Jokela-uutisointi tutkintalautakunnan käsittelyyn
21.11. - 19:23 (Luotu: 19:23)
Jokelan tragedian tutkintalautakunta ryhtyy selvittämään myös tiedotusvälineiden toimintaa kriisin aikana. Asiasta kertoi pääministeri Matti Vanhanen keskiviikkona eduskunnassa vastaanottaessaan jokelalaisten nuorten keräämää adressia.
- Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) asettaa tutkijalautakunnan selvittämään Jokelan murhenäytelmää ja yhtenä osana sitä toimeksiantoa on myös tiedonvälityksen rooli tässä murhenäytelmässä, Vanhanen painotti.
Vanhanen piti arvokkaana nuorten toimintaa ja halusi antaa sille sen ansaitseman huomion saapumalla muiden ministereiden kanssa vastaanottamaan nuorten adressia. Hän kuitenkin muistutti, että Suomessa hallituksen tehtävä ei ole valvoa tiedotusvälineiden toimintaa.
Adressia oli vastaanottamassa Vanhasen lisäksi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r.), opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.), viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) ja peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.)
Nuoret odottavat yhä anteeksipyyntöjä
Nuorten keräämän adressin oli reilun viikon aikana allekirjoittanut hieman yli 2 000 henkilöä. Adressia oli kerätty eri puolella Jokelaa ja internetissä.
Adressissa moitittiin tiedotusvälineiden edustajien toimintatapoja kriisipaikalla. Sen mukaan uhrien omaisia ja silminnäkijöitä oli esimerkiksi maaniteltu, seurattu ja ahdisteltu puhelimitse.
Eduskuntaan saapuneiden nuorten toiveissa oli, että adressi herättäisi laajempaa keskustelua median toimintatavoista. Lisäksi nuoret odottavat edelleen tiedotusvälineiltä julkista anteeksipyyntöä.
- Yhteyksissä on oltu jonkin verran, mutta yhtään julkista anteeksipyyntöä ei ole tiedotusvälineiltä tullut, Jokelan koulun entinen oppilas Tuomas Pulsa kertoo.
Median edustajat ymmällään kritiikistä
Viime viikolla suomalaisten tiedotusvälineiden edustajat sanoivat, etteivät ihmettele nuorten reaktiota, mutta toisaalta he eivät myöskään tunnistaneet työtään nuorten kritiikistä.
Keskusrikospoliisi eivätkä Jokelassa työskennelleet poliisit halunneet keskiviikkona kertoa näkemyksiään tiedotusvälineiden toiminnasta.
Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivu puolestaan katsoo, ettei hänellä ole yhtä ylilyöntiä lukuunottamatta aihetta median kritisointiin.
Joensivu viittaa tapaukseen, jossa Tuusulan kunnantalolle oli tunkeuduttu oppilastietojen saamiseksi. Hän sanoo, että tapaus on käsitelty kyseisen tiedotusvälineen toimituspäällikön kanssa.
- Siitä näkökulmasta, mistä minä katselen, niin minulla ei ole mitään erityistä negatiivista sanottavaa.
Hän kuitenkin painotti ymmärtävänsä nuorten kokemuksen, koska he olivat olleet lähellä kriisiä.
STT, LINDA PUKKA



2