K(r)eikkaa pukkaa, Rehn
07.02. - 18:51 (Luotu: 18:22)
Kreikalla on ollut usein tietty erityisasema. Se haluttiin jäseneksi EU-perheeseen huolimattomin ehdoin ihan siitä ilosta, että diktatuurista oli maassa päästy 1970-luvulla juuri eroon. Vielä liitettäessä Kreikkaa euroalueeseen 2000-luvun alussa muistutettiin, että Kreikka on sentään demokratian kehto, ja taas luettiin tilejä hiukan läpi sormien.
Nyt uskomattoman 12,7 prosentin vajeen budjettitalouteensa hankkinut Kreikka on lopulta kovan paikan edessä. Palkkoja jäädytetään, eläkeikää nostetaan ja veroja korotetaan jotta päästäisiin lähemmäs euroalueen sääntöihin kirjattua kolmen prosentin rajaa.
Mutta mitä tekevätkään kreikkalaiset saadessaan tavallaan viimeisen mahdollisuuden? Ensimmäisinä menevät lakkoon verotarkastajat, joiden varassa on tilanteen pelastamisen kannalta elintärkeä verojen kerääminen.
EU on jo ottanut Kreikan erityistarkkailuun. Ensi viikosta alkaen päävahtina on talouskomissaariksi siirtyvä Olli Rehn. Hän ei saa enää heittäytyä hellämieliseksi historian nimissä.



1