Tämä tarina ei pääty hyvin

22.11. - 09:22 (Luotu: 08:35)

Finlandia-ehdokas: Laura Lindstedt kirjoitti naisen, joka ei löydä itsestään äitiä. Lue Finlandia-ehdokaskirjojen arvosteluja

Adoptio oli minulle täysin vieras maailma, toteaa kirjailija Laura Lindstedt.

Esikoiskirjailijoita moititaan yleensä omaan napaan tuijottelusta, mutta Lindstedtillä (s. 1976) ei ole omakohtaista kokemusta adoptiosta tai äitiydestä muutenkaan.

Helsinkiläisen esikoiskirjailijan Finlandia-ehdokkaaksi valittu romaani Sakset (Teos) kertoo naisesta, joka adoptoi tyttölapsen Kiinasta. Yhteyttä lapseen ei synny, ja naisen mieli järkkyy.

- Tilasin tietopaketin kansainvälisestä adoptiosta Interpedialta vasta loppuvaiheessa, koska en halunnut kirjoittaa mitään raporttia, Lindstedt kertoo.

- Ei adoptio olisi itselleni edes taloudellisesti mahdollista. Olemme mieheni kanssa akateemisia pätkätyöläisiä.

Adoptioperheet ry:n toiminnanjohtaja Seija Poikonen kiittelee Lindstedtiä adoptioprosessiin liittyvien pelkojen uskottavasta kuvauksesta. Yhdistys kauppaa kirjaa jäsenilleen.

- Lukiessa tuli sellainen olo, että kirjailija olisi itse adoptoinut.

Poikonen on toisaalta kuullut yhdistyksen jäseniltä, että Sakset on raskasta luettavaa. Romaanin tunnelma on pahaenteinen. Lukijalle on alusta asti selvää, että tämä tarina ei pääty hyvin.

- Se on monen mielestä ollut ahdistava ja raju kirja, minustakin, vaikka omat lapseni ovat jo aika isoja. Siinä on myös pieniä asiavirheitä, mutta minusta kirjailija on sisäistänyt prosessiin kuuluvia asioita hienosti.

Poikosen mukaan on hyvä, jos vanhemmat osaavat varautua siihen, että lapsi voi olla hyvinkin ongelmainen.

- Yhteiskunnan pitäisi antaa helpommin psykoterapiaa lapsille.

Lindstedt ei ole saanut lainkaan närkästynyttä palautetta adoptiovanhemmilta. Romaanin lukeminen voi kuitenkin olla varsinkin adoptiolasta odottavalle järkyttävä kokemus.

- Olen saanut muutaman yhteydenoton. Kuulemma asiaan liittyvät tunteet ja pelot on hyvin esitetty, kirjailija kertoo.

- Tämä romaani on lähtökohdiltaan tragedia. Siinä lajityypissä ei pidetä onnetonta loppua vakan alla.

Aihe on yhä tabu

Lapsen syntymä on elämän suurin ihme, niin ne sanovat, valehtelevat, typerykset, silmät kirkkaina valehtelevat. Sehän on vain luonnollista. Siihen pystyy melkein kuka tahansa: rakastamaan sellaista joka on yhdeksän kuukautta muhinut oman navan alla.

Tässä puhuu Maria, nainen, joka päättää rakastaa adoptiotytärtään. Päättää oikein tosissaan, mutta tunnetta ei vain tule.

- Sakset lähti vuonna 1998 liikkeelle kohtausten kirjoittamisesta. Niissä esiintyi anonyymi nainen ja pieni tyttö, johon nainen yrittää hakea kontaktia, Lindstedt kertoo.

Äidiksi pyrkivältä naiselta ja kiinalaistytöltä puuttuu yhteinen kieli. Nainen yrittää ulkoisilla hellyydenosoituksilla saada yhteyden lapseen.

Maria puristaa appelsiinimehua, pilkkoo banaania. Lapsi vain katsoo naisen lävitse.

Sakset. Nyt se on löytänyt sakset.

Hyytävässä kohtauksessa nainen odottaa, että lapsi loukkaa itsensä saksilla. Sitten hän pääsisi puhdistamaan haavan, laittamaan laastarin, hoivaamaan. Mitään ei tapahdu, ja taas jää äidinrakkaus ulottumattomiin.

Tyttö makaa sylissäni, minun asennossani, josta minä olen poissa.

Lindstedt on tarttunut aiheeseen, joka on yhä tabu. Jokaisen naisen oletetaan löytävän itsestään äidin.

- Biologiseen äitiyteen liittyviä pelkoja on jo käsitelty melko paljon kaunokirjallisuudessa, mutta ei juuri adoptioäidin epävarmuutta, Lindstedt toteaa.

- Minusta on vain hyvä, jos romaani herättää voimakkaita tunteita. Siitä voi provosoitua tai tulla surulliseksi.

Tyttö jää arvoitukseksi

Lindstedt on kirjallisuudentutkija, joka valmistelee väitöskirjaansa Nathalie Sarrauten tuotannosta ja kommunikaation ongelmasta.

Ranskalaisen uuden romaanin vaikutus näkyy hänen kirjoittamisessaan, samoin kustannustoimittajana työskentely. Sakset-romaanin kieli on poikkeuksellisen valmista.

Se on Finlandia-listan ainoa esikoisromaani. Lindstedt kirjoitti sitä kahdeksan vuotta, ja sen huomaa.

Sakset on myös kisan ainoa taiteellinen älykköromaani; vähän niin kuin joukkoon olisi vahingossa päästetty kokeilevaa runoutta.

- Halusin pitää kertomuksen riittävän aukkoisena, mutta samalla informatiivisena. Pyrin myös välttämään psykologisointia.

Niinpä tarinan tyttö, Hiljaksi nimetty tuppisuu, on kirjailijalle yhtä suuri arvoitus kuin päähenkilölle.

- Nainen tarkkailee tyttöä esineellistävällä katseella. En ole kokenut tärkeäksi selittää tytön toimia, joten lukijakin voi jäädä hänen suhteensa kylmän tutkailevaan asemaan.

Lindstedt ei koe, että päähenkilö olisi lähtökohtaisesti tuomittu epäonnistumaan äitinä.

- Ei olisi sinänsä virhe antaa lasta hänelle. Kyllä nämä kaksi rikkinäistä olisivat voineet eheyttää toisensa.

Maria sepittää viranomaisille suoranaisia valheita. Hän esimerkiksi väittää isänsä uutta vaimoa äidikseen. Suhde omaan äitiin on täynnä pettymystä ja vihaa.

Lindstedt on lukenut adoptiolasta hakevien keskustelupalstoja. Siellä moni kertoo tuntevansa syyllisyyttä oman elämänsä kaunistelusta.

- Suomessa seula on oikeasti äärettömän tiukka. Silti on fakta, etteivät adoptiot aina pääty onnellisesti.

Kursivoidut virkkeet ovat lainauksia Laura Lindstedtin Sakset-romaanista. Finlandia-palkinto jaetaan 4.12.

Kuka?

Laura Lindstedt

Syntynyt 1976, kotoisin Kajaanista.

Valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta 2002 pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede. Valmistelee väitöstä.

Työskenteli Tammessa Suomen kulttuurihistoria 1-5 -teossarjan kustannustoimittajana.

Kirjoitti ja ohjasi 2005 poeettisen dialogin Laulu kahdesta ihmisestä F.W. Murnaun mykkäelokuvaan Auringonnousu.

Lue lisää

Lue Finlandia-ehdokaskirjojen arvosteluja

Johanna Vehkoo

Aamulehti, Helsinki