Kuva-arvoitus | Lennokkaasti voittoon

On kahvitunti Patria Helicoptersin tehtaalla Jämsän Hallissa. Kaikki odottavat vastausta hiljaa. Edes kalteri-ikkunoiden eteen laitetut vappupallot ja serpentiinit eivät liikahda.
- Vessapaperi on kaksinkertainen, Mäkinen paljastaa, ja munkkikahvilla olevat purskahtavat nauruun.
Myös mänttäläiset näyttävät nauravan. He puolestaan voisivat heittää ilmoille kahvihuoneessa usein kuullun vitsin jämsäläisistä. Sen mukaan kieron savolaisen ja hitaan hämäläisen yhdistelmästä tulee kettumainen jämsäläinen. Tänään kuitenkin kahvilla on jämsäläisten enemmistö.
Tässä kahvihuoneessa todella käydään usein hyväntuulista kisailua mänttäläisten ja jämsäläisten paremmuuden välillä.
Pääsiäisen jälkeen kahvituntilaisten kisailun aihe oli aivan toinen. Silloin pohdittiin kilpaa sitä, mitkä kunnat oli piilotettu pitkänäperjantaina ilmestyneen Ihmiset-liitteen kuva-arvoitukseen.
- Me tilataan tänne kahvirahoilla sekä Aamulehti että Keskisuomalainen. Huomattiin tuo kisa ja alettiin sitten Aapon kanssa sitä ratkaista, Seppo Vuorela kertoo.
- Hanko, Kotka ja Liperi olivat helppoja. Niistä aloitettiin, ja aika nopeasti muutkin kiinnostuivat tehtävästä, Aapo Sikiö muistelee.
- Tamperekin löytyi helposti, koska olen sieltä kotoisin Vuorela hymähtää.
- Keuruun tilalle yritettiin kaikenlaisia poimureihin liittyviä kuntia ja Raahea jouduttiin miettimään kauan, Vuorela jatkaa.
Missään vaiheessa tehtävän ratkaisuun ei tullut todellista stoppia - paitsi tietysti silloin, kun 12 minuutin kahvitunti loppui.
- Yhtään helikopteria ei jäänyt valmistumatta tämän takia. Ei me niitä yleensäkään kahvitunneilla tehdä, porukka naureskelee.
Isolla porukalla tehtävä ratkaistiin lyhyistä tauoista huolimatta nopeasti. Vasta kun jäljellä oli kuusi viimeistä kuvaa, alkoi todellinen aivojumppa.
Mikä kunta kätkeytyy Mustanaamio-hahmon taakse? Entä mikä kunta on kyseessä, jos kuvassa on baskeripäinen herra ja toinen herra sanomassa "OO"? Mihin kuntaan voi viitata missikisoilla?
- Kauniaista yritettiin sovittaa siihen kuvaan, jossa oli kolme naista. Toisaalta arvattiin, ettei se voi olla se, koska muuten visassa olisi virhe. Baskeripäisen miehen ajateltiin viittaavaan Espanjaan ja siksi ajateltiin, että kyseinen kunta on Espoo, Sikiö kertoo.
- Kun netistä haki sanalla "Arvoitukselliset kunnat" päätyi keskustelupalstoille, joista sai vahvistusta muutamiin kohtiin, Jukka Korja kertoo.
Porukka myöntää varmistaneensa netistä myös Yhdysvaltojen osavaltioiden lyhenteitä ja tutkineensa kuntaluetteloa.
- Ryhmätyöllä oli suuri vaikutus. Joku nuoremmista esimerkiksi keksi Pirkkalan, Sikiö sanoo.
- Se oli minä, Tapani Kaarnais huikkaa.
- Ja sen Urjalan keksi joku, joka on joskus lukenut Suomen Sosiaalidemokraattia, joku naurahtaa.
Myös kuva-arvoituksen viimeinen kunta, Loppi, otti hieman voimille. Kauan ei koko tehtävän ratkaisu silti kestänyt: kun pääsiäisen jälkeen tiistaina aloitettiin, oltiin jo keskiviikkona valmiita.
- Viime hetkillä vaihdettiin vielä yksi vastaus. Tajuttiin, ettei yhdessä kuvassa ole Vesivehmaa vaan Haapavesi!
Ihmisten visaan tuli määräaikaan mennessä yli 5 000 vastausta. Vaikka ratkaisuvaihtoehtojen määrä oli aikaisemmista kisoista poiketen rajattu, ei tehtävä ollut lainkaan helppo. Monelta puuttui vastauksesta kuusi seitsemän kohtaa tai Urjala oli kääntynyt Mustialaksi tai Loppi Iiksi.
- Tällainen visa on hyvä, jossa testataan yleissivistystä. Näitä saisi olla lisää, Sikiö toivoo.
Seuraavaksi helikopterin rakentajat aikovat kaivaa Ihmisten vanhat piilokuvat esille. Ne ovat jääneet porukalta ratkaisematta.
Oikein vastanneiden kesken arvottu kirjalahjakortti matkaa nyt Halliin.
- Meillä on jo tämä Mäntän historia 1948-1992 -teos olemassa, Vuorela hymyilee kaivaessaan kirjaa vanhojen lehtien välissä.
Ehkä seuraavaksi kahvihuoneeseen ilmestyy yhtä iso teos jämsäläisten historiasta?
Mari Karsikas
Katso vanhat kuva-arvoitukset täällä >>>.
Muuten oli kiva,mitä nyt 19 on tosi outo,mutta näköjään muillekin.Lisää silti odotellaan.Tämä uusi idea,että vinkit on numeroitu,saa innostumaan enemmän asiasta kuin alkuperäiset maisemakuvat.
ensinnä kuvassa on ympyrän säde eli R
sitten keskellä on kaksi aarin alaa eli A ja A
ja viimeisenä hehtaarin ala eli HA josta
muutetaan A E:ksi ja näin siitä tuleekin HE
ja lopputuloksena kuvasta muodostuu kaupunki RAAHE
kuvassa 2 on todellakin V ja AASA (=skandinaavisen mytologian jumala)
kiva olisi jos tietäisimme myös kilpailun palkintojen voittajat
Kuva 8: Valkeala ( kuvassa valkoinen auto).
Kuva 9: Veteli (Kaveri kuvassa huutaa:"Lopeta sauvaalla veteleminen".