Reipas siirto Urpilaiselta
04.02. - 22:10 (Luotu: 21:33) - Kommentit: 2
Ex-puoluejohtajan nosto sdp:n avainpaikalle syö Urpilaisen arvovaltaa, mutta se on halpa hinta, jos Heinäluoma saa vauhtia väsähtäneeseen puolueeseen
Sdp:n Jutta Urpilainen halusi puolueensa oppositiopolitiikkaan "rytminvaihdosta" ja istutti edeltäjänsä Eero Heinäluoman eduskuntaryhmän johtoon.
Se oli kieltämättä varsin rohkea ja neuvokas siirto. Eikä sen arvoa vähennä se, ettei Urpilaisella tainnut muutakaan vaihtoehtoa olla saadakseen puolueensa väsähtäneeseen politiikkaan vaalien alla lisää puhtia.
Puolueen kannatusluvut puhuvat puolestaan. Mielipidekyselyissä sdp on tosin saavuttanut keskustan, mutta sen varaan ei voi mitään rakentaa. Asetelma voi muuttua kumpaan suuntaan tahansa sen jälkeen, kun päähallituspuolue on kesäkuussa saanut puheenjohtajansa vaihdettua.
Tämä oli viimeinen hetki tehdä jotain, ja Heinäluoman nosto avainpaikalle voi hyvinkin saada puolueen sisäiset padot murtumaan. Sdp:n ongelmat ovat paikallaan polkevaa oppositiopolitiikkaa syvemmällä. Ennen kaikkea sitä vaivaa rohkeuden ja itseluottamuksen puute, joka on ajanut puolueen pysähtyneisyyden tilaan.
Tilanne on ollut sikälikin onneton, että Urpilainen on kohta kolme vuotta puskenut tuulta päin omin voimin. Tiedä sitten, onko se ollut hänen oma valintansa vai eikö vastuunjakajia vain ole ollut huutoetäisyydellä.
Puheenjohtajavaihdoksen jälkeen Heinäluoma pysyi jonkin aikaa tyylikkäästi taustalla. Vasta viime kaudella hän alkoi hivuttautua etulinjaan, kun muut ryhmän jäsenet hortoilivat ties missä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov vastasi, kun kysyttiin, mutta omia avauksia häneltä ei lohjennut. Eivätkä varapuheenjohtajatkaan ole pahemmin säkenöineet, joten toukokuun puoluekokouksessa on odotettavissa lisää kierrätystä.
Ajan riento on nykyisin niin kova, että oppositiossa puolue jää auttamatta hallituksen jalkoihin, jos sillä on vain yksi kärki. Kovassa myllytyksessä kenestä tahansa on mehut nopeasti puristettu. Lisäksi Urpilaisen uskottavuutta ovat nakertaneet ryhmän ay-miesten ja Erkki Tuomiojan naljailut unelmahöttölinjasta ja vähättelevät puheet ryhmän naisvallasta.
Ehkä naljailu nyt loppuu, kun puheenjohtajakin totesi Heinäluoman tuovan puolueeseen "miehistä osaamista" ja tämä itse lohkaisi, että on hienoa tulla valituksi "kiintiömiehenä" ryhmän johtoon.
Entisenä SAK:n johtajana, sdp:n puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä Eero Heinäluoma on pesunkestävä talous- ja työllisyysmies. Taustansa ansiosta hänellä on politiikan kova ydin hyvin hallussaan, mitä ei ehkä ihan varauksettomasti voi sanoa puolueen puheenjohtajasta.
Ensi vuoden eduskuntavaaleissa keskitytään ilman muuta talous- ja työllisyyspolitiikkaan, ja niissä väännöissä Heinäluoma on kova luu. Urpilaisen kannalta siinä on tietysti se riski, että eduskuntaryhmän vetäjä varastaa koko show'n ja puolueen puheenjohtaja saa tyytyä soittamaan toista viulua.
Se on tosin halpa hinta, jos sdp Heinäluoman avulla onnistuu kampittamaan edes toisen porvaripuolueen ja saa työnnettyä jalkansa valtioneuvoston oven väliin.



1