Keikka, osat 23-33

31.07.2010 - 17:33 (07.07.2010 - 13:52) - Kommentit: 4

Kesädekkari 2010, kirjoittanut Marko Leino

Miten Litja tiesi olinpaikan?

Osa 23/33 (julkaistu 21.7.2010)

Litja oli katkaissut puhelun ilmoitukseen, jonka mukaan hän soittaisi uudestaan kun Kuikat lasteineen olisivat Varkaudessa. Kari ei ollut ehtinyt saada vastausta puhelun alussa esittämäänsä kysymykseen, eikä siihen mitä he tekisivät pistoolille ja tavaroille.

Veljekset olivat kantaneet koiran puhelun jälkeen autoon lisättyään raadon ympärille vielä kaksi jätesäkkikerrosta. Kari oli ihmettelyt koiran painoa, joka oli lähellä betonikarhua ja Hannu oli kertonut säkissä olevan ylipainoinen vihikoira. Hannun mukaan Bassetit olivat metka laji, nahkakin roikkui kuin muutamaa kokoa liian suuri huppari ja kuolaa lensi kuin sadettimesta.

"Eipä lennä enää", Kari oli todennut ja lyönyt Hiacen takaoven kiinni. "Kaikesta säkin tiedät."

Kari oli vasta Rautalammen jälkeen alkanut selvittää Hannulle puhelun sisältöä, vaikka pikkuveli ei ollut edes kysynyt. Se oli keskittynyt ristikkoon, heti kun he olivat liikkeelle päässeet.

"Hienosti ajateltu", Hannu sanoi Karin päästessä loppuun.

"Sehän saatana tappo tän Ressun", Kari ärähti.

"Se oli ikäloppu", Hannu selitti. "Tolla ylipainolla voi olla, että se teki tietämättään palveluksen. Onhan tää nätti ajatus vaimoa kohtaan. Se voi ajatella että siellä Ressu juoksentelee korvessa ja elättää ittensä riistalla. Hieno kuva. Etenkin ku vertaa siihen, että mies kertois ampuneensa lemmikin, koska se väänsi tortut tupaan."

Kari mulkaisi Hannua ja repäisi APUMIES-lippiksen tämän päästä. "Tätä sä et enää tarvii", hän sanoi ja sulloi lakin ovitaskuun. "Näköjään rupee päänuppi nakuttamaan."

"Ajattele, mitä lavastus tulee maksamaan. Se on tosi rakkautta. Sulla ei vaan ole tunteita", Hannu tiuskaisi.

"Kyllä mulla on", Kari korjasi. "Tälläkin hetkellä mua vituttaa", hän vilkaisi taas kerran sivupeileihin.

"Mitä sä kyttäät koko ajan?"

"Litja tiesi tasan tarkkaan, missä me ollaan", Kari vastasi. "Jonkun se on laittanu perään."

Hannu nauroi. Kari kysyi, miksi.

"Sä oot alkeellinen", Hannu kaivoi työkännykän esiin. "Se on liittäny tietysti näihin paikannuspalvelun."

"Minkä?" Kari kysyi.

"Se näkee, missä nää kännykät liikkuu. Palvelun saa operaattorilta ja tsekkauksen voi tehdä vaikka tekstarilla. Mut turha maksaa. Mä voisin tehä sen netin kautta vaikka ilmatteeks", Hannu haukotteli. "Iisi biisi."

Kari ei sanonut mitään. Hän tunsi itsensä muumioksi.

Pyssyn voitte pitää

Osa 24/33 (julkaistu 22.7.2010)

Puhelin soi uudestaan, kun Kuikat olivat körötelleet vartin vitostietä ja Hannu tivasi Karilta Latvian rahayksikköä. Kari käski kysyä taikakynältä ja nappasi luurin.

"No niin, nokka on jo kohti etelää. Meni vähän Varkauden ohi, kun mä ilmotin A:lle, että se voi kirjottautua hotellista ulos ja palata rauhallisin mielin mökille", Litja totesi leppoisasti Karin korvaan. "Onko kovasti ruuhkaa Kuopion suuntaan?"

Kari käski katsomaan Tiehallinnon liikennetiedotussivuilta, kun Litja kerran netissä alvariinsa surffaili. "Mua kiinnostaa vaan tän keikan palkkio", hän jatkoi.

"Teillä on murri vielä kyydissä", Litja vastasi. "Työ on kesken."

"Jääkin kyytiin, jos mä en saa selkeetä vastausta", Kari vastasi.

"Sehän on liti", Hannu hörötti vieressä ja raapusti kynällä.

"Lati", Kari korjasi.

"Mitä?" Litja kysyi.

"Latit riviin", Kari sanoi.

"Ne on jo maksettu", Litja sanoi. "Tili löytyy apukuskin kuramaton alta."

Kari kopautti Hannua kylkeen ja näytti eleillä tätä nostamaan mattoa. Pikkuveli totteli, taittui kaksinkerroin ja takaisin pystyyn noustessaan piteli kädessään ruskeaa kirjekuorta. Karin ei tarvinnut pyytää avaamaan. Hannun silmät hehkuivat kuin grillihiilet, kun se ravisteli kouraansa kymmenen sileää satasta.

"Otit aika riskin", Kari sanoi puhelimeen.

"Paskat", Litja vastasi. "Kyllä mä tiesin, ettette te käyttörahoja lähimmän bensa-aseman imuripoletteihin sijota."

"Olis kiva jauhaa paskaa vaikka pitempäänkin, mutta ei sun kanssa", Kari kuittasi. "Mites auto ja pyssy?"

"Auto samaan paikkaan ku viimeksikin", Litja sanoi. "Pyssyn voitte pitää. A halusi päästä siitä eroon. Siinä on nyt paha karma."

"Vai niin", Kari sanoi. "Saaks kysyä yhen jutun. Miksei se vaan haudannu piskiä liiterin taakse? Miks tällanen show?"

"Voisit joskus rimpauttaa Luontoiltaan", Litja sanoi. "Karhuthan olis kaivanut raadon esiin viimestään syksyllä. Se olis ollu vaimolle vähän vaikea selittää, miten kesällä karannut Ressu on kaivanut tassuilla ittelleen kuopan, lapioinut sen umpeen ja jäänyt sinne mätänemään. Ja kaiken tän se olis puuhannut luoti otsassa."

Kari myönsi, että Litjan puheessa oli vinha perä.

"Ai niin. Vielä kaksi juttua", Litja sanoi. "Yksi: saatte pitää kaikki roinat. Kännykätkin."

"Tä?"

"Ja kaksi: tää oli sit tässä. Te ette enää kuule musta", Litja sanoi ja katkaisi puhelun.

Molskis ja loiskis, sanoi säkki

Osa 25/33 (julkaistu 23.7.)

Kuikat olivat kotona vasta kahdelta yöllä. Kari istui sohvalla, joi olutta ja hieroi hartioita. Jo betonikarhun ja Ressun upottaminen Mikkelin ja Lahden välimaaston Varaslampeen, jonka nimeä Hannu oli hekottanut ihan liian kauan, oli saanut selän huutamaan hoosiannaa. Muutenkin touhu oli synkkää. He olivat kantaneet eläimet suolammen rantaan, lempanneet heiluriliikkeellä nallen uppeluksiin. Narulla patsaaseen sidottua Ressua ei tarvinnut tuuppia. Hyvä kun he olivat ehtineet hypätä sivuun, ennen kuin säkki oli suhahtanut lampeen kuin ratakelkka. Molskis ja loiskis, lampi oli ollut taas tyyni.

Viimeisen niitin selkä oli saanut, kun he olivat raahanneet arvolastin autosta asuntoon. Kun Kari oli tyhjän auton Nesteen pihaan vietyään kävellyt kotiin, hän oli köpöttänyt kuin vanhus.

Ennen niin karu asunto oli nyt kuin elektroniikkafriikin paratiisi. Heillä oli massiivinen taulutelevisio, erilaisia tallentimia, stereot ja keittiössä metallinhohtoinen mikroaaltouuni, espressokone ja kiilteleviä vempeleitä, joiden käyttötarkoituksesta heillä ei ollut hajuakaan. Karia ei edes kiinnostanut. Pikkuveli sen sijaan tutki tonttuna uusia aarteita. Olkkarista puuttui vain joulukuusi.

"Miks me muuten saatiin kenkää?" Hannu äkkiä kysyi.

"Ei perusteltu."

"Jäi paha fiilis. Mä en ole koskaan ennen saanu kenkää."

"Ethän sä ole ollu töissäkään", Kari sanoi.

"Silti. Mitä me muuten tehdään tällä?" Hannu kaivoi pistoolin t-paidan alta. Piippu osoitti kohti Karia.

"Ei saatana ainakaan osotella toisia", Kari sanoi ja pyysi näyttämään asetta, jonka olemassaolon hän oli jo väsyneenä ehtinyt hetkeksi unohtaa.

Kari pyöritteli asetta kädessään ja haukotteli. Ase oli ysimillinen Benelli.

"Mä pidän tätä. Sä et ole käyny vielä armeijaa", Kari sanoi ja pani aseen pöydälle. "Mennään nukkumaan."

"Mä käyn vielä klitsussa", Hannu sanoi.

"Etsä huomannu että täällä on valot? Mä maksoin laskun."

"Mä meen silti alas."

Kari ei jaksanut panna hanttiin, hän oli ihan liian poikki. Ja mitä se hänelle kuului, jos pikkuveli halusi hipsiä maan alle ja leikkiä Matias-myyrää. Ovi kävi ja Kari oli yksin. Hän oli nousemassa sohvalta, kun jokin aseen heijastuksessa kiinnitti huomion. Hän poimi Benellin käteen, nosti lampun alle. Viilausjäljet näkyivät naarmuina piipun alasivussa. Aseen sarjanumero oli poissa.

Ainakin kaksi mokaa

Osa 26/33 (julkaistu 24.7.2010)

Kari heräsi sohvalta oven käymiseen. Aurinko paistoi silmiin auki unohtuneiden verhojen välistä. Hän ei ehtinyt edes istualleen, kun pikkuveli tuli huoneeseen.

"Tiedätsä mitä?" Hannu sanoi. "Mä snaijasin vasta äsken, että meiltä jäi elämämme tilaisuus käyttämättä."

"Mitä sä selität?" Kari kysyi. Hän ravisti päätä, hieroi naamaansa. Lihakset olivat jäykät ja kipeät eilisestä.

"Me ei muistettu rikkoo mitään", Hannu sanoi. "Vaikka meillä oli lupa. Me mokattiin."

"Me mokattiin. Siinä mä oon samaa mieltä", Kari vastasi.

Pää alkoi pikkuhiljaa herätä uuteen aamuun. Hän vilkaisi kännykän kelloa. Yli kymmenen. Hän oli nukkunut korkeintaan kolme tuntia. Benelli oli pöydällä allaan hänen laatimansa lista yöllä kaihertamaan alkaneista asioista ja lista siitä, miten niistä otettaisiin selvä. "Me mokattiin siinä, että me lähettiin Litjan kelkkaan."

"Tä?"

Kari selitti ja käytti muistiapuna listaansa. Ensimmäinen kummallisuus oli ase: miksi joku äkkipikaistuksissaan koiransa tappava on hankkinut laittoman aseen? Hannu pani kampoihin. Pikkuveli oli sitä mieltä, että viilaus on voitu tehdä jälkikäteenkin. Karin oli myönnettävä, että se oli mahdollista, joskin epätodennäköistä. Lisäkummajaisia oli paljastunut, kun hän oli yöllä hetken mielijohteesta tehnyt Litjan Corsasta ajoneuvorekisterikyselyn. Rekisterinumero oli täsmännyt merkin ja värin osalta, mutta malliksi oli ilmoitettu Astra.

"Ei todista mitään", Hannu sanoi. "Virheitä sattuu."

"Tässä niitä virheitä on yhteen keikkaan liikaa", Kari ärähti. "Omistajakin oli Matilda Ristikainen 72 vee Keravalta. Samalla mä kyselin Hiacesta."

"Oliks siinäkin väärät kilvet?" Hannu kysyi.

"Ei. Sen omistaa Pölypartio-siivousliike Vantaalta. Mä soitin niiden numeroon. Sieltä vastasi nauhote, joka toivotti hyvää kesää ja kerto firman olevan kiinni elokuun 2. päivään saakka", Kari selitti. "Hiace on varmaan napattu sieltä käyttöön heinäkuuksi ku omistajat on lomilla."

"Mut mitä sit?" Hannu kysyi. "Me saatiin jo fudut ja fyrkat. Ja pelit ja vehkeet."

"Sitä sit että joku muukin tässä dunkkaa ku koiranraato", Kari sanoi. "Me etitään Litja käsiin ja jutellaan. Tänään."

"Eihän me edes tiedetä missä se asuu", Hannu puuskahti. "Mä ajattelin et me lähetään biitsille."

"Kiva idea, mut silti me mennään Tattarisuolle."

"Bussilla? Siellä on helle."

Älä käy isobroidia neuvomaan

Osa 27/33 (julkaistu 25.6.)

"Tiedätsä mitä?" Hannu sanoi, kun Kari kurvasi Hiacen Jäähdytintielle.

"En tiedä", Kari vastasi. "Mulla on helvetin kuuma, univelkaa ja jäykkä niska."

"Olis ehkä sittenki kannattanu tulla tänne bussilla, eikä lainata tätä koslaa", pikkuveli sanoi. "Tai ehkä ei olis kannattanu tulla ollenkaan."

"Miten ni?" Kari sanoi ja käänsi auton tutun teollisuushallin pihaan. "Mä haluun tietää, mistä tässä on kyse."

"Joo, joo", Hannu sanoi. "Mut miksei me vaan käyty hakee bissee ja jääty piknikille. Me oltais voitu venata Hiacen vieressä että Litja tulee hakemaan sen pois. Sillonhan sä olisit voinu jututtaa sitä. Ei olis tarvinnu alkaa leikkiä mitään Varesta."

Kari avasi suun, mutta ei sanonut heti mitään.

Idea Hiacen lainaamisesta oli tullut kuin itsestään, kun he olivat kävelleet kohti bussipysäkkiä ja auto oli ollut vielä Nesteen pihalla samassa paikassa kuin hän oli sen yöllä jättänyt.

Väreilevä asfaltti ja odotettavissa oleva hikinen bussikyyti olivat päättäneet, ei järki. Sitä ei vain kannattanut paljastaa odottavasti tuijottavalle pikkuveljelle, joka oli suihkun jälkeen vaihtanut t-paitaa. ELÄMÄ ON ANKEAA, KUN SEN OIKEIN OIVALTAA oli päivän viesti. Kerrankin asiallinen asu. Kari allekirjoitti mietteen ja olisi itsekin voinut käyttää paitaa.

"Älä käy isobroidia neuvomaan", Kari lopulta sanoi, hyppäsi pihalle ja sytytti tupakan. "Mullon omat kuviot", hän yritti näyttää itsevarmalta, vaikka olo oli kuin unissakävelystä kärsivällä pienimunaisella miehellä, joka herää alastomana kolmenkymmenen asteen pakkasessa ja huomaa rynkyttävänsä Lady's Clubin lasista alaovea.

Kari näki jo auton luota, että hallin ovi oli munalukossa, silti hän kävi tempaisemassa kahvaa.

"Oliks tätä viimeks?" Hannun ääni kuului auton takaa.

Kun Kari ehti veljensä luo, hän näki pihalla seisovan kyltin: VUOKRATTAVANA. Alla välittäjän nimi ja puhelinnumero.

"Ei."

Poikela vastasi jo ensimmäisellä hälytyksellä. Kari käytti väärää nimeä ja työsuhdekännykkää varmuuden vuoksi ja kertoi seisovansa paraillaan hallin pihalla. Nopeapuheinen Poikela kiilasi heti väliin ja kertoi mahtavan paikan olleen ilman vuokralaista jo kaksi vuotta.

"Heti vapaa. Kiinnostaako?" Poikela kysyi minuutin tauottoman myyntipuheen perään.

"Ei", Kari vastasi.

"Miksi sä sit soitit?"

"Aattelin vaan pirauttaa, että se on ilmiliekeissä."

Onko Kemppi oikeasti Kemppi?

Osa 28/33 (julkaistu 26.7.)

"Oliks sulla muita omia kuvioita?" Hannu kysyi sen jälkeen, kun Kari oli polkenut heidän työsuhdekännykkänsä pirstaleiksi hallin pihamaalle.

Tapahtumaa edelsi pikkuveljen puhelun jälkeinen viaton maininta siitä, että vaikka he eivät tiedä missä Litja on, niin Litja kyllä edelleen tietää missä he ovat.

"Jos me ei löydetä Litjaa, niin me löydetään Kemppi", Kari vastasi ja könysi autoon.

"Kuka se on?" apukuskin puolelle ärsyttävän ketterästi hypännyt pikkuveli kysyi.

"Lehtosen kontakti, joka taas toimi kontaktina Litjaan", Kari vastasi ja käynnisti auton.

"Mistä me se löydetään?"

"Lehtosen kautta", Kari sanoi ja käänsi auton pihasta tielle.

"Sama Lehtonen, joka napsi sulta sormet?"

"Jep."

"Mä olen koko ajan vahvemmin sitä mieltä, että bissepiknik olis järkevämpää", Hannu sanoi.

Kari sanoi, ettei uskonut Litjan tulevan autoa hakemaan, vaikka he perustaisivat olutteltan Nesteen pihaan loppuheinäkuuksi.

"Sä olisit muuten voinu ihan vaan poistaa SIM-kortitkin", Hannu sanoi ja kaivoi ristikkolehden ja kynän esiin. "Olis saatu ilmaset kännykät."

Paloautot tulivat vastaan jo ennen Kehä I:n liittymää. Poikela oli paljastanut itsensä tosikoksi.

Kivitalo oli komea ja hyvässä osoitteessa. Meri välkkyi Soukan Rantatien toisella puolen sinisenä. Lehtonen ei ollut yhtään ilahtunut Kuikan veljesten yllättävästä Espoon visiitistä.

Sisälle pyytämisestä ei ollut puhettakaan. Mies oli käskyttänyt heitä odottamaan autotallin luona, sillä aikaa kun hän käy selittämässä grillivierailleen häiriötä. Tallille asti kuului pihan puolelta Lehtosen ääni, joka kertoi virolaisten puutarhurien tulleen vääränä päivänä.

"Mä käyn vähän opettamassa niille suomen kielioppia."

Lehtosen sanojen jälkeen kuului naurua useammasta suusta.

Käynti oli nopeasti ohi. Lehtonen ei tuntenut Kemppiä ollenkaan.

"Sä sanoit hoitanees sille ennenkin miehiä", Kari sanoi. "Ja että kukaan ei oo valittanu."

"Onks teillä jotain valitettavaa?" Lehtonen sivuutti kysymyksen. "Tekikö se oharit, vai?"

Kari kertoi kaiken menneen ihan ok.

"Saatiin potkut, mutta ekstraakin", Hannu lisäsi.

"No, mitä helvettiä te siinä seisotte?" Lehtonen tiuskaisi. "Sitä paitsi, puhelinkin on keksitty."

"Jäi vaan vaivaamaan pari juttua", Kari sopersi. "Onks se Kemppi ees Kemppi?"

"Ketä kiinnostaa?" Lehtonen ärjäisi ja usutti heidät matkoihinsa.

Koko muu maailma oikeassa

Osa 29/33 (julkaistu 27.7.)

"Siinä mä olen samaa mieltä ku tää Lehtonen, että ei muakaan hirveesti kiinnosta kuka Kemppi tai Litja oli. Mulla on kuitenkin 700 fyrkkaa", Hannu selitti, kun Hiace ohitti Ison Omenan.

"Mut mitä se Lehtonen tarkotti sillä, kun se ravas vielä autolle ja hakkas sivuikkunaa ja sano, että sen lisäks, ettei tartte tulla käymään, ei tartte enää soitellakaan? Meinasikohan se sitä, että sen kautta sä et saa enää duunia?"

"Turpa kiinni", Kari ärjähti. Ärsytti koko juttu.

Hän oli Poirotiksi ryhtymällä saanut enemmän tuhoa kuin tulosta aikaan. Sitä paitsi Lehtonen ja pikkuveli ja varmaan koko muu maailma oli oikeassa. Keikat oli hoidettu, heille oli maksettu bonuksien kera. Mitä väliä oli sillä kuka maksoi ja miksi kaikki salamyhkäisyys. Mitä hän oikein skitsoili? Nythän hänellä oli asekin, hän voisi siirtyä saman tien vaikka pankkialalle. Mikä sitäkään uutta askelta uralla estäisi?

"Yks juttu vielä", Hannu sanoi varovasti. "Eihän sulla enää tälle päivälle ollu muita omia kuvioita?"

"Miten niin?" Kari tiuskaisi.

"Mä ajattelin, että voitais mennä Ysineloseen parille", Hannu sanoi.

"Mulla on vähän toisenlaiset suunnitelmat", Kari vastasi.

"No?"

"Mä ajattelin, että voitais mennä Merirosvoon ja vetää nupit turvoksiin", Kari sanoi.

"Maailman paras isobroidi", Hannu hihkaisi ja tönäisi nyrkillä Karia hartiaan.

Karille tuli vähän parempi mieli. Koko paskan päivän pystyisi ehkä huuhtomaan kurkusta alas. Huomenna kaikki olisi toisin. Tai viimeistään ylihuomenna.

Kuikat jättivät auton Nesteelle ja juoksivat kilpaa ostarille. Hannu seisoi jo kahden tuopin kanssa terassilla, kun Kari vasta hölkötteli paikalle.

"Kartsa", kuului tuttu, käheä ääni mölinän keskeltä, kun Kari sai ensimmäisen virvoittavan viileän kulauksen nieluunsa.

Kari kääntyi: Pirre, vinosilmäinen brunette, jonka kanssa hän oli joskus sählännyt, viittoili ja kähisi luokseen. Hannu oli jo menossa, se oli iskenyt silmänsä samassa pöydässä istuvaan vaaleaan naikkoseen, jonka kaula-aukko loppui suunnilleen sinne, mistä napa alkoi.

"Pitkästä aikaa", Pirre kujersi. "Mitä te haluutte tarjota meille prinsessoille?"

Pirre oli siis nähnyt Hannun rahat kassalla. Mutta mitä sitten, Kari ajatteli. Mikä estäisi vetämästä koko viikonloppua viihteen puolelle? Työpuheluitakaan ei tarvinnut pelätä ilonpitoa pilaamaan.

Poliisi saapuu kylään

Osa 30/33 (julkaistu 28.7.)

Sunnuntai oli kääntynyt sateiseksi illaksi, kun veljekset kävelivät kotia kohti. Pirre ja Jataksi paljastunut bimbo olivat Pirren boksissa vietetyn yön ja terassilla istutun aamupäivän jälkeen vaihtaneet naapuripöytään, kun siihen asti rahamiestä esittänyt Hannu oli kertonut rahojensa olevan finaalissa ja tarjoilun ohi. Kuikat olivat vaihtaneet kapakkaa ja istuneet iltapäivän Aapelissa Karin rahoilla.

"Mitähän tuolla on tapahtunu?" Hannu sammalsi.

"Missä?"

"Meiän rapussa."

Kari nosti katseen kenkien alla mutkittelevasta maasta. Tornitalon pihalla oli kaksi koppiautoa, joista toisen takaovet olivat selällään, yksi Mondeo ja kaksi Karhuryhmän Ford Exursionia. A-rapun avoimella alaovella seisoi kypäräpäinen, luotiliiveihin sonnustautunut karpaasi, joka lepuutti sylissään konepistoolia.

"Onkohan Rantanen taas riehunu?" Hannu sanoi.

Samassa alaovi aukesi. Ulos tuli poliisi kantaen taulutelevisiota. Perässä tuli toinen sylissään digiboxi, DVD- ja Blue-Ray-soittimet.

"Ei vittu", Hannu hönkäisi. "Nehän varastaa meiän kamat."

Kari pysäytti pikkuveljen. "Mennään kolmoseen", hän tarttui Hannua käsipuolesta ja pakotti mukaansa. Tämä tajusi sentään olla huutelematta vastalauseita.

Kolmostalon B-rapussa Kari piti nopean tilannekatsauksen. Joku oli mennyt pieleen. Jos kytät osasivat tulla suoraan kämpille, niin silloin ne tiesivät myös tekijät.

"Ei se nyt ihan satavarmaa ole", Hannu sössötti.

"Ei, se on 110. Miksi helvetissä siellä on Karhuryhmäkin?" Kari ihmetteli. "Hiukka rankka miehitys mökkimurrosta."

"Mitä me nyt tehdään?"

"Himaan ei oo enää menemistä", Kari sanoi. "Me haetaan Hiace ja ajetaan Kallahteen miettimään."

"Autolla? Sä oot kännissä", Hannu vastasi.

"En tarpeeks", Kari kuittasi.

"Mun täytyy saada mun tietsikka", Hannu sopersi.

"Käy pyytämässä, ehkä ne antaa sen."

"Se on klitsussa."

"Ja pysyy."

"Venaa hetki", Hannu sanoi ja kopeloi kännykkänsä esiin. "Mä pyydän Villeä hakemaan sen. Ilman sitä mä en lähe."

Kari ei jaksanut panna kampoihin. Kolme minuuttia lyhyen puhelun jälkeen rapun ovi kävi ja noin 8-vuotias napero haki avaimet. Viisi minuuttia myöhemmin Ville seisoi heidän edessään kannettava sylissään. Kari tarjosi kymppiä

"Satku."

"Sillähän saa jo uuden koneen", Kari sanoi.

"Teillä on aika vähän neuvotteluvaraa", Ville vastasi. "Yks huuto ja kytät on täällä."

Pelaamista tärkeämpää tekemistä

Osa 31/33 (julkaistu 29.7.)

Koko ajomatkan Kari sätti pikkuveljeä tarpeettomasta ja kalliiksi käyneestä riskistä. Hannu istui hiljaa vieressä, puristi tietokonesalkkua sylissään.

"Ku ei olis jätetty pistoolia autoon, oltais saatu sun typerä kone siltä piltiltä ilmaseks", Kari mesosi, kun he rynkyttivät kuoppaista hiekkatietä rantaan. "Kohta me ollaan peeaa", hän jatkoi, vaikka se ei ollut suurin huolenaihe. Heillä ei ollut kotia, ei muuta kuin ruttuinen Hiace, joka sekään ei ollut oma.

"Joksä lopetit?" Hannu kysyi.

"Vasta alotin", Kari pysäköi auton lähelle purjelautailijoiden peltikoppeja. Sade hakkasi auton peltiä, Kari rattia.

Hannu avasi laukun, veti koneen esiin ja napsautti virran päälle. Vasta Windowsin tervetulomusiikki havahdutti Karin. "Et ala pelata mitään nyt", hän äyskäisi. "Meillä on tärkeempääkin funtsattavaa."

Hannu ei noteerannut, sormet tanssivat näppiksellä.

"Vittu", Kari sanoi ja meni sateeseen tupakalle. Pää ei toiminut, eikä sytkäri. Juuri kun hän kiskaisi sytkärin lepikkoon, kuului sivuikkunasta koputus.

"Suakin saattaa kiinnostaa", Hannu sanoi, kun hän avasi oven ja karjaisi, mitä.

Artikkeli oli Iltalehden sivuilla. Otsikon alla oli punainen kaistale, jossa luki keltaisella JUURI NYT. Otsikko oli raju: MURHAVELJEKSET VAPAALLA!

Tekstin yläpuolella oli kuva heidän kotitalostaan ja poliisiautoista. Ingressi kertoi murhan yhteydessä kadonneen ryöstösaaliin löytyneen, veljeksiä ei. Leipätekstin vieressä oli Karin vanha pidätyskuva.

Juttuja oli Hannun mukaan myös ainakin Iltasanomien, Hesarin, Maikkarin ja Ylen sivuilla.

Kymmenen minuutin kuluessa Karillekin selvisi, että koko maata kuohuttaneessa tamperelaisen lottomiljonäärin raa'assa mökkimurhassa Viljonlahdella oli tänään tehty läpimurto.

Kuikat olivat veriteon jälkeen juoneet mökillä tyhmyyttään oluet ja jättäneet tyhjät tölkit sormenjälkineen pöydälle. IS oli ehtinyt jututtaa leskeä, joka kertoi tulleensa mökille eilen ja löytänyt sen tyhjennettynä. Vaimosta, joka oli tullut viikkoa aiemmin perheen Ressu-koiran kanssa mökille, ei ollut näkynyt jälkeäkään.

Jo samana iltana poliisin koirapartion Rocky oli merkannut liiterin takaa paikan, josta ammuttu vaimo oli kaivettu esiin. Leski, Tapio Karvonen, oli shokissa. Yhtä shokissa oli Kari, joka tajusi katsovansa Kempin naamaa. Vain valkoinen peruukki puuttui.

Litjan ja Kempin yhteys paljastuu

Osa 32/33 (julkaistu 30.7.)

Hiacen takaosassa vietetyn yön aikana Karille oli selvinnyt, että pikkuveli osasi käyttää tietokonettaan. Aamun tullen heillä oli enemmän tietoa Marja ja Tapio Karvosesta alias Kempistä.

Vaimo oli voittanut vuosi sitten loton jättipotin, rapiat 4 miljoonaa euroa. Pariskunta oli antanut haastattelun Aamulehteenkin.

Puolikalju, tumma Karvonen istui naama virneessä puutarhakeinussa vaimo kainalossa ja vannoi jutussa, että mikään ei muutu. Myyntiedustajan hommissa ajellaan ympäri Suomea suihkuseiniä kaupitellen kuten nytkin. Vaimo oli kuvassa väkinäisempi ja jutussakin varovaisempi tyyliin, katsotaan nyt, kaikki voi muuttua nyt kun on rahaa. Kari oli päätellyt että vaimo oli vuoden verran mietittyään päättänyt, että ainakin mies vaihtuisi. Se oli saanut Karvosen ryhtymään hirmutekoihin, tappamaan vaimon ja koiran ja vierittämään syyn heidän harteilleen.

Juoni oli hemmetin ovela, eikä heillä ollut mitään todisteita. Karvoselle oli turha ruveta soittelemaan ja uhkailemaan, se vain pahentaisi tilannetta. Miehellä oli koko Suomi puolellaan, heillä koko Suomen poliisit perässään.

"Litja on avain. Se saatana anto ne oluttölkitkin Karvoselle. Meiän on pakko löytää Litja", Kari sanoi.

"Johan me yritettiin", Hannu sanoi.

"Yritettiin vääristä paikoista", Kari vastasi. "Pannaan Niipperin mesemies puhumaan, vaikka väkisin."

Kuikat ajoivat Santaharjutie 31:n ohi ja pysäköivät metsään. Kari otti pistoolin hansikaslokerosta.

He kiersivät talolle metsän kautta. Päästyään lähemmäs he kuulivat ruohonleikkurin säksätyksen.

"Eiks me lastattu leikkurikin?" Hannu kuiskasi.

"Ehtiny ostaa uuden", Kari suhahti.

Käsimerkistä molemmat vaihtoivat ryömintään ja jäivät lopulta metsälaidan kuusen alle tarkkailemaan tilannetta. Leikkurin ääni kuului koko ajan lähempää, lopulta leikkaaja tuli konetta työntäen esiin. Lihava mies oli ilman paitaa, pelkissä uimahousuissa ja PÄÄLLIKKÖ-lippalakissa. Mies kävi kolmen metrin päässä veljeksistä kääntymässä ja löntysti taas näkymättömiin. Kuikat vilkaisivat toisiaan, Kari nikkasi ja he vetäytyivät.

"Ei ihme, että Litja meni sillon sisään ku omilla avaimilla. Niin se tekikin", Kari sanoi, kun he olivat autossa. "Mitä sä naputat?"

"Mä sain mersun rekkarin. Omistaja on Jari Karvonen."

"Karvonen? Litja ja Kemppi on veljeksiä", Kari älähti.

Yhden kynän varassa

Osa 33/33 (julkaistu 31.7.)

Kari ajoi takaisin Kallahteen, vaikka oli sama, jos he olisivat ajaneet suoraan poliisitalolle. Vaikka hän kuinka mietti, niin Karvosten veljesten rakentama ansa oli pettämätön. He tekisivät itsestään pelleparin, jota paukutettaisiin ensin poliisilaitoksella, myöhemmin vankilassa turpaan, jos alkaisivat kääntää tapahtunutta Karvosten päälle.

Ei ollut mitään täyden palvelun muuttofirmaa, ei vakuutuspetoksia, ei mitään. Olivat vain he: Kuikan idioottiveljespari pakomatkalla, perseen alla varastettu auto, mukana murha-ase, sormenjäljet rikospaikalla, poliisin heidän kotoaan löytämä ja takavarikoima ryöstösaalis ja Lehtonen joka veisi loputkin sormet, jos siltä pyytäisi tukea tarinalle. Olisi sitä paremmankin käden jaossa voinut saada.

"Mä meen uimaan", Kari sanoi parkkeerattuaan auton entiseen paikkaan. "Lähetsä? Voi olla, ettei muutamaan vuoteen tän jälkeen päästä meriveteen."

"En mä", Hannu vastasi. "Mä meen taakse. Mullon vähän juttuja."

Kari ui kalsarisillaan pitkän lenkin. Kauempana valvotun rannan puolella oli väkeä enemmän kuin santaa. Hän veti vaatteet uinnin jälkeen ylleen, pisti tupakaksi ja paineli autolle.

Hannun hihitys kuului oven läpi. Kun Kari avasi tavaratilan oven, hän näki tämän istuvan läppärin edessä.

"Tätä sä et enää tarvii", särisevistä kaiuttimista kuului. Kari tunnisti äänen omakseen.

"Mitä helvettiä", hän sanoi ja kipusi Hannun viereen.

Hän näki itsensä näytöllä. Kuva oli huojuva, mutta selkeä. "Tälläkin hetkellä mua vituttaa", näytöllä ratissa istuva Kari sanoi.

"Mä siirrän videotiedostoja USB-portin kautta", Hannu sanoi.

Kari näki tutun taikakynän törröttävän läppärin kyljestä. "Minkä?"

"Minkä?" toisti näytön Kari.

"Sky Pen. Agenttikamera neljän gigan muistilla", Hannu vastasi. "Videokuvaa. Sisäänrakennettu mikrofoni. Tosi hauska. Mä en ollu ehtiny vielä siirtää näitä uusimpia."

Kari vilkaisi veljeä. "Onks sulla muitakin videoita?"

"On. Haluutsä nähdä tiedoston nimeltä Bella?" Hannu kysyi ja iski silmää.

"En helvetissä. Onks sulla mitään esimerkiks Litjasta?"

"Mähän lainasin sille kynääkin ekalla keikalla, ku sillä loppu muste", Hannu vastasi ja nauroi. "Se sun pitää nähdä. Se on tosi hauska. Läskinaama alhaalta päin. Blomstedtia ja Palmua", pikkuveli matki.

"Miksetsä heti kertonu?"

"Mitä?"

Kari huokasi, mutta ei sanonut mitään.