Viimeinenkin Nokian vesinäyte todettiin viimein puhtaaksi

08.02. - 22:48 (Luotu: 22:48)

Vesikriisi: Tunnelma Nokian Koskenmäessä oli perjantaina yllättynyt ja epäuskoinen

- Ei voi olla totta!

Nokian Koskenmäessä asuva Arvi Kaukolammi yllättyy iloisesti hakiessaan vettä lähikaupan pihalta. Kaupunki on juuri kertonut, että viimeinenkin alueen vesinäytteistä on todettu puhtaaksi.

Moni suhtautuu kuitenkin uutiseen epäilevästi.

- En ihan vielä sitä usko, tokaisee Juhani Saramies, joka hurautti autolla vedenhakuun Nokian Hasselbackasta.

Tunnelma vedenjakopaikalla on epäuskoinen ja varovaisen optimistinen. Hyvä, jos vesi on puhdasta, mutta ei sitä vielä vähään aikaan uskalla juoda, nokialaiset tuumivat.

- Onhan se hyvä asia, mutta luottavatko ihmiset siihen? Itse olemme käyttäneet vasta kaksi viikkoa kraanavettä, vaikka asumme puhtaalla alueella, taivalkuntalainen Sinikka Öhrling pohdiskelee kauppareissullaan.

Koskenmäen alueelta otettiin maanantaina uusintanäytteitä, koska yhdestä alueen vesinäytteestä oli löytynyt tehokloorauksen jälkeen norovirusta. Perjantaiaamuna varmistui, että näytteet ovat puhtaita.

Lisäklooraus tehosi

Miten sitkeästä noroviruksesta päästiin lopulta eroon?

- Alueella tehtiin lisäklooraus likaisen tuloksen jälkeen. Tarkemmin en osaa selittää, miksi norovirus katosi vasta nyt, vastaa ympäristöterveyspäällikkö Outi Lepistö.

Muita vesinäytteitä ei ole enää tutkittavana. Yhteensä tehokloorauksen jälkeen on tutkittu 25 näytettä adeno- ja noroviruksen varalta ja giardian varalta neljä.

Lepistö uskoo, että näytteitä on nyt otettu riittävästi. Hän ei kuitenkaan vielä kehota asukkaita luopumaan keitetyn tai kannetun veden käytöstä.

- Tiistaina käymme vielä läpi koko verkoston tilanteen ja kaikki toimenpiteet, mitkä on tehty. Sitten harkitsemme, onko tarvetta ottaa vielä näytteitä vai voimmeko ryhtyä purkamaan veden käyttörajoituksia.

Vedenjakelu jatkuu

Lepistön mukaan Nokian vesijohtovedestä otetaan jatkossa seurantanäytteitä. Niiden tuloksia ei kuitenkaan välttämättä tarvitse jäädä odottelemaan.

Kahden viikon varoaika on jo täyttynyt Turuntien eteläpuolisella alueella, ja Haavistossa ja Harjuniityssä se tulee täyteen maanantaina.

Koskenmäessä joudutaan vielä odottamaan, että puhtaaksi todetusta vesinäytteestä kuluu kaksi viikkoa.

Likaantuneilla alueilla vesijohtoveteen lisätään edelleen klooria noin 3 milligrammaa litraan. Veden pH-arvo on 7 eli vähän tavallista matalampi.

- Tätä ylläpidetään siihen saakka, kunnes käyttörajoitukset puretaan. Vedenjakelu jatkuu normaalisti, Lepistö sanoo.

Varusmiehet saavat täyttää kanistereita ensi viikollakin.

Virpi Ekholm

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti