Petterin neliveto petti alkumetreillä

23.12. - 17:15 (Luotu: 17:15)

Kourallinen jäkälää saa poron käyntiin. Polttoaine on halpaa, mutta uusiutuu hitaasti. Kuva: Taru Hokkanen - Aamulehti.

Joulupukin tärkein kulkuväline ravaa kolmeakymppiä, mutta ei pärjää liukkaalla alustalla

Onko aika ajanut porosta ohi? Joulupukin perinteinen ja ympäristöystävällinen kulkuneuvo – poron vetämä reki tai ahkio – selviytyykin yllättävän heikosti suomalaisella jäisellä tienpinnalla, havaitsi Auto ja liikenne -sivujen lahjomaton toimitus.

Löydös saattaa aivan uuteen valoon poron käyttökelpoisuuden raskaiden lahjakuormien perilleviejänä. En ihmettelisi, vaikka Korvatunturin isännän oman lahjalistan kärjessä keikkuisi tänä vuonna tukeva ja nelivetoinen SUV-luokan maasturi tai muu suurempi kulkuneuvo.

Viitteitä poron hylkäämisestä on toki saatu ennenkin. Postikorteissa ja julisteissa Pukin on nähty rahtaavan kääreitään perille milloin helikopterilla, kuorma-autolla tai jopa junalla.

Kulkuneuvojen moninaisuus onkin ymmärrettävää, onhan poro sopeutunut täydellisesti vain pohjoisen pallonpuoliskon arktisiin oloihin.

Amerikkalaisessa kansanperinteessä Pukki tosin ajaa hurauttaa perille kaikkialle maailmaan lentävällä (!) porovaljakolla.

Varmat silminnäkijähavainnot moisesta ovat tosin harvinaisia, vaikka suomalainenkin mainosmaailma jo hyödyntää ahkerasti tätä epäilyttävää tietoa.

Poro toimiipuheohjauksella

Auto ja liikenne -sivut tutustui poroon kulkuvälineenä Joulupukin eteläisen toimintapiirin poronhoitajan Markku Koskiniemen eli Poro-Röllin opastuksella Parkanossa.

Aivan, Parkanossa. Poronhoito on 1990-luvun lopulta lähtien ottanut tukevan jalansijan pirkanmaalaisessa elinkeinoelämässä. Poro-Röllin tokassa on tällä hetkellä vajaat 30 eläintä.

Koeajettu poroyksilö on kuin onkin nimeltään Petteri. Kolmevuotiaalla hirvasporolla on myös vankka kokemus jouluisesta palvelutyöstä. Se on tuttu poseeraaja joulutapahtumissa, ei arastele ihmistä ja syö kiltisti vaikka kädestä.

Poron parhaisiin teknisiin piirteisiin kuuluu sitkeys. Nopeus nousee myötämäkeen ajettaessa jopa 30 kilometriin tunnissa. Lapissa poroilla on ajettu metsistä tukkipuutakin.

– Harvasta eläimestä kuitenkaan tulee hyvää vetoporoa. Toinen vetää laiskansitkeästi, toinen ei sitten millään, paljastaa Koskiniemi.

Poro matkustaavaikka hissillä

Hyvien vääntöominaisuuksien lisäksi porosta löytyy tarvittaessa räjähtävää kiihdytyskykyä. Lapissa poroilla ajetaan kilpaakin.

Poron ja sen ohjastajan väliseen kommunikaatioon ei tarvita teknisiä apuvälineitä. Poro toimii sujuvasti puheohjauksella – piirre josta automaailmassa vasta haaveillaan. Se myös tuntee isäntänsä ja ymmärtää käskyjä.

Haittapuolena on jukuripäisyys. Kun poro seisahtuu paikoilleen aasin tapaan, sitä ei saa liikkeelle edes hinausköydellä. Eikä tätä muuten pidä edes yrittää, sillä poro muistaa huonon kohtelun kauan.

Toisaalta poro on hyvin sopeutuvainen. Petterin laumakumppani Toope on esimerkiksi matkustanut hissillä Tampereella Finlaysonin alueen Siperia-rakennuksen neljänteen kerrokseen. Automatkailu on Poro-Röllin vetoporoille aivan arkipäivää.

Peruspolttoainettajäkäläkankaalta

Poron varkaussuoja on lähes täydellinen. Paitsi että se todennäköisesti kieltäytyy lähtemästä edes voron matkaan, se joutuu laumaeläimenä oman kotiaitauksensa ulkopuolella paniikkiin ja pyrkii takaisin kotiaidan sisään melkein millä keinolla tahansa.

Sitä paitsi poro on vahva kuin härkä. Kaksi miestä riittää hädin tuskin pitelemään Petteriä, kun se liukkaasta alustasta ja kuvaajan salamasta pelästyneenä rimpuilee itsensä liikkeelle ja suoraa päätä katajapuskaan.

– Syksyllä porojen rykimäaikaan ei parane mennä aitaukseen. Poro tulee päälle, ja siellä voi päästä hengestään, Koskiniemi kertoo.

Kovin älykästä informaatioteknologiaa poro ei vielä edusta. Kun alla on taas pitävä lumi ja salamakaan ei enää välähtele, Petteri rauhoittuu silminnähden ja tyytyy pureskelemaan jäkäläänsä.

Poron ylläpitokulut ovatkin edulliset, sillä peruspolttoainetta löytyy tavalliselta suomalaiselta männikkökankaalta. Päästöt tosin jäävät puhdistamattomina suoraan luontoon.

Täydellisestikierrätettävä

Porolle aiheuttaa käyttörajoituksia myös liian paksu lumi. Se voi edetä ja kaivaa ruokansa vain, kun lunta on korkeintaan puolisen metriä. Kun kerros on tätä paksumpi, porot hakeutuvat maanteille liikenteen kiusaksi.

Porohirvaan tekninen käyttöikä on noin 10 vuotta, vaatimen jopa tuplasti pitempi. Vaadin tuottaa lisäksi hyvän vasan kerran vuodessa aina 9. vasomiskertaan asti.

Poron erinomainen piirre on sen lähes täydellinen kierrätettävyys. Parhaat osat ovat sisäfile ja paistit, suostuin jatkojalostusmuoto taas poronkäristys. Myös nahka, sarvet ja luut kelpaavat uusiokäyttöön.

– Luista tulee makoisa liemi porupossukeittoon, Poro-Rölli vinkkaa.

Jouluporo Petteri saa kuitenkin vanhentua rauhassa sen jälkeen, kun sen aktiivinen työura kansainvälisessä lahjabisneksessä on päättynyt. Kuka nyt ystävänsä söisi?

Poro (Rangifer tarandus)

Koeajoyksilön nimi: Petteri

Tyyppi: 3-vuotias hirvas, nelimahainen märehtijä

Paino kg: 120 (norm. hirvaat 90–180)

Nopeus km/h: 30 (max.)

Ravinto: luomu- ja kuivaheinä, jäkälä, luomukaura, Poro-Elo-tiiviste

Laskettu käyttöikä: 10 vuotta

Käyttölämpötila: – 40 – +30 C

Plussat:

Sitkeä alavääntö ja kunnioitettavasti voimaa.

Itseuusiutuva: kasvattaa joka vuosi uuden turkin ja sarvet.

Toimii biopolttoaineilla.

Miinukset

Nelivedon toimintarajoitukset

Itsepäisyys.

Kovin suuret sarvet vaikeuttavat huoltotöitä.

Tekninen sanasto

Poro: puolikesy tunturipeurasta polveutuva hyötyeläin

Vasa: poro 1. ikävuodellaan

Hirvas: kolmea ikävuotta vanhempi urosporo

Vaadin: kolmea vuotta vanhempi naarasporo

Nimiloppu: kuutta vuotta vanhempi poro

Valkko: valkea poro

Mutsikki, musikki: tumma poro

Kalppinokka: valkeaturpainen poro

Peurakka: pitkäsäärinen tai vauhko ja arka poro

Kopara: poron sorkka

Räkkä: lentävät ja poroa ahdistavat hyönteiset (sääsket, paarmat)

Palkia: kulkea kesälaitumella

Paliskunta, palkinen: poronhoitopiiri tai -yhtymä

Jokos, jotos: porojen kulku-ura hangessa

Luppo: naava

Erotus, pykällys: tilaisuus, jossa porot merkitään, teurastetaan tai kuohitaan

Lukeminen: yksivuotiaiden porojen laskeminen vuosittaista verotusta varten

Rykimä: porojen kiima-aika

Elo: suuri porolauma (tuhansia poroja)

Tokka: suuri porolauma (satoja tai tuhansia poroja)

Eurokas: hallitseva Porokuningas 2005, 2 000 metrin ME-aika 2:26,90

Lähteet: Äkäslompolon ala-aste, Paliskuntain yhdistys

Kari Pitkänen

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 

Pakastettu ruoka jopa ravinteikkaampaa kuin tuore

12.03.2010 - 14:10 - Kommentit: 1

STT Tuore tutkimus osoittaa perättömäksi yleisen käsityksen, jonka mukaan tuore ruoka on terveellisempää kuin pakastettu. Brittiläisyliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että pakasteiden ja tuoreen ruuan ravintoarvojen välillä ei ole merkittäviä eroja. Lue 

Kylvämisen abc: Maasta sinä olet tullut

05.03.2010 - 18:22 (18:09) - Kommentit: 2

Maaliskuussa lisääntyvä valo herättää sisäisen hortonomin. Mars siemenhyllyille, sillä nyt on aika kylvää tomaatit, paprikat ja chilit. Kukkien ystävä voi aloittaa pian päivänsinin, miinanköynnöksen, kelloköynnöksen ja krassien kasvatuksen. Siementen kylvämisessä kannattaa hyödyntää kierrätysmateriaaleja. Lue 

Milloin työtön voi palauttaa autonsa?

10.03.2010 - 09:27

Hyundai mainostaa televisiossa, että jos I30-mallin ostaja joutuu työttömäksi, auton voi palauttaa kauppaan ja saa rahat takaisin. ME-Auton toimitusjohtaja Heikki Vuorinen, millaisia ehtoja edussa on? Saako lomautettu palauttaa autonsa? - Jos irtisanotaan, silloin se on voimassa. Lue 

Siedätys hoitaa pähkinäallergian

10.03.2010 - 10:49 (09.03.2010 - 20:50)

Pähkinäallergikoille on luvassa toivoa, sillä siedätyshoitokokeissa on saatu lupaavia tuloksia. Brittitutkijat esittelivät allergiatutkimuksiaan helmikuussa San Diegossa järjestetyllä Yhdysvaltain tieteidenedistämisseuran AAAS:n tiedeviikolla. Lue