Tieto-Finlandiaa tavoittelee kuusi teosta

22.11. - 17:53 (Luotu: 17:51)

Raati sai tänä vuonna luettavakseen ennätysmäärän kirjoja. Lue Kaarina Davisin ja Peter von Baghin haastattelut >>>

Peter von Bagh (vas.), Seppo Turunen, Hannu Mäkelä, Rea Peltola ja Vesa Koivu (oik.) tavoittelevat vuoden 2007 Tieto-Finlandia-palkintoa. Kuva: Kimmo Mäntylä - Lehtikuva

Kirjallisuuspalkinto Tieto-Finlandiaa tavoittelee kuusi teosta.

Ehdolla ovat Peter von Baghin Sininen laulu, Kaarina Davisin Rankka kutsumus, Hannu Mäkelän Casanova, Rea Peltolan ja Vesa Koivun Pionit, Seppo Turusen Paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa sekä Seppo Zetterbergin Viron historia.

Voittaja kerrotaan 11. joulukuuta. 26 000 euron arvoisen palkinnon voittajan valitsee Aamulehden vastaava päätoimittaja Matti Apunen.

Tieto-Finlandian valintaraati sai tänä vuonna luettavakseen 238 tietokirjaa. Luku on ennätys palkinnon historiassa.

Silti se on murto-osa kaikesta vuoden aikana ilmestyneestä kotimaisesta tietokirjallisuudesta, jota julkaistiin runsaat 6 000 nidettä.

Valintalautakunnan puheenjohtajan, Akatemian professori Risto Alapuron, mukaan kuutta ehdokkaaksi valittua teosta yhdistää rohkea ja omaleimainen tekijän ääni.

Seuraavassa Tieto-Finlandia -ehdokkaat ja raadin perustelut:

Peter von Bagh: Sininen laulu. Itsenäisen Suomen taiteiden tarina (WSOY)

Kertojien kokemuksista nouseva mutta tekijän vision synnyttämä upea kollaasi. Ilmava ja moniääninen assosiaatioiden leikki mutta myös kokonaisesitys mahdottomasta aiheesta, jossa eri taiteiden lajit ja eri näkökulmat risteävät ja suhteutuvat toisiinsa. On itsenäinen ja tiimityön tukema viimeistelty tekstin ja kuvituksen kokonaisuus, joka täydentää samannimistä dokumenttisarjaa, ei ole sen kopio.

Kaarina Davis: Rankka kutsumus. Sairaanhoitajan päiväkirja (Nemo)

Rankka raportti äärimmäisen ajankohtaisesta aiheesta. Näyttää työn kaikessa raadollisuudessaan, sairaanhoitajan hoivasodan etulinjalaisena, joka raataa, purnaa, tekee parhaansa ja lopulta väistyy kuluttavasta ammatista.

Hannu Mäkelä: Casanova eli Giacomo Casanovan tie naisten miehestä kirjailijaksi (Tammi)

"Paras kirjallisuus on sellaista. Se vie matkalle maailmaan, johon kuuluvat kaikki ajat ja maanosat, luonto ja luontokappaleet, ja varsinkin ihmiset, niin edesmenneet kuin yhä elävät. Jokaista meitä yhdistää toiseen ihmiseen lanka, näkymätön. Jotkut langat kulkeutuvat kaukaa, jotkut läheltä, ja mitä vanhemmiksi tulemme, sitä varmemmin myös meistä lähtee säikeitä taakse ja eteen, jonnekin kauas, hahmottomaan ja näkemättömään, mutta niin kauniisti kuultavaan tulevaan." Näin Mäkelä tulee Giacomo Casanovan yhteydessä määritelleeksi ainakin hyvän humanistisen tietokirjallisuuden. Tietokirjoittamisen trendit, subjektiivisuus ja kokemuksellisuus niin kirjoittajan otteissa kuin kohteissa ovat tässä teoksessa esillä, mutta varmoina ja itsestään melua pitämättöminä. Tarina Casanovasta hämmentää kauno- ja tietokirjallisuuden rajoja ja häikäisee niiden yhteisellä maaperällä.

Rea Peltola ja Vesa Koivu: Pionit (Tammi)

Pioni on kukkien kukka, vahva, herkkä ja aistillinen mutta myös tarkoituksenmukainen. Tekijät ovat suomalaisen puutarhakirjoittamisen ja -kuvauksen uudistajia, jotka ovat kehittäneet brittiläisessä ja ruotsalaisessa kirjallisuudessa ja lehdistössä vakiintuneen kulttuurihistoriallisen, esteettisen ja asiallisen puutarhakirjoittamisen suomalaisen hybridin. Sille lyö leimansa vauhdikas sanankäyttö, syvä taustatyö ja kompromissiton visuaalisuus. Puutarha ja puutarhakirjoittaminen ovat osa kulttuurihistoriaa - kasvien reitit ja jalostuksen historia kertovat luonnon hahmottamisen ja kultivoinnin menneisyydestä, ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Vuoden kauneimpiin kuuluvan tietokirjan lisäksi käsissämme on kattava käsikirja, järkevä opas ja itsenäinen tutkimus lajeista ja lajikkeista.

Seppo Turunen: Paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa. Esseitä ihmisen biologiasta (Tammi)

Korkeasaaren eläintarhan johtaja on kirjoittanut viisaan johdatuksen biologisen ihmiskuvan perusteisiin, joiden ymmärtäminen on edellytys sekä inhimillisyyden ja eläimellisyyden erojen että niiden yhtäläisyyksien paikantamiseen. Maassa, jossa kolmannes väestöstä selittää kehitystä evoluutioteorian sijasta erilaisilla uskomusjärjestelmillä, Turusen kaltaista keskustelijaa ja tietokirjailijaa tarvitaan. Ihminen on empaattinen mutta myös uskonnollinen apina. Merkitystä ja arvoa löytyy luonnon monimuotoisuuden, eliömaailman rytmien, aistien ja rakkauden biologiasta - luonnon kirjaa lukemalla. Kansanvalistajana Turunen osallistuu myös keskusteluun kohtuullisista elämäntavoista ja ihmiskunnan ekologisesta vastuusta.

Seppo Zetterberg: Viron historia (SKS)

Kokonaisesitys ja -näkemys ja samalla perusteos, jonka kaltaista ja laajuista ei löydy muualta, ei myöskään Virosta. Lavea sosiaali- ja kulttuurihistoriallinen näkökulma asettaa kehityksen paljon laajempiin yhteyksiin, kuin on laita usein lähinnä poliittiseen historiaan keskittyvissä esityksissä. Ymmärtämystä palvelee menneiden vuosisatojen ja Viron sivistyksen pitkäaikaisuuden korostaminen; ne nousevat etualalle äskettäisten vaiheiden sijasta.

AAMULEHTI

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti