Peter von Baghin taiteiden kirja sai Tieto-Finlandian
11.12. - 19:06 (Luotu: 12:03)
Tieto-Finlandia Peter von Baghin Siniselle laululle
Tieto-Finlandian voittajan valitsi Aamulehden vastaava päätoimittaja Matti Apunen
Vuoden 2007 Tieto-Finlandia -palkinnon on voittanut Peter von Bagh teoksellaan Sininen laulu (WSOY). Viisisataasivuisen, yli kolme kiloa painavan teoksen tavoite on luoda kokonaiskuva 1900-luvun suomalaisesta taiteesta ja kulttuurista.
Kirjan alaotsikko on Itsenäisen Suomen taiteiden tarina.
Palkinnon valitsijana eli diktaattorina toimi Aamulehden vastaava päätoimittaja Matti Apunen.
- Tämänvuotista Tieto-Finlandiaa valitessani painotin vanhoja tietokirjamaisia hyveitä: luettavuutta, laajaa perspektiiviä ja avaraa maisemaa, kertoi Apunen palkintojenjakotilaisuudessa Helsingissä.
- Tyylillisesti hyvä tietokirjailija on kuin hyvä rakastaja. Hän ei hosu eikä höpötä, vaan etenee määrätietoisesti kohti asian ydintä. Hän ei ole suorituskeskeinen, vaan pysähtyy poimimaan merkitseviä yksityiskohtia. Ja ennen kaikkea hän ymmärtää, että hänen tehtävänsä on palvella selkeyttä, sanoi Apunen puheessaan.
Apunen kutsui von Baghin teosta moniääniseksi. Sinisessä laulussa on hänen mukaansa olennaista äänten runsaus.
- Niiden kokonaisuudesta hahmottuu se suuri kuva, jota kutsutaan suomalaiseksi taiteeksi. Tämän pirstaletekniikan toinen nimi on "Vastuu siirtyy kuulijalle", mutta tässä tapauksessa niin sopii ollakin, totesi Apunen.
Sininen laulu perustuu osin von Baghin Ylelle tekemään saman nimiseen televisiosarjaan. Yle Teemalla ja TV1:llä nähdyssä sarjassa oli 12 osaa.
Muut ehdokkaat olivat Kaarina Davisin Rankka kutsumus - Sairaanhoitajan päiväkirja (Nemo), Hannu Mäkelän Casanova (Tammi), Rea Peltolan ja Vesa Koivun Pionit (Tammi), Seppo Turusen Paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa - Esseitä ihmisen biologiasta (Tammi) sekä Seppo Zetterbergin Viron historia (SKS).
Aamulehti
Lue Aamulehden kriitikon näkemys Beter von Baghin kirjasta.
Lue lisää muista ehdolla olleista kirjoista




2