Nokialla ripulia, oksentelua ja vedenkeittoa
30.11. - 22:54 (Luotu: 17:06)
Kaupungin vesiongelma paljastui luultua vakavammaksi, terveyskeskus ruuhkautui
Nokian vesijohtoveden ongelmat paljastuivat perjantaina vakavammiksi kuin aluksi arveltiin. Vesijohtoveteen oli päässyt bakteereita, jotka saivat osan kaupunkilaisista oirehtimaan jopa rajusti. Terveyskeskukseen hakeutui potilaita ruuhkaksi saakka, ja sinne jouduttiin haalimaan lisätyövoimaa. Osalla potilaista oli myös kuumetta.
Vaikka bakteeria sisältävää vettä on lähinnä Etelä- ja Länsi-Nokialla, kaupunki antoi perjantaina varmuuden vuoksi koko kaupunkia koskevan vedenkeittokehotuksen. Herkkäihoisia neuvotaan myös välttämään vesijohtovedellä peseytymistä.
Kehotukset ovat voimassa ainakin viikonlopun yli.
Teknistä jätevettä
Juomaveden ongelmat havaittiin keskiviikkona, mutta niitä pidettiin aluksi harmittomina. Veden virtaussuuntaa oli muutettu, kun kaupunki alkoi ottaa vettä Tampereelta. Putkista irtosi sakkaumia, jotka värjäsivät vettä ruskeaksi. Vedessä oli myös saippuamaisuutta, jonka arveltiin aluksi johtuvan asennustöissä käytetystä liukastusrasvasta.
Perjantain aikana selvisi, että juomaveteen olikin päässyt niin sanottua teknistä jätevettä.
- Jätevedenpuhdistamon venttiili oli joko jäänyt auki tai mennyt rikki ja puhdas vesi ja tekninen jätevesi olivat sekoittuneet. Venttiiliongelman syy ei vielä ole selvillä, kertoi Nokian vesilaitoksen johtaja Juha Menonen perjantaina illalla.
Menosen mukaan tekninen jätevesi on pudistettua jätevettä, jota käytetään jätevedenpuhdistamolla laitteiden, koneiden ja lattioiden pesuun. Puhdistamolla on omat verkostonsa puhtaalle vedelle ja tekniselle jätevedelle.
- Koskaan ennen tekninen jätevesi ei ole päässyt sotkemaan puhdasta vettä, vaikka verkostot ovat yhteydessä toisiinsa, Menonen toteaa.
Keittokehotus voimassa
Nokian juomavedestä on nyt otettu näytteitä, mutta tuloksia niistä ei ollut vielä perjantaina. Näytteitä otetaan myös lauantaina ja sunnuntaina ja samaan aikaan vesijohtoverkostoa huuhdellaan kaiken aikaa.
- Koko kaupunkia koskeva veden keittokehotus jatkuu ainakin maanantaihin, jolloin katsomme tilannetta yhdessä terveystarkastajien kanssa, Menonen kertoo.
Lähdevesi loppui
Puhdas juomavesi nousi perjantaina Nokialla kovaan arvoon. Siitä kertovat Nokian City-Marketin typö tyhjät lähdevesihyllyt. Kun huhut bakteereita sisältävästä ja vatsatautia aiheuttavasta vesijohtovedestä alkoivat iltapäivällä levitä, marketin koko lähdevesivarasto tyhjeni tunnissa.
Lehmussaaren perheessä Hauroisissa kaivettiin illalla esiin iso vesikanisteri, jonka kylässä ollut perheen ystävä Nina Andersson lupasi käydä täyttämässä kotonaan Tampereella.
- Hanavesi ei kyllä haise yhtään pahalta ja näyttääkin normaalilta. Emme nyt juo sitä, mutta ainakin minä aion kyllä peseytyä sillä, perheen äiti Sari Lehmussaari kertoi.
Myös marketin viimeisen puolen litran vesipullon ostanut Inkeri Ikonen oli vielä illalla kuulopuheiden varassa.
- Join aamulla vettä kotitalossani Koskenmäessä, enkä ole tullut kipeäksi. Nyt vettä ei kyllä uskalla enää juoda, hän tuumi.
Tieto kulki hitaasti
Nokian kaupunki levitti veden keittokehotusta perjantaina nettisivujensa ja radion kautta ja muun muassa päiväkoteihin. Ongelma-alueella olevalle Koskenmäen koululle tieto kiiri vasta iltapäivällä.
- Meillä on ollut täällä vatsatautisia, mutta se ei välttämättä johdu vedestä, sillä vatsatautiakin on liikkeellä, pohti koulun kolmannen luokan opettaja Maarit Käppi.
Hänkin oli itsekin juonut vettä päivän mittaan hyvillä mielin. Illalla koululla oli diskoilta, ja silloin vedenjuontikehotus oli jo kiirinyt koululaistenkin tietoon.
Tänään lauantaina kaupunki jakaa pullovettä ilmaiseksi ja säiliöautolla asukkaiden omiin astioihin.
Vatsataudin hoito
Tärkeintä on riittävä nesteen saanti. Esimerkiksi laimeat mehut ja mehukeitot sopivat hyvin.
Apteekista saa ilman reseptiä nestevajauksen hoitoon tarkoitettua Osmosalia sekä aikuisille suoliston toimintaa rauhoittavaa Imodiumia. Särkylääkkeenä voi tarvittaessa käyttää parasetamolia.
Samassa perheessä voi olla eritasoisesti oirehtivia ihmisiä. Lasten ja vanhusten vointia tulee seurata tarkimmin ja soittaa tarvittaessa ensiapuun.
Vettä jaetaan
Pulloja ja astioihinNokian kaupunki jakaa pullovettä ilmaiseksi tänään kello 12 Menkalan kentällä.
Lisäksi säiliöauto kiertää jakamassa vettä kaupunkilaisten omiin astioihin. Tietoja auton reitistä saa vesilaitoksen päivystyksestä numerosta 3118 8338
Päivi Pekkalin





1