Meidän talon tunnistaa siitä, että koira haukkuu eteisen ikkunassa, Sari Peltoniemi opastaa kotiinsa Lempäälässä. Omakotitalo Kuljun taajamassa on kuitenkin hiljainen. Lapset ovat koulussa ja aviomies Antti töissä. Nella-koirakin on hiljaa vahtipaikallaan. Kissanpennut Tuikku ja Kipinä tähystävät toisesta ikkunasta.

Hyllyt pursuavat kirjojen lisäksi levyjä ja pelejä. Nurkassa lojuu keskeneräinen kudintyö, josta ei vielä osaa sanoa, mitä siitä tulee.

Täällä Peltoniemi on kirjoittanut kymmenen vuoden ajan lasten ja nuorten kirjoja. Kaksi kertaa hän on ollut ehdolla Finlandia Juniorin saajaksi.

Kirjailija tunnetaan myös 1980-luvun loppupuolella suosionsa huipulla olleen Noitalinna Huraa! -rockyhtyeen laulajana ja lauluntekijänä. Hänen tekstiään PMMP lauloi lämmittäessään uudelleen Pikkuveli-hitin.

Lapsena Sari Peltoniemi halusi kuitenkin tontuksi Korvatunturille. Siellä olisi ollut houkuttelevan viihtyisää ja tarjolla paljon hyvää ruokaa.

- Se oli erittäin katkera hetki, kun lopulta tajusin, etten pääsisi viettämään aikaa Joulupukin lähellä, hän naurahtaa.

Ujon menninkäisen näköinen Peltoniemi ei koskaan päättänyt ryhtyä kirjailijaksi. Se oli itsestäänselvyys siitä lähtien, kun hän sai kirjastokortin.

- Olen kuullut, että meillä jokaisella on ihminen, joka on antanut meille kielen. Minulla tämä henkilö on enoni.

Eno vei alle kouluikäistä Peltoniemeä Kauhavan kirjastoon ja kertoi hänelle kummitustarinoita, jotka jäivät pyörimään pienen tytön mieleen.

- Osa tarinoista oli niin karmeita, etten uskaltanut mennä ulos. Katselin ikkunasta, että nyt on sen näköinen ilma, että jalaton kuningatar lentää tuolla, Peltoniemi kertoo ja katsoo samalla varovasti keittiön ikkunasta.

Peltoniemi suunnitteli kirjailijanuransa aloittamista kauan. Oikea hetki löytyi 1990-luvun puolessavälissä. Peltoniemellä ei ollut enää bändiä ja aika kului kotona lapsia hoitaessa. Hän kaipasi jotain omaa, yksinäistä tekemistä.

Siispä Peltoniemi viritti herätyskellonsa soimaan aamulla kello viisi, hyvissä ajoin, ennen kuin lapsille tarvitsisi vaihtaa vaippoja. Aikaa kirjoittamiselle oli muutama tunti päivässä.

- Roikuin järkyttävän epäergonomisessa asennossa räyskällä tuolilla tietokoneen ääressä kellarin makuuhuoneessa. Sain aikaiseksi todella paljon hyvää kamaa, jota kaivelen ja josta löydän ideoita vieläkin.

Peltoniemi ei ole mielestään edennyt urallaan vauhdikkaasti. Kustantajille hän tarjosi tekstejään, kun oli ensin kirjoittanut pari vuotta. Tekstien läpisaaminen tuntui työläältä, muttei loppujen lopuksi ollut kovin vaikeaa. Kun ensimmäinen kirja julkaistiin, Peltoniemi oli 37-vuotias.

Enää kello ei herätä aikaisin. Pirkanmaan Taitokeskuksessa äidinkieltä opettava Peltoniemi kirjoittaa aamupäivisin. Edelleen kellarissa, edelleen samalla räyskällä tuolilla.

Ideat teksteihinsä kirjailija saa entistä useammin läheltä ja yllättävistä paikoista.

- Isot ideat kehittyvät alitajunnassa. Arkielämän yksityiskohdista saan sitten lihaa luitten ympärille.

Peltoniemi poimii sanoja ja ideoita muun muassa sivusta kuulluista keskusteluista. Osa ajatuksista ei kuulemma voisikaan olla hänen yksin keksimiään. Esimerkiksi Ainakin tuhat laivaa -novellikokoelmasta löytyy tarina, jonka hän kuuli toimittajatuttavaltaan.

- Omasta päästäni ei olisi voinut pulpahtaa pellolla pyörivää mansikkakioskia.

Peltoniemeltä on ilmestynyt tähän mennessä kuusi kirjaa. Hänen tyylilajikseen on muodostunut asioiden nyrjäyttäminen. Peltoniemi itsekin on erilaisten tyylien yhdistelmä: äiti, opettaja ja kirjailija yhdistettynä punk-menneisyyteen.

- On monenlaisia aiheita ja monia tapoja sanoa asiat ja minä tykkään sorkkia niitä kaikkia.

Peltoniemi yhdistelee omien sanojensa mukaan kirjoissaan "tiskirättirealismia ja fantasiaa". Osa kirjoista on selkeästi lastenkirjoja. Kaikista ei kuitenkaan voi sanoa, minkä ikäisille kirjat on tarkoitettu.

Peltoniemen mukaan hän ei yleensä mieti, mihin tyylilajiin hänen tekstinsä kuuluu. Hänestä lajilla ei ole väliä.

- On tylsää, jos lukijat lähtevät genren pohjalta valitsemaan, mitä luetaan ja mitä ei lueta. Lukijat tekevät itselleen karhunpalveluksen.

Asetelmat nyrjähtävät helmikuussa ilmestyvässä kirjassa Kerppu ja tyttö. Lastenkirjassa koira kinuaa vanhemmiltaan lemmikiksi tytön.

- Minä vain pidän kaikista absurdeista asioista, enkä anna realismille myöten tässäkään kirjassa.

Alun perin Kerppu ja tyttö oli vielä absurdimpi.

- Luetutin tekstiä omilla tytöilläni ja he kertoivat hienovaraisesti, äitiä loukkaamatta, etteivät ymmärtäneet tarinan tapahtumia.

Peltoniemen ystävät kuvailevat kirjailijaa erittäin itsekriittiseksi. Esimerkiksi Noitalinna Huraassa! hän ei mielestään osannut soittaa bassoa tai laulaa. Yhtyeen alkuaikoina Peltoniemi halusi laulaa eri huoneessa kuin missä pojat soittivat.

- Se ei ollut mitään itsekriittisyyttä vaan objektiivista asioiden tarkastelua, Peltoniemi toteaa napakasti.

- Mutta kirjoittaa minä osaan, hän jatkaa.

Peltoniemi ottaa kirjailijan työn tosissaan. Äidinkielen opettaminen sopii hänen mielestään hyvin kirjoittamisen kanssa yhteen. Peltoniemi ei haluaisi tehdä kumpaakaan työtä täysipäiväisesti.

- Minulla on päiviä, jolloin ei yhtään huvittaisi lähteä ihmisten ilmoille. Opettajan työ auttaa säilyttämään sosiaalisen elämän.

Kuinka ollakaan, monista Peltoniemen kirjoista löytyy opettajia. Hän ei kuitenkaan ikuista kaikkia roolejaan kirjoihinsa. Äitihahmo on monesti hyvin etäinen hänen teksteissään.

- Jos lukisin tuotantoani pelkästään äidin näkökulmasta, en tiedä tykkäisinkö teksteistäni ollenkaan. Kirjoistani puuttuu äidin vinkkeli.

Peltoniemi sopisi mielestään itse hyvin lastenkirjaan äidiksi.

- Ei tarvitsisi kauhean paljon liioitella. Olen vähän homssuinen, mutta enimmäkseen huolehtiva. Joskus sattuu lipsahduksia, hän hymyilee.

Saman tien Peltoniemi nyrpistää nenäänsä.

- Nyt täällä haisee kakka.

Hän käy siivoamassa kissanpennun tuotokset pois. Tuikku ja Kipinä livahtavat pois rikospaikalta. Jää arvoitukseksi, kumpi pennuista on syyllinen.

Ensi syksynä Peltoniemeltä ilmestyy vielä nuortenromaani. Hän pyörittelee pitkään teemukiaan pöydällä, ennen kuin lähtee kuvailemaan sitä.

- Mitä siitä paljastaisin? Sanotaan näin, että se on eräänlaista vaihtoehtohistoriaa, jos nyt pitää jokin tyylilaji sanoa.

Tarkoituksena on jatkaa samaan tahtiin, kirja vuodessa. Peltoniemi haluaisi vielä joskus kokeilla televisiokäsikirjoituksen tekemistä.

Houkutteleeko tonttuilu enää yhtään?

- Kyllä, tavallaan. Olen huolissani siitä, minkälainen kuva Korvatunturista annetaan. Tonttuja käytetään poikkeuksetta kaupallisiin tarkoituksiin.

- En olisi sellainen tonttu.

CV
Sari Peltoniemi
Syntynyt: 24.6.1963 Kauhavalla.

Perhe: Mies ja kolme tytärtä.

Kotipaikka: Lempäälä.

Harrastukset: Ulkoliikunta koiran kanssa, käsityöt.

Paras saavutus: Finlandia Junior -ehdokkuudet (nuortenromaani Hirvi, 2001 ja lastenromaani Kukka Kaalinen koulutiellä, 2002). Peltoniemi on saanut myös silloisen Vaasan läänin taidepalkinnon Noitalinna huraa! -yhtyeessä toimimisesta. Lisäksi Tampereen kaupunki on myöntänyt hänelle Luovan kirjallisen työn palkinnon Ainakin tuhat laivaa -novellikokoelmasta.

Työ: Äidinkielen opettaja Pirkanmaan Taitokeskuksessa Lempäälässä.

Unelma: Valasmatka.

Oho: Leikkasi lukioaikana irokeesin ja ravasi Pelle Miljoonan keikoilla.

Teksti: Jutta Mattsson
Kuvat: Eriika Ahopelto

Lisää kuvia löydät täältä >>>