Jari Järvelä: Romeo ja Julia

15.11. - 10:15 (Luotu: 10:11)

Kritiikki Aamulehdessä 03.09.2007

Jari Järvelä omistaa romaaninsa nuorelle rakkaudelle. Siitähän kirjassa on kyse enemmän kuin mistään muusta. Nimikin jo viittaa selkeästi liki puoli vuosituhatta sitten ilmestyneeseen esikuvaan, William Shakespearen näytelmään Romeo ja Julia, jossa nuoret rakastavaiset joutuivat kärsimään armottoman sukuvihan puristuksessa.

Järvelän Romeon ja Julian vanhemmat eivät vihaa, eivätkä edes tunne toisiaan. Julian vanhemmat toki vastustavat 13-vuotiaan tyttärensä rakkautta 17-vuotiaaseen Vantte-Romeoon ja kun opettaja vielä vinoilee epäsuhtaisesta rakkaudesta, edessä on vain yksi ratkaisu pelastaa rakkaus: pako.

Jokainen Järvelää aiemmin lukenut (Kansallismaisema, Pieni taivas ja Veden paino) tietää, että mies on sanataituri, jolta luontuvat kuin itsestään tilannekomiikka, täysin absurdi huumori ja kauhun luominen niin, ettei aina tiedä itkeäkö vai nauraa.

Romaanin rakenne on hajanaisuudessaankin vaikuttava, ja kuvat päähenkilöistä piirtyvät rivi riviltä vankemmiksi säilyttäen silti nuoruuden epävarmuuden ja arvaamattomuuden kutittavan jännitteen.

Vantte-Romeo todella rakastaa, vaikkei häntä ole liiemmin rakastettu. Hänen maailmankuvansa on syntynyt isoisän Korkeajännitys-sarjoista. Senkin Järvelä siirtää romaaniin hervottoman upeasti.

Maailman karuus ja Romeomme ratkaisujen kauheus kasvavat karmein sysäyksin. Järvelä luo kuvan raiskatusta tytöstä niin, että tuska tarttuu lukijaan. Ennakkoluulot ja pelot pitävät otteessaan ja silti kaiken kauheuden keskellä takaraivossa jytää Rauli Badding Somerjoen Niin nuori on mun rakkautein, sen tiedän, vaikkei Järvelä siihen edes viittaa. Tunnelma vain on sellainen.

Nuoren miehen omaa ilmaisua

Romaanin hyvin persoonallinen ääni on Vanten. Se on kieliopista piittaamatonta, ilmaisuvoimaista ja rehevää. Järvelä kirjoittaakin romaaninsa alkuun opasteeksi lauseen: "Kaikki pilkut ovat itseni päättämiä, ja vastaan niistä vain itse."

Lukijalta se vaatii aluksi hieman kärsivällisyyttä, ainakin jos on mielessään ääneen lukeva, sanoista ja lauserytmistä nautiskelija. Vanten puherytmi hengittää kuitenkin pilkutuksen tahtiin ja kielikuvat rönsyilevät kuin barokin maalaukset. Hetkin tulee mieleen Salingerin Sieppari ruispellossa.

On melkein käsittämätöntä, miten Järvelä onnistuu kuljettamaan rinnakkain kauniin rakkauden kuvauksen, hulvattoman huumorin ja karmivan kauhun.

Hän repii huumoria vähän kaikesta, mutta sisällyttää siihen usein traagisia aineksia. Kyse onkin annostelun taidosta. Hän osaa vaihtaa sävyä ja juonen kuljetusta ennen kuin lukija ehtii tottua tai kyllästyä.

Kyky yllättää on Järvelällä hanskassa. Suvantoja vetää henkeä jää riittävästi, vaikka välillä sydän hyppääkin tuhatta ja sataa, kun kerronnan kepeys muuttuu yhä enemmän kauhutarinaksi, joka loppua kohti kasvaa ja kasvaa.

Minulle olisi riittänyt vähempi väkivalta. En suuresti innostunut kotiavustaja Jaakko Kärkkäisen tai suojapaikan tarjonneen mökin omistajien Tainan ja Eerikin kohtaloista, eikä Julian isoäidin sininen luolakaan sytyttänyt, jäinenhän se olikin.

Mutta ilmeisesti kaikessa tuossa Järvelä kuvaa ajan henkeä. Piittaamattomuus johtaa piittaamattomuuteen.

Kaiken keskellä vain leikkiviä lapsia

Naiivit lapset Romeo ja Julia elävät omaa rakkauttaan, haaveilevat elämästä Argentiinan pampalla ja sulkevat muun maailman ulkopuolelleen keinolla kuin keinolla edes tajuamatta, mistä todella on kysymys. He leikkivät talviolympialaisia, rakentavat lantuille lentomäen kellarin katolta ja hiihtävät hikipäissä kilpaa antamatta veritekojen suuremmin häiritä menoa.

Onkin hämmentävää, miten kaksinaiseksi Järvelä on kirjoittanut Vanten. Toisaalta tämä on lämmin, täynnä rakkautta Juliaansa, valmis mihin tahansa rakkauden takia ja toisaalta kykenevä täysin tunteettomaan tuhoamiseen. Järvelä pysäyttää ja pakottaa miettimään ihmismielen sairaalloisia piirteitä, kykyä tunteettomaan, kylmäveriseen tappamiseen, empatian ja sympatian täydellistä puuttumista.

Tällaisessa maailmassa elämme. Vanten lause: "Kaksi viikkoa on viisi vuotta, kun sen saa asua kaksistaan" kuvastaa pelin henkeä. "Me vain rakastettiin toisiamme" siteeraa kirjan kansikin romaanin loppua.

Jari Järvelän kieltä

Vantesta: Ethän sä edes katso Vantte ihmisiä silmiin, katson mä silloin kun ne ei katso mua.

Kastematoja suojeleva Julia: Jos on taivas ja helvetti, ihmiset jaetaan niitten välillä sen mukaan miten ne on eläessään suhtautuneet kastematoihin.

Julian valokuvaajaisäpuolesta: Varuskunnissa vieraillessaan se on kännissä, Vekarajärven Cartier-Bresson tarvii kaksi jalustaa kameralle yksi, itselle toinen.

Vantte nähdessään kuvat itsestään ja Juliasta: Meidän ei anneta olla lehden kannessa yhdessä, ne haluavat erottaa meidät siinäkin.

Luokanvalvojasta: Se maiskuttaa uutisia katsoessaan reportteri kertoo Afrikan lapsisotilaista, taas niitä on miljoona kuollut hakannut toisiltaan macheteilla kädet irti, ne ei saa ikinä ajokorttia.

Korkeajännityksestä: Korkeajännitys oli sodankäynnin reiluuden ilmapuntari, lahjomattomampi kuin Geneven sopimus.

Jari Järvelä: Romeo ja Julia

182 sivua, hinta 30 euroa,Tammi 2007

Riitta Kurkijärvi