Suomalaista eksotiikkaa? Matonpesijöistä tuli turistinähtävyys
26.06. - 13:33 (Luotu: 13:32) - Kommentit: 2
Tarvikkeet: Palasaippua, karkea harja ja valmius kastua
Kesäisenä aamuna aurinko lämmittää ja kuivattaa orsilla roikkuvia, mäntysuovalta tuoksuvia mattoja.
Tampereella Rauhaniemen mattolaiturilla käy kuhina ennen aamukymmentä, sillä parikymmentä pesijää ovat jo varanneet paikkansa.
- Ensimmäiset tulivat viiden maissa, huikkaa mattoaan pesevä Raija Rantanen.
Rantasella on vuosien kokemus ja se näkyy rouvan rivakoista liikkeistä. Palasaippua vasempaan käteen, juuresharja oikeaan ja veto.
Rantasen mielestä saippuan pidin on prosessissa myös elintärkeä. Liukasliikkeistä palaa joutuisi muuten etsimään kissojen ja koirien kanssa saavista.
- Me pesemme taloyhtiön matot aina talkootyönä. Kun on seitsemänkerroksinen talo, niin lika on pinttynyt aika syvälle, Rantanen viittaa työn alla olevaan ruskeaan mattoon.
Kiitosta mankelille
Rantasen vastapäiselle altaalle pesupuuhiin ryhtyy Taisto Järvinen. Urakka on kohtuullinen, sillä pestävänä on yhteensä neljä mattoa.- Työ hoituu askel kerrallaan, sanoo harrasliikkeinen herra.
Järvisen tekniikka menee näin: pesulaudalle laitetaan mattoa pieni osa kerrallaan, sitä harjataan molempiin suuntiin ja lopuksi käännetään ympäri. Työ pitää tehdä tarkasti eikä tavoitteena ole rikkoa nopeusennätyksiä.
Kiitosta suitsutetaan kaupungin kolme vuotta sitten hankkimalle mankelille.
- Matot saa puolikuivaksi, eivätkä ne venykään niin paljon. Loimet säästyvät ja mattoja on paljon mukavampi käsitellä, listaa Järvinen, joka puhdistaa punaista räsymattoa.
Hänen rouvansa Lilja Järvinen kertoo taloyhtiöstä löytyvän samanlaisen altaan, mutta aina on käyty matot pesemässä Rauhaniemessä.
- Kolmenkymmenen vuoden aikana on säästetty monet vesimaksut, rouva naurahtaa.
Varkaita eivät haastateltavat ole vielä kohdanneet, mutta monet jotka jättävät matot kuivatuspaikoille yön yli, ovat tulleet seuraavana aamuna huhuilemaan mattojaan tyhjiltä orsilta.
Kuivumisen odottelu on kärsivällistä puuhaa.
Aamulla pesty matto kuivuu iltaan mennessä.
Perisuomalainen ilmiö
Raija Rantanen muistelee, kuinka salamavalot räiskyivät matonpesupaikalla viime kesänäkin.- Bussilastillinen saksalaisia turisteja tuli meitä ihmettelemään, kun he menivät uimarannalle. Taitaa matonpesu olla melko perisuomalainen ilmiö, rouva hykertelee.
Ympäröivät hongat suodattavat paahtavan auringon juuri sopivasti ja matonpesijän kelpaa pärskyttää altailla vaikka iltaan asti.
Pipsa Olli
Tai jos ei turistinähtävyys, mutta olis se kyllä aika kivaa jos esim. täällä Ruotsissa olis samanlaiset mahdollisuudet. Nyt tarvii koittaa tässä tontilla peseskellä ja ei koskaan saa samaa tulosta. Eikä joka vuoli voi tulla äidin luo Tampereelle autolastillisen likasten mattojen kanssa. Hurraa Tampere.






1