista hoito- ja terveysmatkojen kohdemaista juuri toimivan kaupallisen hoitoinfrastruktuurin, että inhimillisen kustannustasonsa johdosta. Lisäksi ilmasto on aikalailla ihanteellinen, samoin palvelukulttuuri, että virkistysmahdollisuudet, että aktiviteetit.
4
Raha valuu ulkomaille ja työpaikkoja katoaa.
5
Perustetaan samalla vastaanottokeskuksetkin halvan työvoiman maihin, missä on hyvä hoitokulttuuri ja alhaiset kustannukset. Luontokin kiittää kun hiilijalanjälki jää pienemmäksi.
6
Suomi on suurinpiirtein isännätön maa, jossa kaikenmaailman nyhtäjät ja välistävetäjät vievät kaiken. Pieni ryhtiliike olisi paikallaan ja pidettäisiin vähän oman maankin puolta. Asiat paranevat sille tasolle että olisi tulevaisutta, eikä tarvitsisi haihatella mihinkään muualle toisten riesaksi.
7
Jos Kauko-Idästä ei saa tulla tänne hoitoalan töihin, niin päästäkää vanhukset sinne paremman ja halvemman palvelutason maihin. Oma tyttöni oli joskus Bangkokissa sairaalassa, enkä sellaista palvelua, tai laatua saa rahalla ainakaan Suomesta.
Uskon, että usea muukin nykyisistä viisikymppisistä on eläkeläisenä valmis muuttamaan ainakin osaksi vuodesta halvemman kustannustason maihin. Näin riittää pienempikin eläke hyviin eläkepäiviin. Ihan riippumatta siitä, tukeeko valtio sitä, tai ei.
Huoltosuhteemme on muutaman vuosikymmenen jälkeen sellainen, että tälläisiä uusia, loistavia ajatuksia on aivan pakko ottaa käyttöön. Raha ei yksinkertaisesti riitä tällä kustannustasolla.
8
Asuntolaiva ja hoiva&miehitys aasiasta.
9
Loistavaa!
Minä ainakin lähden lennossa, jos tälläinen mahdollisuus tulee!
Nykyiset vanhusten "hoidot" tässä maassa on niin järkyttävällä tolalla, että mikä tahansa on parempi vaihtoehto! Ja mikäs sen mukavampaa, kun kolottavia luita pääsisi lämmittämään Thaimaan lämpöön!

Hoitajat käy kippaamassa lääkkeet kitusiin ja pistämässä insuliinit vauhdissa. Kaikki pyritäään hoitamaan viimeiseen asti kotona, on "niin inhimillistä", kun saa pysyä tutussa kodissa mahdollisimman pitkään.
Tosiasiassa odotetaan, että vanhukset kuolevat yksinäisinä omissa kämpissään, eivätkän kuluta kalliita laitospaikkoja..
Dementikotkin asuvat yksin kodeissaan, joita eivät edes kodeikseen tunnista. Vähintään viikottain on joku heistä kadoksissa, toiset löytyvät ajoissa, toiset ei...
10
Työttömät, sairaat, juopot, syrjäytyneet, lapset, vammaiset ja vanhukset Thaimaahan hoitoon kyllä, hyvä idea, ja miksei sitten koko muu maakin saman tien. Harvoin nuo Thaimaasta lomalta palanneet ovat kovin tuskaisen näköisiä vierailunsa jäljiltä.

Metsurit jäisivät tänne harventamaan metsiä muutaman kuukauden tuureissa. Presidentti Paavo johtaisi 110 vuotiaaksi ns. vanhaa valtakuntaa Keminmaalta.

Hiton kylmää täällä on, ei luonnonrikkauksia, pimeää puolet vuodesta, korkeat hinnat ja verot, pitkät etäisyydet, töykeitä ihmisiä ja arvaamaton öykkäri-jättiläinen itänaapurissa.

Thaimaassa voisimme perustaa Phuketin viereen Suomi nimisen keskisuuren kaupungin, asukasluku 5 miljoonaa.

Hiilijalanjälkikin pienenisi melkoisesti, kun pitkän matkan lennot ja talojen lämmitystarve vähenisi.
Ja olisi Kiinaan ulkoistetut tehtaatkin melko paljon lähempänä kotia Thaimaassa.

Että on tässä ideaa.
11
: )

No hei, eihän meidän (Suomi) tarvitse muille maille mitään perustaa. Mitä järkeä siinä on?. Thaimaa varmaan on itse kiinnostunut perustamaan palvelutaloja omille mailleen, jos kiinnostaa.

Kukahan tyyppi tuokin kirjoittaja oikein on?
12
Paras idea aikoihin, koskien suomalaista vanhustenhuoltoa.
13
Täytän tänä vuonna 65 vuotta. Olen viettänyt Thaimaassa talvet 5-vuotta. Olen invalidi joka tarvitsee toisten apua jopa viikottain. Minulla on täällä henkilökohtainen avustaja jonka palkan maksan itse. Olen päässyt myös näkemään sitä kunnioitusta mitä osoitetaan vanhuksia kohtaan. Koko suku tulee tarvittaessa auttamaan vanhusta hänen selviytymisestä päivän askareista. Vanhusta hoidetaan kotona niin kauan kuin se on mahdollista. Suhtautuminen vanhuuteen on aivan eri luokkaa kuin kotisuomessa. Ihmisillä on ennakkoluuloja Thaimaan terveydenhullosta. Tosiasiassa se on todella hyvää. Itse maksavana sairaudenhoitokuluni ovat pienemmät kuin kotimaan omakustannus. Jos vanhus tuntee olevansa yksinäinen kotimaan hoitolaitoksessa, sitä yksinäisyyden tunnetta en pode täällä. Thaimaan kieltä en osaa kuin muutamia yksinäisiä sanoja. Thaimaalainen oppii aika nopeasti suomenkielen perussanat. Toivotan yksinäisiä ihmisiä tulemaan tutustumaan maan oloihin muuanekin kuin turistikeskuksiin. Täällä on jo suomalaisia rakentajia ja suomalaisten määrä lisääntyy koko ajan. Täällä on hyvä viettää vanhuudenpäiviä. Viisumiasiat ovat vielä tällä hetkellä vähän hankalia, mutta kyllä niidenkin kanssa pärjää.
14
Onpa taas kerran aivan uskomattoman naivi kirjoitus! Varma signaali Aamulehden näivettymisestä....
15
Ajatus erinomainen. Valtiovalta toimeen sopimalla Thaimaan kanssa asiasta. Tällä hetkellä vaikeinta on muuttuva viisumikäytäntö. Tietysti toiminta perustuu siihen, että ne vanhukset,jotka omalla kustannuksellaan haluavat hoitoon sopivat siitä kunnan kanssa joka hoitaa tarvittavat luvat oleskeluun. Vanhukselle tulee huomattavasti halvemaksi hoidattaa itsensä omalla kustanuksella kuin nykyinen vanhainkodin hinta 82% tuloista. Onneksi kaikki eivät ole valmiit lähtemään kokeiluun. Itse olen
16
Hyvä ajatus kertakaikkiaan. Mitäpä täällä kylmässä kärsimään. Minä voisin lähteä heti, ensin vaikka töihin ja sitten hoitoon, kun en enää jaksa tehdä töitä. Siellä varmaan eläisi hyvin silläkin eläke karttumalla, mitä mullekin on luvassa (n.500 e/kk)
Terveisin Työtön Perushoitaja 52 v.
17
Aivan loistava idea! Tätähän pitää ehdottaa myös omille vanhemmille (enkä tarkoita tällä sitä, että heistä olis päästävä eroon!)
Lämpöä luille ja motivoitunut, osaava henkilökunta. Paljon parempi vaihtoehto tämä on kuin suomalainen vanhainkoti, mihin esim. äitini ei halua mistään hinnasta!
18
Ehdotin samaa kesällä Hämeen Sanomissa, josta maisteri Mykkänen lienee juttunsa kopsannut.

Tosin minä ehdotin Kanarian saaristoa, joka on Espanjan aluetta ja siis EU:ta.
Matkakin Kanarian saarille on suht lyhyt, joten sukulaisten on helpompi kyläillä.

Ilma on leudompaa, kuin Thaimaassa.
Espanjassa on krooninen työttömyys, nytkin 20 % ja Teneriffalla 26 %.
Kustannustaso halvempi, kuin Suomessa.

Vanhuksia vielä arvostetaan Espanjassa ja vanhusmäärät ovat myös kasvussa.

Suomen syntyvyys on vielä 1,8 lasta/ nainen, kun Japani ja Italia on 1,25 L/N ja Saksa 1,4.
Espanjan syntyvyys on keskimääräistä EU-tasoa, eli alhainen.

Kuolemme siis sukupuuttoon, mutta sitä ennen väestöräjähdys täyttää paineellaan koko Euroopan.

Thaimaata en suosittele vanhuksille, sillä maa tulee olemaan tuleva nälkämaa.

Väestöräjähdyksen nopeus on n 7 milj lisäihmistä Maailmaan joka kuukausi. Kuolleet on tuosta jo poistettu.
19
Sodan jäkeiset polvet ovat maksaneet omat eläkkeet ja edellisen polven eläkkeet.
Palkan päältä on otettu eläkematematikkojen määrittämän %:n mukaan.

Miten on nyt uusien polvien laita kun opiskelevat ja bilettävät 10 vuotta pidempään - saavatko eläkkeensä.

Toisaalta EK pöllii niitä rahoja ei vie tänävuonnakaan kuin 1 mjd€ rahastoista ja sitten Kelamaksun ja vielä tukkusasti vakuutusyhtiöiltä asiakaspalautusta.
Ehkä nämä pitäisi ensin korjata.

Joten siis meillä on kyllä rahaa kaikkien vanhusten hoitoon.
Kysyn vaan kelle tulisi nuo Thaimaan hoidosta säästyneet rahat. Veronalennuksilla on jo nyt monesti lihotettu suurempituloisten pottia.
20
Surullista luettavaa.

Surullista sen vuoksi, että tämäkö on hienon länsimaisen järjestelmämme lopputulos. Mihin on kaikki se valtava työ, jonka edelliset sukupolvet ovat vuoksemme nähneet, valunnut?

Olemmeko raataneet vuosikymmeniä, vain saadaksemme isomman taulutelevision, uuden citymaasturin joka kolmas vuosi, 20 kg ylipainoa, diabeteksen, alituisen ähkyn, tuhansia heitteillejätettyjä vanhuksia ja jatkuvan halun paeta täältä pois?

Olen samaa mieltä, että nyt olisi aika päättäjien herätä, mutta kaiken ulkoistaminen Kiinaan ja Thaimaahan ei ole ratkaisu - se on pakoa ja kykenemättömyttä myöntää, ettei tämä olekaan enää se kauan kehuttu hyvinvointivaltio, jota ehkä se sotien jälkeen hetken oli.

Materiaali- ja tehokkuuskeskeinen politiikka, amerikkalainen ahneusunelma ja itsemme altistaminen globaalien markkinoiden käsiin, ovat muun muassa syitä, joilla maastamme on tapettu toimivat kylät, vanhusten mahdollisuus asua kotipiirissään ja -kylässään, ja hilattu työn hinta niin korkealle, ettei meillä itsellämme ole enää varaa siihen.

Joku viisas poliitikko voisi vaikka aloittaa sillä, että hilaisi alv:n 100-300%iin kaikilta muilta paitsi peruskulutushyödykkeiltä, ja palkkaisi noilla rahoilla lisää hoitajia vanhuksille. Kun (turhat) kulutustavarat ja liikenne kallistuisivat reilusti, se lisäisi vanhojen tavaroiden kierrätystä, laadun arvostamista, käsityöläisyyttä, lihasvoimin liikkumista, yksinkertaista elämää, paikkallista toimintaa, elävöittäisi kyliä ja palauttaisi meidät hieman ajassa taaksepäin.

Terveysmenotkin voisi varmaan puolittaa - laadun olennaisesti kärsimättä - jos lopettaisimme uskon jokaiseen pillereiin, sallisimme yhteiskunnassamme arvokkaan kuoleman ilman sen keinotekoista pitkittämistä ja lisäisimme sairaaloihin empatiaa tekniikan sijaan.

Eli keinoja kyllä on, mutta kukapa sitä nyt viitsisi uudesta plasmatelevisioistaan luopua naapurin mummon tähden.

Suomesta on tullut kaikinpuolin melko kamala maa asua, ja huomaamme sen, kun vertaamme sitä Thaimaahan. kaikessa köyhyydessään ja kurjuudessaan, he ovat kuitenkin paljon meitä onnellisempia. Sitä me oikeasti kaipaamme.
21
PITKÄSTÄ AIKAA äärettömän hyvä juttu

mutta , esim., Thaimaaseen pitäisi mielestäni lähettää vanhuksien lisäksi myös työttömiksi tuolloin jäävät suomalaiset vanhustenhoitajatkin

niin saisivat mummot ja papat suomenkielistä hoitoakin tuolla

ja säästyneillä rahoilla valtio kustantaisi vanhusten omaisille yhden (1kpl) edestakaisen lennon tuonne per vuosi jotta edes kerran vuodessa näkisi mummoo ja pappaa

(yksinhän he kai tuolla koukkuniemessäkin pääasiassa makoilevat)
22
Unelmoidahan saa, mutta toteutus MAHDOTON. Ensinnäkin maassa on 65milj.as. Jo nyt liikaa ihmisiä. Ja valtavat jäte yms. ONGELMAT jo nyt. Niitä ei pystytä ratkaisemaan. Mietitty jo monta vuotta. Esim. ei yksiössä voi asua kymmentä henkilöä.Siellä luonto ei kestä enempää "falangien" tuomaa rasitusta. Männävuanna oli intialaisessa lehdessä ilmoitus: Mopo rotkoon, kymmenen kuali. Ja kyllä siellä suomalaisen pinna kiristyy kun joutuu asuun ahtaasti, ja vettä tulee poal vuotta reippaasti.
23
Oikeastaan onko mitään järkeä ylipäätään asuttaa näin pohjoista, elämiselle huonosti soveltuvaa aluetta. Muualla on halvempaa ja mukavampaa.
On aika korjata esi-isien aikoinaan tekemä virhe.
Myydään Suomi halukkaille, jaetaan rahat ja muutetaan muualle.Rahat riittäisi leppoisaan elelyyn vaikkapa juuri Thaimaassa.Tehköön ostaja Suomesta vaikka suuri luonnonpuisto.Tai mitä vaan, eihän se enää meille kuuluisi.
Hiilijalanjälki olisi moninkertaisesti pienempi eikä tarvitsisi itse ratkoa yhteiskuntaongelmia, sen kun eleltäisiin vaan.
24
Kiitos, jos nyt vielä muista mistä oli kysymys, kun sivu avautui vasta useamman minuutin kuluttua.
Vanhat Taimaahan, niinhän se oli?
Meidän 7-kymppisten puolesta jää vain yksi kysymys, koska näitä siirtopaikkoja voi anoa. Hyvä ajatus, onhan maailmasta tulossa muutenkin aika globaalinen. Meidänkin siivouksen hoitaa Filippiläiset pojat ja hyvin.
bhe
25
Itse pidän auringon paisteesta ja ympärivuotisesta kesämökkiasumisesta. Siksi viihdyn Thaimaassa mainiosti. Ihmisten hymy tarttuu toisiinkin.
26
Ikääntyneet ihmiset kaipaavat kaikista eniten läheisiään, lapsiaan ja lapsenlapsiaan, jotka usein asuvat kaukana. Thaimaseen muuttaessa välimatka edelleen kasvaisi. Entä kun äkillinen sairastuminen; aivoinfarkti, sydämen vajaatoiminnan paheneminen, pakottaisi sairaalaan. Omaisten olisi helppo lennähtää katsomaan vuorokauden varoitusajalla. Oma toiveeni on aina ollut asuminen omassa kodissa niin pitkään kuin mahdollista, vaikka loppuun saakka.
Ko. jutussa ei taideta puhua oikeasti huonokuntoisita ihmisistä, jotka eivät edes lentomatkaa kestäisi vaan hyväkuntoisista eläkeläisistä, jotka haluavat nauttia olostaan mahdollisimman vähällä vaivalla.
27
"tsestään selvää on, että hoidon tason on täytettävä meikäläiset laatukriteerit. Sen on oltava palvelusetelin saamisen ehtona."

Tuohon tasoon ei paljoa tarvi. Täällä makuutetaan vanhukset omissa paskoissaan ja rahat syydetään hyvinvoinnin tuhoamiseen.

Oma tavoitteeni on päästä tästä demarien tuhoamasta maasta kuolemaan jonnekkin muualle arvokkaasti.
28
"Ilmasto on ihanteellinen, jos pitää lämmöstä."

Taitaa olla aika nuorta porukkaa, jotka Thaimaahan kaipaavat. Joka kesä Suomessakin, kun lämpötila nousee yli 25 asteen, valitetaan kuumuutta ja vanhusten kuolleisuus lisääntyy. Mitäpä sitten, kun lämpötila onkin 35 ja ilmastoidut jääkaappimaiset talot ovat se toinen vaihtoehto.

Omatkin vanhemmat matkustelivat kuumiin paikkoihin kuusikymmpisiksi asti, mutta sen jälkeen ei ole enää lämpö maistunut vaan ovat talvetkin mieluummin välimerellisissä oloissa.
29
Tulipa todella paha mieli tätä lukiessani. Eikö enää Suomessa löydy sijaa vanhuksille, vaan ne on kiikutettava pois jaloista toiseen maailman ääreen? Se työ kelpasi, minkä teit, mutta sitten sinulle ei ole enää käyttöä. Kiitos.

Kuuntelin tässä yhtenä iltana kuumaa eläkekeskustelua ja kyllä EK:n edustajan ja muutaman kansanedustajan mielipiteistä paistoi, että eläkeläiset ne tämän maan perikatoon vievät. Kun saattavat vielä elää vaikka 100-vuotiaiksi.

Itse olen 63-vuotias juuri eläkkäälle jäänyt isoäiti. En ole koskaan matkustellut ulkomailla, enkä siinä mielessä lisännyt ilmastonhaittoja. Matkustelu ei minua kiinnosta, voin katsoa TV:stä matkaohjelmia ja lukea matkakirjoja. Ne riittävät minulle. Haluan asua Suomessa lasteni ja lastenlasteni lähellä tämän loppuelämäni.

Jos joillekin tällainen järjestely käy, niin ei se minulta ole pois. Olen vain sitä mieltä, että Suomen kuuluu itse hoitaa omat lapsensa ja vanhuksensa.
30
Idea on huomioitu ja kommentoitu Phuket Gazettessa: http://www.phuketgazette.net/news/detail.asp?id=8315
31
Tässä kun asiaa mietin.
Mikä on se este, ettei Kela maksaisi seuraavia tukia myös ulkomaille?
:

-Eläkettä Saavan hoitotuki
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/230801104113EH?OpenDocument

-Eläkkeensaajan asumistuki.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070571
-----------------

Kumpaistakin tukea nauttiessa tuensaajan tulee asua Suomessa. Suomessa asuminen taasen määritellään seuraavasti:

Laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931573

4 § (9.7.2004/635)
Oleskelu ulkomailla

Sosiaaliturvalainsäädäntöä ei sovelleta ulkomaille vakinaisesti muuttavaan henkilöön. Sosiaaliturvalainsäädäntöä sovelletaan kuitenkin edelleen Suomessa asuvaan henkilöön, joka tilapäisesti oleskelee ulkomailla, jos oleskelun voidaan arvioida kestävän enintään yhden vuoden.

Henkilöön, joka toistuvasti oleskelee ulkomailla siten, ettei yhtäjaksoinen ulkomailla oleskelu ylitä yhtä vuotta, sovelletaan sosiaaliturvalainsäädäntöä vain, jos hänen ulkomailla oleskelusta huolimatta katsotaan asuvan vakinaisesti Suomessa ja hänellä on kiinteät siteet Suomeen.
-------------

Joka siis koskenee kumpaakin tapausta.

En ole lakimies, mutta ehkä sellainen sattuu lukemaan palstaa ja kertoo. Onko eläkeläinen, joka oleskelee alle vuoden ulkomailla oikeutettu kumpaiseenkin tukeen???. En nyt ainakaan heti löydä kohtaa, jossa kerrottaisiin, että esim. Asumistukea voidaan maksaa vain Suomeen Suomalaiseen asuntoon.