Kaasupoljinsavotta 36 000 Toyotaan alkaa parin viikon päästä

06.02. - 12:16 (Luotu: 12:10)

STT, HEIKKI METSÄMÄKI

Toyotan huoltoverkostoa viritetään mittavaa kaasupolkimien korjaushanketta varten. Noin 36 000 Toyotan omistajaa saa viikosta 7 alkaen kutsun tulla valtuutetulle huoltamolle panemaan autonsa kaasupolkimen kuntoon.

Remonttiruuhka yritetään selvittää pääosin parissa kuukaudessa.

Toyota Finland Auton toimitusjohtaja Kari Skogster kertoo, että ensimmäinen erä lisäosia saapuu Suomeen jo ensi viikon lopulla, ja se jaellaan välittömästi eteenpäin. Netissä on jo osoittamaton korjauskutsu, mutta virallisia, autokohtaisia korjauskutsuja ei ole vielä tehty. Ne laaditaan kansainvälisten mallien pohjalta ja lähetetään asiakkaille viikolla 7.

Vikaepäiltyjen ryhmästä pyritään tavoittamaan jokaisen Suomeen rekisteröidyn auton omistaja.

- Seurataan peräänkin, Skogster lupaa paimentaa.

Remontin ohjeaika on puoli tuntia. Se tietää valtuutetuille huoltamoille 18 000 työntuntia.

Remontissa kaasupoljinasetelmaan asennetaan pieni lisäosa, joka takaa, että poljin ei jumitu. Japanista tuleva nippeli itsessään on halpa, vain puoli euroa.

Toyotan huoltoverkossa on 59 korjaamoa, ja lisäksi savotassa huhkii 23 valtuutettua huoltokorjaamoa. Pohjoisin oma piste on Sodankylässä.

- Työt yritetään järjestää niin, että ensimmäiseksi hoidetaan vanhimmat autot, koska vika oletetaan kulumaviaksi. Skogster selvittää.

Vanhimmat korjauskutsun saavista autoista ovat vuodelta 2005, tuoreimmat tältä vuodelta. Malleja ovat AYGO, iQ, Yaris, Auris, Corolla, Verso, Avensis, RAV4.

Skogster painottaa, että kyseessä on varotoimi. Euroopassa vikaepäiltyjen ryhmässä on 1,8 miljoonaa autoa. Niissä 26:ssa on rekisteröity vika, joka osoittaa kutsun aiheuttaneeseen vikaan.

Kuluja korvataan tapauskohtaisesti

Maaseudulla remonttireissusta voi tiheästä huoltoverkosta huolimatta tulla pitkä. Työstäkin on mahdollisesti otettava vapaata, jotta pääsisi käymään valtuutetulla huoltamolla.

Kuluttajaviraston lakimies Jukka Kaakkola kertoo, että kutsujan on kuluttajasuojalain mukaan korvattava lisäkulut, jos ne pystytään osoittamaan. Kuluttaja ei saa kuitenkaan aiheuttaa kuluja, vaan korjaaminen on pyrittävä hoitamaan tarkoituksenmukaisesti.

Skogster ei lähde etukäteen tiukasti linjaamaan kulupolitiikkaa.

- Valtaosa remonteista tehdään odottaessa, eikä matkaakaan kerry kummemmin. Kulut katsomme tapauskohtaisesti.

Kommentoi Kerro kaverille
Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 

Pakastettu ruoka jopa ravinteikkaampaa kuin tuore

12.03.2010 - 14:10 - Kommentit: 5

STT Tuore tutkimus osoittaa perättömäksi yleisen käsityksen, jonka mukaan tuore ruoka on terveellisempää kuin pakastettu. Brittiläisyliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että pakasteiden ja tuoreen ruuan ravintoarvojen välillä ei ole merkittäviä eroja. Lue 

Tyylikäs koti tassuteemalla

12.03.2010 - 17:43 - Kommentit: 3

Sisustusintoisen lemmikinomistajan ei tarvitse uhrata estetiikkaa käytännöllisyyden alttarille tai toisinpäin. Tyylikkyys ja tarkoituksenmukaisuus voivat kulkea käsi kädessä. Kriittisellekin sisustajalle kelpaavia luksusluokan eläintarvikkeita löytää helposti nettikaupoista ja sisustusputiikeista. Lue 

Audi A8 tavoittelee vain täydellisyyttä

12.03.2010 - 23:06 (17:34) - Kommentit: 17

Teho ja vääntö kovan luokan kilpa-autosta, kulutus kohtuullista keskiluokkaa, tilat ja varustus valtiomiestasoa. Sellaista syntyy, kun Audi lataa parhaan osaamisensa yksiin kevytmetallikuoriin. Audin huippumalli on A8-nimisenä ehtinyt neljänteen sukupolveensa. Lue 

Ajattelitko jo iltaolutta - Sinäkin olet alkoholisti?

16.03.2010 - 16:34 - Kommentit: 5

Ajatteletko jo iltapäivällä, että aah ihanaa, kun olen illalla laittanut astianpesukoneen pyörimään, otan jääkaapista kylmän oluen? Vai oletko alkanut naukkailla väkeviä heti aamusta. Akuutti-ohjelmassa käsitellään tänäiltana alkoholismia. Lue