Hoitajaksi ei paluuta millään palkalla
22.11. - 09:56 (Luotu: 08:44)
Kaarina Davisin haastattelu, julkaistu Aamulehdessä 9.10.2007
Tehy päättää lakkoon menemisestä tänään. Jos Kaarina Davis olisi vielä alan töissä, hän äänestäisi lakon puolesta.
- En palkan vaan työolojen takia, vaikka totta kai palkkakin on houkutin alalle. Minusta lakkoon olisi pitänyt mennä jo aikapäiviä sitten, hän vakuuttaa.
Davis valmistui alasta innostuneena ja auttamishaluisena sairaanhoitajaksi vuonna 1995. Kutsumustyöstä hän sai kyllikseen seitsemässä vuodessa. Hän uupui, jäi vuorotteluvapaalle ja hylkäsi koko alan vuonna 2004.
Tänä kesänä hän julkaisi noiden vuosien kokemuksista kirjan Rankka kutsumus, sairaanhoitajan päiväkirja (Nemo). Jos on kutsumus rankka, niin on kirjakin. Davis ei mielistele ketään, vaan puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, niin kuin on ne kokenut.
Hän herauttaa naurun kysymykseeni, millä palkalla hän palaisi entiseen työhönsä ja vastaa, ettei millään.
- Tilanne oli paha kun lopetin, mutta kollegat väittävät sen menneen vain hullummaksi. Haluan tehdä työtä sydämestäni, sen verran, että tulen toimeen, en rikastuakseni.
- Ainoa syy palata olisi, jos olisi mahdollista saavuttaa se utopistinen tila, että voisin vaikuttaa työhöni, toimia koordinaattorina tai konsulttina. Hoitajaksi en menisi takaisin. Jos rahan takia olisi pakko mennä töihin, menisin mieluummin vaikka rakennussiivoojaksi kuin sairaanhoitajaksi.
Kirjan lukeneet ymmärtävät Davisia hyvin. Sairaanhoitajan työ sisätautiosastolla pirkanmaalaisessa aluesairaalassa oli yhtä kilpajuoksua kiireen kanssa. Tärkein, potilaan kohtaaminen, unohdettiin.
Hoitajien olisi aika puhua ääneen
Davis kertoo, että kahvitauoilla, jos niille joskus ennätti, hoitajat saattoivat murista työoloista, mutta eteenpäin ei huolia uskallettu viedä.
- Potilaan hätää ei ehditty nähdä eikä kuuntelemiseen ollut aikaa. Koko systeemi oli epäoikeudenmukainen. Eivätkä hoitajat uskalla puhua vieläkään. Heidän olisi tajuttava, ettei vaitiolovelvollisuus vaadi vaikenemista omasta työstä ja sen epäkohdista. Heidän pitäisi ottaa yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun, kaupunginvaltuutettuun tai johonkin. Kaikki jyräävät hoitajat, hän jylisee.
Hänestä jonkun selväjärkisen pitäisi sanoa SEIS ja pysäyttää nykyinen hurlumhei-henki ja miettiä mikä on järkevää.
- Päättyvätpä nämä palkkaneuvottelut miten tahansa, se ei korjaa sitä, että sairaalassa on epäinhimillistä sekä potilailla että hoitajilla. Hoitajien pitäisi koko ajan pitää älämölöä, mutta he pelkäävät leimautumista.
Hänestä hoitajien identiteetti on hukassa. Sairaalassa vallitsee ankara hierarkia. Lääkärit, ylihoitajat, osastonhoitajat ja säästöhenki sanelevat menon, joka ei toimi. Hän muistuttaa, että kiireen ja huonon organisaation takia tulee hoitovirheitä, unohduksia ja hoidon viivästymistä. Ne tuovat kuluja, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.
Vanha ilmaan ja parempi tilalle
Davis on vakavasti huolissaan alasta. Hänestä koko homma pitäisi räjäyttää ilmaan ja sitten hyvistä palasista koota aivan uusi toimintamalli.
- Hoitajat nähdään menoeränä kunnille ja kaupungeille, mutta unohdetaan, että he tekevät tuottavaa työtä, hoitavat sairaat kuntoon, ehkäisevät sairaslomia ja ennaltaehkäisevät liian aikaisia eläkkeelle jäämisiä ja sairaseläkkeitä, mutta siitä ei puhuta.
- Vuosia on säästetty työskentelemällä minimimiehityksellä. Ennen ei saatu ottaa sijaisia säästön takia, nyt niitä ei enää löydy, Kaarina Davis harmittelee ja muistuttaa, että tulevaisuus on kauhea, jos alaan ei nyt satsata.
Hän muistuttaa tuon tuostakin, että potilaista on kannettava huolta.
- Työskentelin vuonna 1991 vanhainkodissa, ja on sanottava, että eläimilläkin on paremmat olot kuin vanhuksilla.
- Ensimmäiset pantiin nukkumaan unilääkkeillä jo kello 17. Vanhukset ovat nöyriä ja vaatimattomia. He alistuvat helposti ja laitostuvat, hän huokaa ja vetoaa yhä uudestaan arvokeskusteluun hoitajan työstä.
Hänkin olisi jaksanut kiireen, jos olisi voinut vaikuttaa työnsä kehittämiseen.
- En käsitä, että ammattitaitoinen, idearikas ja talkoohenkinen porukka jätetään suunnittelussa huomiotta, hän lähettää terveisiä.
---
LUOMU-KAARINA TARTTUI ELÄMÄÄNSÄ
Aamulehti Kaarina Davis otti uuden suunnan elämäänsä vuonna 2004. Hän opiskeli luontoyrittäjäksi ja ryhtyi brittimiehensä Kevin Rowlandin kanssa kunnostamaan isoisovanhempiensa paikkaa Hämeenkyrössä Enonselän upeissa maisemissa.
Kevyesti tervalle tuoksuvassa pirtissä tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kiireestä ei näy jälkeäkään, ja suomalaisen äidin ja amerikkalaisen isän tytär, 37-vuotias entinen juoksujalkaa kiitänyt sairaanhoitaja henkii tyytyväisyyttä ratkaisuunsa.
Töitä 20 vuotta asumattomana olleessa talossa on riittänyt, mutta nyt siellä elää tyytyväinen pari.
Kevin opiskelee puuvenerakentajaksi. Kaarina, jota paikkakunnalla kutsutaan luomu-Kaarinaksi, viljelee maissia, kurpitsoita, porkkanoita, maa-artisokkaa, sipuleita ja vaikka vallan mitä.
Kukkaloisto hivelee näin syksylläkin silmää. Enonselkä heijastelee vieressä ruskan väreissä. Harmaahaikara singahtaa ensin lentoon, sitten ruovikosta ponkaisee toistakymmentä sorsaa. Kevinin rakentamia kauniita kanootteja on pihassa kaksi.
- Yrittäjäksi en ole vielä ryhtynyt, katsotaan sitten kun Kevin valmistuu ensi keväänä. Ruokani kasvatan itse. Kirjasta sain vähän rahaa ja paljon palautetta. En tarvitse paljon tuloja, sillä kulutan mahdollisimman vähän, hän luonnehtii nykyistä elämäntapaansa.
Riitta Kurkijärvi
2
