Hannu Väisänen: Toiset kengät

04.12. - 12:08 (Luotu: 15.11. - 09:49)

Kritiikki Aamulehdessä 14.03.2007

Maailma näyttää perunasäkin sisäpuolelta yllättävältä. Valo säkin sisällä on sinapinväristä. Kun se osuu pojan käsiin, iho muuttuu täplikkääksi.

Poika on Antero, lahjakas, kauneutta janoava poika, joka oli Hannu Väisäsen (s. 1951) vuonna 2004 ilmestyneen esikoisteoksen Vanikan palat päähenkilö ja Väisäsen omakuva. Nyt teos on saanut jatkoa. Toiset kengät seuraa Anteron kasvukipuja, oman tilan ottamista kotona ja koulussa.

Väisänen kuvaa puberteettiaan elävän pojan mielenliikkeitä, lihan ja hengen kamppailua ja oman ainutlaatuisuutensa oivaltamista.

Kertoja elää pojan nahan sisällä, mutta säilyttää kaikkitietävänä myös otteen aikuisten maailmasta.

Vaikka teokset kuvaavat monilla luovuuden alueilla ansioituneen Väisäsen omia elämänvaiheita, se ei ole päiväkirja eikä tarkka näköiskuva hänestä ja hänen perheestään.

Itse hän luonnehti esikoisteostaan osuvasti "fiktiiviseksi kudokseksi eletystä" ja vakuutti sen olevan "törkeää liioittelua". Luonnehdinta pätee myös toiseen teokseen.

Teos muistuttaa pointillistien maalauksia. Niissä teospinta rakentuu täplistä, joista kaukaa katsottuna kehkeytyy ehjä ja eloisa pinta. Lähietäisyydeltä silmä erottaa maalipisteet toisistaan.

Elämä on hetkien summa

Toiset kengät rakentuu pointillistisen maalauksen tavoin osista, joihin Väisänen on vanginnut Anteron ja hänen perheensä elämän tärkeät hetket.

Osista kasvaa kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa.

Kummassakin teoksessa liikutaan Väisäsen synnyinkaupungissa Oulussa. Paikka, ulko- ja sisätilat ovat tärkeitä. Ne ympäröivät ja määrittävät Anteroa. Tiloja kuvatessaan Väisänen on tavoittanut paikan hengen ja hän tarkkailee ihmisiä tilojen osana, samanvertaisina kuin tiloja asuttavat esineet, muistot ja mielikuvat.

Pölyn tanssi valojuovassa

Kun venematkalla myrskyä pelkäävä Antero sullotaan juuttisäkkiin, ei hän koe ahtaan paikan kammoa, vaan tutkailee valon leikkiä ihollaan ja pölyhiukkasten tanssia auringon valojuovassa. Hänelle maailma ei ole pelkkiä esineitä ja asioita, vaan aistimuksia ja mielen läikähdyksiä. Hän ei kuitenkaan ole uivelo uneksija, sillä hän joutuu tarttumaan arkisiin kotitöihin sisarustensa tavoin. Perheen äiti on kuollut, isä elää kasarmielämää ja yrittää iskostaa käskytysperiaatteet myös kotijoukkoihin.

Vaikka päähenkilö on Antero, teos kuvaa tarkasti koko jälleenrakennus-Suomen toipumista sodasta. Kun perhe muuttaa1960-luvun alussa hartiapankkityönä tehtyyn omakotitaloon, siinä toteutuu sodan kokeneen sukupolven unelma. Pojalle rakennustöissä mukana oleminen tarjoaa hätkähdyttävän elämyksen. Hän seuraa lumoutuneena mörisevää ja kitaansa aukovaa betonimyllyä. Kun se lopettaa pyörimisensä ja äänekkään rahinansa, tuntuu hiljaisuus ihmeeltä.

Muutto uuteen kotiin merkitsi erkaantumista kasarmin yhteisöstä. "Kenties me vihdoinkin näkisimme, mistä meidän perhe alkoi ja mihin loppui", Antero ajattelee.

Monipuolisena kuvataiteilijana tunnettu Hannu Väisänen on myös taitava sanankäyttäjä. Hänelle sana ja kuvat ovat tasaveroisia välineitä maailman hahmottamisessa. Kaikkein tärkeimmät ovat kuitenkin silmät. Niinpä Vanikan palat ja Toiset kengät ovat kuvien juhlaa, jota sanat isännöivät.

Poika etsii paikkaansa

Toiset kengät on kasvukuvaus, jossa Antero etsii paikkaansa kotona, koulussa ja ystäväpiirissä. Varhaiset seksikokemukset ovat karkeudessaan liikuttavia ja koulukuvaukset kaikessa raadollisuudessaan herkullisia.

Kun poika ei pääse kouluun, jossa luetaan latinaa, isä ei peittele pettymystään. Poika käy tavallisen oppikoulun ja jatkaa uhmakkaasti Savonlinnan taidelukiossa. Mikään ei saa häntä muuttamaan suunnitelmiaan.

Teos päättyy enteellisesti hetkeen, jolloin hän istuu Savonlinnaan menevässä bussissa. Hän ajattelee allaan harjanteeksi kammattua Salpausselkää, "jonka kohdalla joet säikähtäen pysähtyivät hetkeksi, muuttuivat salpavedeksi ja alkoivat virrata toiseen suuntaan." Anterokin ottaa oman suuntansa ja irrottautuu lapsuudestaan. Elämä odottaa toisaalla.

Maila-Katriina Tuominen

ANTERON ISÄN KYMMENEN KÄSKYÄ

Anteron isällä oli tiukat kasvatusperiaatteet, jotka hän tiivisti raamatullisen mallin mukaan kymmeneksi käskyksi:

1. Elukka, tule ihmiseksi! Käskyn kuuli jokainen, joka ei noussut notkeasti sängystä. Yöllä ihmisestä tuli elukka.

2. Tulee mies räkänokastakin, ei tyhjän naurajasta. Kikattaminen ja kihertämien oli kielletty.

3. Mies ei raavi, akka raapii, miehellä kynnet, akalla kärhet! Käsky oli tarkoitettu Anterolle, joka vältteli kynsien leikkaamista.

4. Taakse jättäytyjä huomataan, eteen tunkeutuva kumotaan. Isä oli räätälöinyt itselleen kannustaakseen itseään niinä päivinä, jolloin lehdessä oli puolustusvoimien ylennykset eikä hän löytänyt nimeään listoista.

5. Ei ole syyllistä, on vain syyllisiä. Periaate, jolla viisi lasta pidettiin järjestyksessä.

6. Akkojen sanoja ei ukkokoti käytä. Erittäin kavahdettava oli sana ihana.

7. Hiihdä ja hukuta huonot tavat.

8. Et ruusaa russakoita, etkä paskakärpäsiä. Täysin käsittämätön kaikkien mielestä, pelkkä hokema, joka kuitenkin toistui usein.

9. Toimeton voi tiskata! Jos ei ole astiaa, tee astia. Joutenolo oli verta paholaiselle, siksi piti puuhata kaiken aikaa.

10. Varokaa, viinalla on nelikulmaiset renkaat. Tarkoitus oli virittää uhkakuva tulevaisuutta varten.

Hannu Väisänen: Toiset kengät

367 s., hinta 25,90 euroa, Otava 2007