Housut lyhenevät, hartiat levenevät, materiaalit kevenevät

14.11. - 12:04 (Luotu: 13.11. - 19:04)

Trendit: Muotimessujen catwalkilla nähtiin vielä runsaasti kultaa ja kimallusta, vaikka paljettien aika alkaa olla ohi

Muotimessuilla ihasteltiin tuttujen merkkien lisäksi Kultaisella vaatepuulla palkitun Tiia Vanhatapion ja mielikuvituksellaan ilahduttaneen Antti Asplundin uusia luomuksia.

Vaikka Helsingin messukeskuksen näytöslava kimaltelikin paljettien loisteesta, ilahduttavan monet merkit olivat jättäneet turhan säihkeen ja keskittyneet tuleviin trendeihin: läpikuultavuuteen, kerroksellisuuteen ja ilmavuuteen. Samoja trendejä on nähty tänä syksynä isojenkin muotitalojen mallistoissa.

- Suomessa ei tulla enää mitenkään jälkijunassa trendiasioissa, tiedonvälitys on niin nopeaa, Urban View'n trendiasiantuntija Antti Rimminen toteaa.

Ensi kesänä korostetaan hartioita, pukeudutaan "poikaystäväbleiseriin", käytetään läpinäkyviä materiaaleja ja näytetään nilkkoja hieman vajaamittaisissa housuissa.

Rimmisen mukaan etnovaikutteet näkyvät seuraavaksi kukkaprintteinä ja kaikkien normaalipainoisten kauhuksi lantiolinja madaltuu ennen kuin se kunnolla pääsi nousemaankaan. Safari-look tulee - taas kerran.

Hittivärejä ovat neonpastellit eli niin kutsutut sorbettivärit sekä nude, denim, beige ja musta.

Vaikka Rimminen ennustaa työkseen trendejä, hän kehottaa malttiin niiden seuraamisessa.

- Ranskassa tehdyt trendiennustukset ovat aina liioiteltuja, jotta toimistot saisivat sanomansa perille. Trendejä ei kannata koskaan seurata orjallisesti vaan omaksua vain ne, mitkä itse kokee mielenkiintoisiksi.

Talven trendit

Hulluttelu, huumori, sekä hyvän ja huonon maun yhdistely.

Etnovaikutteet, folklore, käsityö.

Väreistä harmaan eri sävyt ja vadelma.

Vyötärön korostaminen.

Eeva-Liisa Kiviniemi

Eriika Ahopelto, kuvat

Helsinki

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti