Hannu Väisänen voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon
04.12. - 12:08 (Luotu: 12:06)
Voittoputki: Kuvataiteilijana tunnettu Väisänen sai toissaviikolla taiteen valtionpalkinnon. Lue voittajakirjan kritiikki >>>
Vuoden 2007 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon on voittanut Hannu Väisänen. Kuvataiteilijana mainetta niittänyt Väisänen sai 26 000 euron arvoisen palkinnon toisesta romaanistaan Toiset kengät (Otava).
Väisänen (s. 1951) on kotoisin Oulusta, mutta asuu nykyisin Ranskassa. Hänellä on parhaillaan esillä näyttely Helsingissä Galleria Anhavassa.
Maalausnäyttelyn nimi on "Nulla succede per caso" eli suomeksi: mikään ei tapahdu sattumalta.
Monilahjakkuus Väisäsellä on meneillään varsinainen voittoputki: 21. marraskuuta hänelle myönnettiin 15 000 euron arvoinen taiteen valtionpalkinto.
Finlandia-voittajan valitsi oululainen kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola, joka jäi taannoin eläkkeelle Kalevan kulttuuritoimituksen päällikön paikalta.
Tämän vuoden Finlandia-valintalautakunta joutui julkistamaan ehdokaskirjansa heti Jokelan koulusurmien jälkeen. Mikkolan mielestä kaunokirjallisuus pystyy vastaamaan moniin ajankohtaisiin kysymyksiin.
- Jokelan todellisuus ravisteli - näin kuvittelen - Finlandia-esiraadin viimeistelemään oman listansa. Sen jälkeen sisartaiteesta on tullut sivustatukea. Ovathan yhteiskunnallista teatteria kaipailleet saaneet kansalliselta päänäyttämöltämme selvääkin selvemmän viestin siitä, että toivomukseen rajusta sukupolvenvaihdostaiteesta on vastattu.
Klassikon aineksia
Mikkola muistutti, ettei Finlandia-voittajaan kuulu parasta ennen -päiväys. Hän halusi palkita kirjan, jossa on klassikon aineksia ja joka kestää useita lukukertoja.- Väisäsen järjestyksessä toisessa Antero-kirjassa murrosikäisen pojan yksityinen kasvukertomus muuttuu yleisinhimilliseksi selviytymistarinaksi, koskettavaksi romaaniksi siitä, miten taiteilija syntyy. Väisänen rakentaa aistivoimaisella, fantastisella kielellään fiktiivisen maailmansa, jonka asukkaita ovat kodin, kaupunginosan, koulun ja lähiseudun hellyttävät, merkilliset, surkuhupaisatkin olennot, niin ihmiset kuin esineetkin, Mikkola perusteli valintaansa.
- Kaikkea kehystävä kaupunki on kuin keskeneräinen maalaus, jonka neuvokas Antero keskeneräiseksi jättääkin, mutta siitä pystyy tunnistamaan myös ihan oikean Oulun.
Mikkolan mukaan Toiset kengät on "kirja muistamisesta, maailman taianomaisesta hahmottamisesta".
- Valinnassani oli kolme vaikeutta. Ne eivät olleet Oulu, Oulu ja Oulu. Ensimmäinen oli kyllä Oulu, Mikkola sanoi.
- Toiseksi - se täytyy myöntää - nousi lievästi päätalomainen, näennäisen simppeli omaelämäkerrallinen rakenne muutamien vahvojen ehdokkaiden kunnianhimoisten ja taitavien henkilöviritelmien rinnalla.
- Kolmas, joka pani vielä miettimään ja empimään, tuli ulkokirjalliselta puolelta. Se oli taiteen keskustoimikunnan Väisäselle myöntämä taiteen valtionpalkinto, jota ei kylläkään annettu nimenomaan tästä kirjasta vaan laajemmista ansioista.
Moni epäili jo etukäteen, että Mikkola niin sanotusti vetää kotiinpäin valitsemalla Väisäsen. Mikkola tunnusti, että juuri tämä oli hänelle henkilökohtaisesti vaikein paikka.
Kokenut, palkittu kulttuuritoimittaja ei kuitenkaan antanut pahojen kielten vaikuttaa päätökseensä.
- En muista nähneeni kertaakaan aiemmin, että yhdenkään helsinkiläisen tämän alan diktaattorin - sitten Kai Laitisen päivien - jääviydestä olisi keskusteltu sen vuoksi, että helsinkiläinen diktaattori olisi ollut estynyt valitsemaan helsinkiläisen kirjailijan hyvää teosta voittajaksi.
Muut viisi ehdokasta olivat Agneta Aran Det har varit kallt i Madrid, Juha Itkosen Kohti, Jari Järvelän Romeo ja Julia, Sirpa Kähkösen Lakanasiivet ja Laura Lindstedtin Sakset.
Johanna Vehkoo




2