JSN sahasi omaa oksaansa

10.12.2009 - 21:26 (20:45) - Kommentit: 13

Hyvään journalistiseen tapaan ei kuulu sellainen lähteiden käyttö, joka haiskahtaa poliittisesti tarkoituksenmukaiselta, ja juuri siihen Yle lankesi

Harvoin jos koskaan Julkisen sanan neuvoston päätöstä on odotettu yhtä suurella mielenkiinnolla kuin torstaina, kun neuvosto käsitteli Ylen Silminnäkijä-ohjelmasta tehtyjä kanteluita.

Poliittista kuohuntaa syksyllä aiheuttanut "lautakasaohjelma", jossa rakennusliikkeen väitettiin hyötymismielessä antaneen Matti Vanhaselle korkealaatuista sahatavaraa, sai JSN:ssa dramaattisen ja monella tavalla myös valitettavan loppunäytöksen.

Neuvoston vapauttava päätös oli vain muodollisesti yksimielinen. Rivit repesivät, ja langettavaa päätöstä esittänyt puheenjohtaja Pekka Hyvärinen erosi kesken käsittelyn, eivätkä häntä tukeneet jäsenet osallistuneet lopulliseen äänestykseen.

Asian vatvominen tuskin jää tähän. Ainakin Mikael Jungnerille, jonka kausi Ylen pääjohtajana on päättymässä, kellot soivat jo. Mikäli asia olisi keskustan Timo Kallin käsissä, Jungner saisi lähteä saman tien.

Pääministeriin kohdistunut lahjontasyytös pani keskustassa veret kuohumaan, kun vielä TM-Rakennusmaailma-lehden asiantuntijat syynäsivät Vanhasen talon ja totesivat, ettei sieltä löytynyt Silminnäkijässä mainittua lautaa.

Ohjelmasta vastannut Jyrki Richt sai kuitenkin JSN:n journalistijäsenet ja yhden kolmesta yleisön edustajasta vakuuttuneeksi siitä, että ohjelman toimittaja Ari Korvola oli noudattanut journalistin ohjeita - ainakin riittävästi saadakseen vapauttavan päätöksen.

Seikkaperäisessä vastauksessaan Richt vakuuttaa, että rakennusliikkeen, Nuorisosäätiön ja Vanhasen kytkennöissä jokainen eteen tullut kivi on käännetty. Epäilemättä, mutta samalla itse perusasia, journalistinen uskottavuus ja hyvä tapa, ovat hukkuneet nippelitietojen alle.

Sama tauti näyttää tarttuneen Julkisen sanan neuvostoonkin. Se päätyi tulkintaan, jonka mukaan pääministeriä voidaan syyttää korruptiosta, jos taustalla on yksi luotettavaksi arvioitu nimetön lähde ja riittävä määrä "ei savua ilman tulta" -todistusaineistoa. Mitään kirjallisia todisteita ei ollut.

On tärkeä todeta, ettei Julkisen sanan neuvosto ole tuomioistuin eikä se nytkään ottanut kantaa siihen, onko Vanhanen syyllistynyt korruptioon.

JSN on tiedotusvälineiden itsesääntelyelin, jonka tehtävä on valvoa, että sen jäsenet noudattavat yhteisesti sovittuja, median uskottavuuden ja luotettavuuden takaavia journalistisia pöytätapoja.

Siinä JSN epäonnistui ja tuli samalla antaneeksi uusia aseita niille, jotka haluavat käpälöidä lähdesuojaa.

Hyvään journalistiseen tapaan ei kuulu sellainen lähteiden käyttö, joka haiskahtaa poliittisesti tarkoituksenmukaiselta, ja juuri siihen Silminnäkijä lankesi. Kokeneena journalistina Hyvärinen ei voinut hyväksyä neuvoston tulkintaa, joten hän erosi.

Se on iso menetys JSN:lle, sillä hän pumppasi väsähtäneeseen neuvostoon uusia toiminta- ja itsesääntelymalleja, jotka ovat nostaneet sen arvostusta. Nyt JSN sahasi omaa oksaansa, ja Hyvärisen tasoisen seuraajan valinta voi osoittautua vaikeaksi.

Kommentoi Kerro kaverille
Messenger Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 
13 kommenttia
1

Tilalle vapailla markkinoilla oleva Sunniva Strömnes ja hyvin menee.
2
Silminnäkijän katsoneena kohu ei voi kuin hämmästyttää. Tätä Lautagateksi paisunutta asiaa käsiteltiin vain noin 5 prosenttia ohjelma-ajasta. Varsinainen viesti on tehokkaasti haudattu tuppeensahatun alle.

Hyvärisen eroaminen kesken kokousta, josta ei tule oman mielipiteen mukaista päätöstä... enpä viitsi kommentoida.
3
Minusta JSN ei voinut muutakaan. Kyllä suomalaisessa demokratiassa pitää median uskaltaa sanoa myös pääministeristä pääministerin kannalta ikäviä asioita. Valheita ei tosin pidä levittää, mutta tässä oli kyse rakennustarvikeliikkeen kohtuullisen korkeassa asemassa olevan henkilön valaehtoisesta lausunnosta. Loppu viimein sana vastaan sana, mutta Vanhanen ei halua asiaa tongittavan sen enempää ainakaan virallisesti. Kertooko tämä asiasta jotain? Pienemmästäkin Vanhanen on käräjillä nähty.
4
On outoa jos edes puheenjohtaja ei kunnioita neuvostonsa päätöksiä, vaan esittää lapsellista "minä en leiki enää teidän kaa"-teatteria. Vai oliko hänelle kehittynyt paha "minä olen aina oikeassa, muut väärässä"-syndrooma. Tai sitten hän petaa paikkaa tulevaisuuttansa varten. Näin jälkikäteen katsottuna voidaan tietenkin sanoa, että "hyvä kun lähti", mutta miksi alunperin oli valittukaan kyseiseen tehtävään.
5
Kannattaa muistaa, että Kivistön erottua JSN:n puheenjohtajan paikalta kesti kuukausia löytää ja suostutella ketään hänen tilalleen. Hyvärinen jaksoi puheenjohtajana melkein kaksi vuotta. Mitenkähän kauan kestää löytää uusi puheenjohtaja?
6
AL: Hyvään journalistiseen tapaan ei kuulu sellainen lähteiden käyttö, joka haiskahtaa poliittisesti tarkoituksenmukaiselta, ja juuri siihen Yle lankesi.

Jussi: Hyvään journalistiseen tapaan ei kuulu poliittisesti tarkoituksenmukainen uutissensuuri - vaikka kyse on henkilöstä, josta sittemmin tuli pääministeri.
Kiitos Yle!
Jokainen ministeri tms. johtava poliitikko, jota syytettäisiin korruptiosta, antaisi tutkia asian - jos hänen pussissaan on puhtaita jauhoja.
Vanhanen pystyy estämään asian selvittämisen, mutta hänen jääräpäisyytensä heittää varjon Kallin ym. selityksille, että kyse olis perättömästä ja liioitellusta uutisoinnista.
7
Hatunnoston paikka Pekka Hyväriselle.

Tuskin ketään kiinnostaisi yksityishenkilö Matti Vanhasen tekemiset.

Asetelma, missä yksityishenkilön sana, maine tai tausta, oli se millainen tahansa, on riittävä peruste pääministeri-instituution kaltaisen toiminnan kaatamiseen, horjuttaa todella pahoin luottamusta instituutioihin.

Kuulostaa varsin huolestuttavalta suunnalta minne Suomi on matkalla.
8
Ketä tahansa missä tahansa syytetäänkin, on syytteen esittäjä velvollinen näyttämään syytteen toteen. Sitä ei nyt tapahtunut. En ymmärrä miksi pääministerin olisi tarvinnut mitenkään asiaan reagoida, varsinkin kun poliitikkoja tunnutaan syytettävän kaikenlaisen muun ihmeellisen lisäksi myös herkkähipiäisyydestä.
JSN päätöksineen on pelkkä vitsi.
9
Eli lehdistö voi kuitenkin esiintyä tuomarin
roolissa.
Tällä tavoin saatiin vihdoin kerrottua Suomen kansalle,
että pääministeri on syyllinen,eihän muuhun käsitykseen
voi tulla.
Oikeuskäsitykseni eriää melko lailla tästä.
Tämä on politiikkaa eikä mitään muuta,kilpailijan
mustamaalaamista.
Jääköön siihen arvoonsa,kaikki keinot ovat sallittuja!!
10
JSN alensi koko Suomen median 7-päivää -lehden tasolle. Sääli.
11
AL: Hyvään journalistiseen tapaan ei kuulu sellainen lähteiden käyttö, joka haiskahtaa poliittisesti tarkoituksenmukaiselta, ja juuri siihen Yle lankesi

Juuri näin. Aamulehden viime vuosina harrastama varsin ilmiselvä linja tukea tiettyjä poliittisesti ja aatteellisesti värittyneitä usein paljon lehdessä käsiteltyä moniulotteisempia kysymyksiä osoittaa, että Aamulehti itse valitettavasti harmillisen usein unohtaa tämän hyvän tavan omassa toiminnassaan.
12
Jutun tekotapaa voi ehkä kritisoida: jos on hyvä lähde, paikka ja aika, enemmän ja lisää voi löytää. Muttei jutun motiivia pidä ilman muuta kritisoida. On sillä merkitystä, millainen "kansalaiskunto" maata johtaa. USA:ssa Nixon erotettin "nimettömän" lähteen jutulla metodeista, jotka yya-ajan Suomessa olivat yleisiä. Onko niistä tehty yhtään juttua? Esimerkiksi Marskin Lehdistöklubin kuuntelusta?

Ja miksei "kokenut JSN:n johtaja" seurannut kokousmenetelmiä. Hän käyttäytyi omituisesti, suoraan sanoen, jos suoraan voi jotakin Suomessa sanoa. Minkä lisäksi maan lehdistö voisi hakea esiin juttuja siitä, mitä yya-aikana tapahtui "tiedon lähteille." Eli on korkea aika tulla esiin EU:n takametsän pimennoista.
13
Ulkosuomalainen:
Asetelma, missä yksityishenkilön sana, maine tai tausta, oli se millainen tahansa, on riittävä peruste pääministeri-instituution kaltaisen toiminnan kaatamiseen, horjuttaa todella pahoin luottamusta instituutioihin.
Jussi:
Ei pääministeri-instituutio ole syyllistynyt lautagate-lahjuksen ottoon eikä myöskään pääministeri. Syytös on esitty Nuorisosäätiön puheenjohtajaa vastaan.

Outoa:
Ketä tahansa missä tahansa syytetäänkin, on syytteen esittäjä velvollinen näyttämään syytteen toteen. Sitä ei nyt tapahtunut. En ymmärrä miksi pääministerin olisi tarvinnut mitenkään asiaan reagoida, varsinkin kun poliitikkoja tunnutaan syytettävän kaikenlaisen muun ihmeellisen lisäksi myös herkkähipiäisyydestä.
Jussi:
Todistaja on antanut valaehtoisen sitoumuksen tuoda todisteet oikeuteen. KRP lähtikin jo selvittämään, onko jotain rikosta tapahtunut, mutta mahdollinen lahjusrikos on vanhentunut ja mahdollinen kunnianloukkaus/herjaus on asianomistaja-asia, joten Vanhanen pystyy estämään asian tutkimisen. Yle on ilmoittanut halukkuutensa asian selvittämiseen, mutta se ei voi tehdä tutkintapyyntöä itseään vastaan eikä haastaa itseään oikeuteen.

Olis nuijalla töitä:
Eli lehdistö voi kuitenkin esiintyä tuomarin roolissa. Tällä tavoin saatiin vihdoin kerrottua Suomen kansalle, että pääministeri on syyllinen, eihän muuhun käsitykseen voi tulla… Tämä on politiikkaa eikä mitään muuta, kilpailijan mustamaalaamista.
Jussi:
JSN otti kantaa hyvän journalistiseen tapaan – ei kenenkään syyllisyyteen. Käsitykseen Vanhasen syyllisyydestä tulee siitä, että hän kieltäytyi kommentoimasta Silminnäkijä-ohjelmassa korruptiosyytteitä ja syytöksen tultua julki haluaa estää asian tutkimisen.