Ensi näkemältä ei uskoisi, että vastapäätä seisoo huimapään maineessa oleva mies. Tamperelainen polkupyörätaituri Juha-Matti Pouta vaikuttaa suorastaan kiltiltä kaverilta: hän harkitsee sanojaan, valittelee kovan työnteon aiheuttamaa väsymystä ja myöhästymistä iltapäiväruuhkan takia .

Tarkemmin katsottuna extreme-pyöräilyharrastuksen merkit kuitenkin näkyvät. Miehen vasempaan käsivarteen on painunut kaksi syvää arpea. Ne ovat muisto seitsemän vuoden takaisesta epäonnistuneesta hypystä, jonka alastulossa käsivarsi katkesi kyynärpään alta, "teki u-käännöksen", kuten Pouta sanoo.

24-vuotias Pouta harrastaa lähes kaikkea pyöräilyä, paitsi sitä tavallisinta maantieversiota. Hänen lajejaan ovat muun muassa dirt ja alamäkiajo, joista edellisessä omia rajoja koetellaan maasta rakennetuilla hyppyreillä ja jälkimmäisessä tullaan sananmukaisesti mäkeä alas niin lujaa kuin polkupyörällä pääsee.

Kahdeksan viime vuotta Pouta on keskittynyt dirtiin ja syöksynyt polkupyörineen hyppyriin toisensa perään. Kärsivällinen harjoittelu on tuottanut tulosta: nyt Pouta on yksi Suomen fillaripiirien kymmenestä kärkinimestä, jotka kiertävät kesät kotimaan kilpailuja ja talvet ympäri Eurooppaa.

Alkunsa fillariharrastus sai yli 20 vuotta sitten, kun Pouta kolmen vanhana oppi ajamaan ilman apupyöriä.

- Sen jälkeen mies on kasvanut muuten aikuiseksi, mutta säilynyt pienenä poikana pyörän päällä, Pouta luonnehtii.

Lempitemppuaan Pouta kutsuu "killivoltiksi", mikä ilmeisesti viittaa tempun vaatimaan uhkarohkeuteen. Ai mitenkö tehdään? Pyöritään vain ihan yksinkertaisesti "vinossa vertikaaliakselin ympäri".

Pakko myöntää: maallikon korvissa extreme-pyöräily kuulostaa pelkältä hullunrohkealta äijäilyltä. Poudan mukaan uhkarohkeus on toki avuksi, mutta oikeastaan koko hommassa on kyse jostakin aivan muusta.

Temppujen harjoittelua ei aloiteta syöksymällä hyppyriin suin päin. Sen sijaan harjoittelu alkaa pikku hiljaa, pitkillä ja hartailla mielikuvaharjoituksilla, joiden aikana uusi temppu katsotaan videolta kymmeniä kertoja. Sitten nukutaan vähintään yhden yön yli, ja vasta kaiken tämän jälkeen noustaan pyörän satulaan.

Mutta ei, hyppyriin ei syöksytä vielä tässäkään vaiheessa. Kuvioita mietitään vielä ajaessa, ja vasta sitten aletaan varovasti koettaa, mistä lihaksista temppu löytyisi. Poudan mukaan tempun etenemisen näkee lopulta mielessään hetki hetkeltä, ja "harjoitellessa homman sitten vain hoksaa".

Ja kun harras harjoittelu päättyy onnistuneeseen hyppyyn - jokainen voi kuvitella, kuinka hyvältä se tuntuu.

Mutta toki lajissa on filosofishenkisen pohdinnan lisäksi myös sitä itseään, silkkaa rämäpäisyyttä. Pouta on uransa aikana saanut lukuisia aivotärähdyksiä ja murtanut itseltään viitisenkymmentä luuta.

- Mutta turvallisuus ennen kaikkea, mies keskeyttää. Tätä nykyä hän ajaa aina motocross-kypärä päässään, ja nyt suunnitteilla on uusi täyshiilikuituinen suojus, joka kestäisi myös ne kaikkein kovimmat kolahdukset.

Esimerkiksi sellaiset, joiden takia Pouta mursi kallonsa kesällä 2000. Hän löi päänsä syöksyttyään liian suureen hyppyriin liian kovaa ja venytettyään alastuloa liian pitkälle.

Kypäräsuunnitelman lisäksi Poudalla on harkinnassa muutama muukin suunnitelma. Hän kertoo paraikaa hahmottelevansa paitsi suojuksia, myös farkkuja ja fillareita tamperelaiselle Timeless-tallille, jossa hän sekä ajaa että tekee päivätyötään.

Niin, extreme-pyöräilyllä voi myös elättää itsensä, ainakin, jos ei pelkää raakaa työtä ja kulissien taakse joutumista. Pouta työskentelee fillariyrityksen tuotepäällikkönä, ja suurin osa ajasta menee kaikkeen muuhun kuin ajamiseen. Harjoittelemaan ehtii parhaimmillaan kolmisen kertaa, kotiin hädin tuskin kerran pari viikossa. Muuten työ ja harrastus vievät pitkin poikin Suomea ja Eurooppaa.

- En minä ole onneksi koskaan tykännyt olla parrasvaloissa. Tulevaisuudessa suunnittelen siirtyväni entistä enemmän taustavaikuttajaksi, tuotteiden ja lajin kehittämiseen. Ajamista aion kuitenkin jatkaa omaksi iloksi, Pouta sanoo.

Adrenaliinihuippujakaan tuskin tulee ikävä, sillä mies hakee ne jo nyt muualta kuin hullunrohkeista tempuista.

Syke nousee kuulemma korkeammalle hölkätessä kuin hyppyriin syöksyessä.

Anna-Kaisa Hiltunen

Kuvat: Raine Lehtoranta